Suomessa kirkollisissa järjestöissä työskentelevien miesten pappisvihkimykset Inkerin kirkossa ovat herättäneet kysymyksen siitä, vieläkö Suomen evankelis-luterilaisella kirkolla ja sen yhteydessä toimivilla järjestöillä on riittävästi yhteistä.
Esimerkiksi Helsingin Munkkiniemen seurakunnan kirkkoherra Päivi Vähäkangas arvioi Vartija-lehdessä, että nyt on viimeinen hetki istua yhdessä alas ja tarkastella, onko ykseydelle enää riittävää pohjaa.
Hän kertoi odottavansa herätysliikejohtajilta vastausta kahteen kysymykseen: Julistetaanko evankeliumia puhtaasti ja toimitetaanko sakramentteja evankeliumin mukaisesti kaikissa Suomen evankelis-luterilaisissa seurakunnissa papin sukupuolesta riippumatta vai ainoastaan muutamassa kirkollisessa järjestössä? Entä onko kaikkien kirkkomme vihkimien pappien toimittama ehtoollinen oikea ehtoollinen?
Kotimaa kysyi vastausta näihin kysymyksiin viidestä kirkollisesta järjestöstä, joissa naisten pappeuteen on suhtauduttu torjuvasti. Ne ovat Sley, Kansanlähetys, Kylväjä, Suomen Raamattuopisto ja Opko. Kolme ensin lueteltua ovat kirkon virallisia lähetysjärjestöjä.
Vastauksia kysymyksiin pyydettiin järjestöjen johtajilta sähköpostitse muodossa ”kyllä” tai ”ei” perusteluineen.
SELKEÄ VASTAUS molempiin kysymyksiin saatiin yhdestä järjestöstä: Kylväjän lähetysjohtaja Jukka Kääriäinen vastaa molempiin kysymyksiin kyllä. Hän toteaa, että kysymys papin ominaisuuksien vaikutuksesta sakramenttien pätevyyteen ratkaistiin jo alkukirkossa.
– Ratkaisu oli yksiselitteinen: kristillisen kirkon sakramenttien pätevyys pohjautuu objektiivisesti Jumalan lupauksiin, papista riippumatta. Kylväjä yhtyy tähän päätökseen, Kääriäinen kirjoitti.
Opkon pääsihteeri Jussi Miettinen vastaa niin ikään selkeästi, mutta toteaa että vastaus on vain hänen näkemyksensä asiasta. Opkolla ei ole mitään virallista kantaa kysymyksiin, ja niin Opkon jäsenillä kuin niillä kattojärjestöillä, joiden jäsen Opko on, on erilaisia näkemyksiä myös virkakysymyksestä.
Henkilökohtaisena kantanaan Miettinen toteaa, ettei papin sukupuolella ole merkitystä sakramenttien pätevyyden suhteen. Myöhemmin hän tarkentaa, että pääsihteerinä hän vastaa Opkon teologisesta linjasta.
– Jeesuksen Kristuksen Herrakseen ja Vapahtajakseen tunnustavat papit kaikissa Suomen evankelis-luterilaisissa seurakunnissa, herätysliikkeissä ja järjestöissä ovat uskonveljiäni ja -sisariani sukupuolestaan riippumatta, hän kirjoittaa.
VASTAUS KYSYMYKSEEN ei kuitenkaan selvästi ole kaikissa järjestöissä näin yksinkertainen. Sleyn toiminnanjohtaja Tom Säilä ja Kansanlähetyksen lähetysjohtaja Daniel Nummela vastaavat lyhyesti, mutta eivät aivan suoraan.
Daniel Nummela toteaa vastauksessaan vain sen, ettei Kansanlähetyksellä ole asiasta virallista kantaa eikä jäsenten tai työntekijöiden näkemyksiä aiheesta ole tutkittu.
Tom Säilä toteaa niin ikään, ettei Sley ole ottanut järjestönä kantaa asiaan. Liikkeessä asiasta on Säilän mukaan ”erilaisia näkemyksiä ja käytännön ratkaisuja”.
– Henkilökohtaisesti en rohkene kyseenalaistaa naispastorin toimittamaa sakramenttia. Silti haluan toimia Raamatusta nousevan vakaumukseni mukaisesti kuten olen asian ymmärtänyt ja hakeudun tilanteisiin, joissa ehtoollisen toimittaa miespappi.
SUOMEN RAAMATTUOPISTON säätiön toiminnanjohtaja Lauri Vartiainen toteaa kirjoittaneensa aiheesta jo aiemmin blogissaan. Siinä hän vastasi Vähäkankaan kysymykseen evankeliumin puhtaasta julistamisesta ja sakramenttien evankeliumin mukaisesta toimittamisesta seurakunnissa näin: ”Se toteutuu siinä määrin kuin se toteutuu.”
Sähköpostissaan Vartiainen toteaa, ettei myöskään Suomen Raamattuopistolla ole kysymyksiin mitään virallista kantaa. Jäsenistöllä on erilaisia näkemyksiä perusteluineen. Työntekijöillä on alttariyhteistyön osalta omantunnonvapaus. Osa tekee yhteistyötä, osa ei.
– Emme ole pitäneet pakottamista suuntaan tai toiseen tällaisissa asioissa sivistyneenä tai liikkeemme arvojen mukaisena.
Lauri Vartiaisella on kuitenkin ykseyteen liittyen omiakin kysymyksiä, joihin hän toivoo vastausta ”toiselta puolelta”.
Vartiaista mietityttää, onko hänellä ja esimerkiksi Päivi Vähäkankaalla edelleen yhteinen käsitys evankeliumista: ”Onko evankeliumi edelleen se, että pelastaakseen syntiset ihmiset helvetiltä Herramme Jeesus Kristus tuli ihmiseksi, kärsi julman ristinkuoleman meidän syntiemme tähden ja ruumiillisesti nousi ylös kuolleista, astui ylös taivaisiin ja on tulossa sieltä aivan todellisesti tuomitsemaan niin eläviä kuin kuolleitakin?” Vartiainen kirjoitti blogissaan.
Piispoilta, esimerkiksi Turun piispalta ja arkkipiispalta, Vartiainen haluaa kysyä, kuinka he ymmärtävät kaitsentavastuunsa suhteessa tähän evankeliumiin: ”Ovatko he konkreettisesti valmiit puuttumaan asiaan aina, jos ristin evankeliumi kirkoissa jätetään saarnaamatta tai korvataan millä tahansa muulla, olkoonpa lähimmäisenrakkaus, yhdenvertaisuus, luomakunnan eheys tai mikä muu tahansa?”
Juttua muokattu 13.10. klo 18.10: Lisätty Jussi Miettisen kommentti siitä, että pääsihteerinä hän vastaa Opkon teologisesta linjasta.
Lue myös:
* * *
Haluatko tutustua Kotimaa-lehteen?
Tilaa Kotimaan näytelehti ilmaiseksi täältä. Lähetämme PDF-lehden sähköpostiisi. Näytelehden tilaaminen ei edellytä jatkotilausta. Näytetilauksen voi tehdä vain kerran. Antoisia lukuhetkiä!
Ilmoita asiavirheestä

