Näkökulma: Luotettavaa tietoa on vaikea saada: Hyvä uutinen on se, että sairaalaiskun kuolonuhrien määrä jäänee aiempaa uutisointia paljon pienemmäksi

Kotimaan uutista on tänään tarkennettu. Al-Ahli Arab -sairaalan kuolonuhrien määrää ei ole pystytty todentamaan riippumattomista lähteistä. Kuvakaappaus Kotimaan uutissivusta 18.10.

Tiistai-iltana uutisoitiin Gazasta anglikaanien ylläpitämään Al-Ahli Arab -sairaalaan osuneesta iskusta. Ensimmäiset paikallisen terveysministeriön antamiin tietoihin perustuvat luvut kertoivat iskussa kuolleen satoja, jopa 500 ihmistä. Tätä lukua toisteltiin niin kotimaisissa kuin kansainvälisissä medioissa. Myös kirjoittamani Kotimaan verkkojutun otsikkoon kirjoitin satojen ihmisten kuolleen.

Sittemmin on käynyt ilmi, että tieto sadoista kuolonuhreista ei välttämättä pidä paikkaansa. Määrää ei ole voitu todentaa riippumattomista lähteistä. Jos kuolonuhrien määrä on huomattavasti aiempaa kerrottua pienempi, se on päivän hyvä uutinen.

Mutta huono uutinen on se, että mikäli lukumäärä oli tahallaan liioiteltu, se voi vaikuttaa jatkossa Gazaa koskevaan uutisointiin ja heikentää entisestään palestiinalaislähteisiin luottamista. Uutisointi Gazasta on jo nyt vaikeaa, koska sieltä puuttuvat käytännössä riippumattomat lähteet, esimerkiksi ulkomaiset toimittajat.

JOURNALISTIN OHJEISSA sanotaan, että uutisen voi julkaista rajallisinkin tiedoin. ”Raportointia asioista ja tapahtumista on syytä täydentää, kun uutta tietoa on saatavissa.”

Gazan suhteen uutisoinnin ongelma on oikean uuden tiedon saanti.

Totta on kuitenkin se, että Gazassa elää tällä hetkellä yli kaksi miljoonaa ihmistä äärimmäisen vaikeissa olosuhteissa. Avustusrekkojen pääsy Gazaan näyttää ainakin CNN:n saamien tietojen mukaan siirtyvän jälleen ainakin päivällä. Ilman vettä ja ruokaa ihminen ei pitkään elä, siviilikuolonuhrien määrä näyttää vain nousevan.

Ilmoita asiavirheestä
Edellinen artikkeliTalousvaikeuksissa oleva Kansanlähetys irtisanoo 13 henkeä, myös työkaudella olevia lähetystyöntekijöitä
Seuraava artikkeliJyväskylän seurakunnan nuorisotyönohjaaja Pasi Bom palkittiin urastaan uudella Saaga-palkinnolla

Ei näytettäviä viestejä