Analyysi: Ensimmäinen maaliskuuta ei tuo kirkkoihin vihkiruuhkaa, ja tässä ovat syyt

Jos kirkoissa on ensi viikon keskiviikkona tungosta, se johtuu tuhkaristiä jonottavista ihmisistä. Paastonajan alkamisen päivänä vietetään messua, jossa kävijä saa otsaansa mustanharmaan ristin katumuksen ja parannuksen merkiksi.

1. maaliskuuta ei ole kuitenkaan historiallinen hetki siksi, että kirkkovuodessa alkaa paastonaika. Päivä on historiallinen siksi, että Suomen avioliittolaki muuttuu sukupuolineutraaliksi.

Suomen evankelis-luterilainen kirkko tiedotti viimeksi eilen, että avioliittolain muutos ei muuta kirkollista vihkimiskäytäntöä. Jotkut tulkitsevat asiaa toisin. Lukuisat papit ovat kertoneet julkisesti, että he ovat heti valmiita vihkimään samaa sukupuolta olevia.

H-hetkeen on nyt aikaa viikko. Tässä vaiheessa voi jo hyvin sanoa, että kirkollista vihkiruuhkaa ei ole luvassa.

Seurakuntalaisen näkökulmasta siihen on monta syytä.

***

Ensin rakenteelliset, kulttuuriset ja inhimilliset syyt:

Juuri maaliskuun ensimmäisenä päivänä kristillinen avioliitto ei ole ajankohtainen mitenkään valtavalle sateenkaariparien joukolle. Ensinnäkin homoseksuaalit ovat vähemmistö. 15 vuoden ajan he ovat voineet rekisteröidä parisuhteensa. Monet niistä, jotka eivät ole virallistaneet suhdettaan, eivät aiokaan sitä tehdä – ainakaan juuri nyt.

Suurin osa naimisiin haluavista menee vihille maistraatissa. Kirkollinen avioliitto kiinnostaa yhä harvempia heteroitakin. Enää alle puolet kaikista avioliitoista solmitaan kirkollisin menoin.

Virallinen kirkko on myös tehnyt selväksi, että samaa sukupuolta olevia ei voida vihkiä kirkossa. Moni on loukkaantunut kirkon torjunnasta, osa jo vuosikymmenten saatossa. Loppujen kynnys kirkkohäihin nousee, jos on tiedossa, että vihkivän papin tekemisiä saatetaan puida tuomiokapitulissa tai oikeudessa. Uhkana oleva mediahuomiokin pelottaa useita.

Sitten arkirealistiset syyt: Historiallinen päivä on maaliskuinen keskiviikko. Taivaalta voi hyvinkin tihkua jotain rännänsekaista. Unelmien hääpäivä, tuskin.

***

Vaikka kirkollisia vihkimisiä on tuoreeltaan odotettavissa hyvin vähän, jotain kuitenkin tapahtuu.

Helsinkiläinen Musiikkiteatteri Kapsäkki järjestää 1. maaliskuuta samaa sukupuolta olevien suljetun vihkitilaisuuden. Tilaisuuteen osallistuu yhdeksän paria. Pappi Kai Sadinmaa vihkii niistä kaksi. Lisäksi kolmen avioliitto siunataan.

Sadinmaa on ilmoittautunut Sateenkaaripapit-sivustolle. Verkkosivu listaa pappeja, jotka ovat valmiita vihkimään ja siunaamaan samaa sukupuolta olevia pareja. Nimiä on tällä hetkellä parikymmentä. Iso osa listautuneista ei työskentele seurakuntavirassa.

Toisaalta moni vihkimiseen valmis pappi ei ole ilmoittautunut sivustolle, vaan odottaa pölyn laskeutumista.

***

Useat seurakunnatkin ovat kertoneet, miten ne huomioivat samaa sukupuolta olevia pareja. Puheissa ja kannanotoissa vilisevät sanat tasavertaisuus, hääjuhlat, seurakunnan tilat, rukoileminen ja tervetulleeksi toivottaminen.

Vihkimyönteisellä puolella selkein linjanveto on tehty Helsingin Töölössä. Töölön seurakuntaneuvosto päätti viime viikolla, että seurakunnan kirkoissa voidaan vihkiä samaa sukupuolta olevia. Lisäksi seurakunnan papit päättivät ”palvella ilolla ja tasa-arvoisesti” kaikkia vihkipareja.

Kirkkoherra Auvo Naukkarisen mukaan enemmistö seurakunnan papeista on jo nyt valmis vihkimään samaa sukupuolta olevia. Kirkkoherra on joukossa mukana.

Selvää on, että ainakin aluksi vihki-intoisia pappeja on selvästi enemmän kuin vihittäviä pareja. Sateenkaaripapit-sivun kautta papeille on tullut runsaan kuukauden aikana kymmenkunta yhteydenottoa, arvioi sivua ylläpitävä Toni Fagerholm.

Suurin osa tiedossa olevista vihkimisistä järjestetään kesällä, silloin, kun häitä on tapana järjestää. Ja ilman mediaspektaakkelia.

Kuva: Olli Seppälä

Lue myös:

Aloite kirkolliskokoukselle: Sateenkaariparien kirkollinen vihkiminen mahdolliseksi

Virikkeitä hääjuhlaan ja häly esirukouksesta – näin eri piispat ohjeistavat pappeja avioliittolaista

***


Seuraa Kotimaata Facebookissa ja Twitterissä.


Jos et ole vielä Kotimaan tilaaja, voit tilata digilehden ja printtilehden täältä.

***

Ilmoita asiavirheestä
Edellinen artikkeliJumalanpilkka halutaan pois rikoslaista – kansalaisaloite vireillä
Seuraava artikkeliUspenskin ikonostaasi vaatii vuosien korjaustyön – kustannusarvio yli puoli miljoonaa

Ei näytettäviä viestejä