Rautjärven kirkon tuhopoltto järkytti ihmisiä joulupäivänä ympäri Suomen. Tapaus ei ollut lajissaan ensimmäinen, sillä kirkkoihin kohdistuneita tuhopolttoja ja niiden yrityksiä löytyy lähihistoriasta useita. Kirkkorakennuksen tuhoon johtaneista tuhopoltoista tämä oli kuudes vuoden 1985 jälkeen.

Surua ja ihmetystä ovat aiemmin aiheuttaneet muun muassa Joensuun Kiihtelysvaaran kirkon polttaminen 2018, Ylivieskan vanhan kirkon polttaminen 2016 sekä Porvoon tuomiokirkon polttaminen 2006. Monia tuhopolttoyrityksiä on myös onnistuttu estämään, esimerkiksi Nuijamaalla kesällä 2022. Kiihtelysvaaran kirkon tuhoutumisen jälkeen YLE uutisoi, että Suomessa on keskimäärin seitsemän kirkkopaloa vuodessa, joista vähän yli puolet on tahallaan sytytettyjä.

Kirkkorakennuksen polttamiseen liittyy kolme merkitystasoa

Miksi kohteeksi valikoituu niin usein kirkko eikä joku muu näkyvä ja symboliarvoltaan merkittävä rakennus? Helsingin yliopiston käytännöllisen teologian emeritusprofessori Jyrki Knuutilan mielestä kirkossa yhdistyy kolme merkittävää tasoa.

– Kirkkorakennukseen kohdistuvassa tuhotyössä yhdistyy valtakunnallinen, paikallis-yhteisöllinen sekä henkilökohtainen viesti. Valtakunnallisesti kirkko viestii järjestäytyneestä elämästä, sillä historian saatossa kirkko, valtajärjestelmä ja laki ovat kytkeytyneet toisiinsa. Kirkko on edustanut poliittista valtaa ja valtiovaltaa. Tällä ensimmäisellä tasolla kirkko nähdään koko ympäröivän yhteiskunnan arvojen ja moraalin sekä niistä kumpuavan yhteiskuntajärjestyksen symbolina.

Knuutilan mukaan toisella tasolla kirkko merkitsee alueellisen yhteisön kannalta merkittävää paikkaa, joka on usean taajaman ainut kookkaampi julkinen rakennus.

– Paikkakuntien kirkkoihin tiivistyy valtava määrä yhteisön yhteistä historiaa ja kulttuuria. Yhteisöllisyys kiteytyy kirkkorakennuksessa, joissa usein näkyy aikaisempien sukupolvien työ. Myös kirkoissa aineellinen ja aneeton kulttuuri liittyy tähän yhteisön jaettuun muistiin.

Knuutilan mukaan kolmas taso on henkilökohtaisten kokemusten ja muistojen taso.

– Kastejuhlat, konfirmaatiot, lähiomaisten hautajaiset ja avioliittoon vihkimiset ovat tärkeitä hetkiä henkilökohtaisessa elämässä. Jos kirkko on tullut rakkaaksi, niin sinne on hakeuduttu myös jouluisin ja muutoinkin.

Knuutila korostaa, että tuhotyö kohdistuu kaikki näitä merkityksiä vastaan.

Isku joulun sanomaa vastaan

Knuutila muistuttaa, että kirkon polttamisen taustalla voi joskus olla myös ideologinen syy.

– Esimerkiksi taannoin Norjassa kirkonpolttamisiin liittyi saatananpalvontaa. Suomessa tapahtuneisiin tuhotöihin ei tiedetä liittyneen täsmälleen samanlaista.

Kirkkorakennuksen polttamisen symboliikassa tiivistyy pettymys valtioon, yhteisöön ja henkilökohtaiseen elämään.

– Myös tapahtuma-ajankohdalla oli tällä kertaa varmaankin merkitystä. Joulu on kulttuuripiirissämme juhla numero yksi. Nämä kolme merkitystasoa lävistävät joulunkin: sillä on merkitystä niin valtiollisella, yhteisöllisellä kuin henkilökohtaisellakin tasolla.

Knuutila ymmärtää, että jouluna osattomuuden tunne voi kasvaa sietämättömäksi.

– Kokemus siitä että jouluna kaikki ovat yhdessä ja viettävät aikaa joulukirkossa, voi suututtaa. Kyseessä on siis myös isku joulun sanomaa vastaan. Näen yhtymäkohtia siihen, että nuori mies haluaa itselleen hienon auton. Rahat eivät kuitenkaan riitä ja katkeroitunut poikanen lähtee rikkomaan asuinkatunsa kalliita autoja. Tällainen toiminta edustaa sammuttamatonta vihaa yhteisöä, yksilöä ja instituutiota kohtaan.

Kirkot ovat kansallisia symboleja

Kirkkojen tulipalot ja tuhopoltot ovat järkyttäneet maailmallakin. Knuutilan mielestä kristinuskon asema Euroopan pitkäaikaisena valtauskontona on saanut aikaan sen, että kirkko symboloi kristinuskon vaikutusta ja merkitystä maanosamme historiassa.

– Kirkot ovat kansallisia symboleja. Notre Damen palaminen Pariisissa oli suuri järkytys koko Ranskalle.

Knuutilan mukaan kirkkorakennus symboloi ympäröivää yhteiskuntaa ja sen organisaatiota lakijärjestelmineen.

– Tällainen asema on esimerkiksi Turun ja Helsingin tuomiokirkoilla tai Lontoossa Westminster Abbeylla.

Kirkkoihin kohdistuvat aggressiot sotahistoriassa alleviivaavat Knuutilan väittämää.

– Esimerkiksi Neuvostoliitolla oli kova kiire muuttaa kirkkorakennukset talleiksi ja elokuvateattereiksi. Missä aiemmin julistettiin Jumalan sanaa, piti nyt julistaa Leninin sanaa.

Knuutilan mukaan tällainen käyttötarkoituksen muuttaminen on kirkkotilan totaalista henkistä ja aineellista tuhoamista, jota voisi kutsua myös tilan raiskaukseksi.

– Tämä käsitys välittyy kirkkolainsäädännöstä halki historian. Jos kirkko tuhotaan tai sen käyttötarkoitus muutetaan täysin, se pitää vihkiä uudestaan. Vihkimisellä se erotetaan maallisesta käytöstä. Kirkko ei ole tavallinen rakennus, eikä sille saa tehdä mitä sattuu.

Knuutila kertoo tämän vaikuttavan tiettyjen tapahtumien vastustamisen taustalla.

– Siksi jotkut joulukonsertit herättävät keskustelua. Rajanveto on kuitenkin hankalaa, sillä edes Bach ei kelpaa kaikille.

Kirkkoihin kohdistuvat tuhotyöt kertovat kristinuskon merkityksestä

Knuutila varoo spekuloimasta Rautjärven tapauksen motiiveilla.

– Emme vielä tiedä tekijän motiiveja. Oli hän sitten henkisesti terve tai ei, on hänellä kuitenkin ollut todennäköisesti hampaan kolossa jotain koko yhteisöä kohtaan. Varsinkin tieto ovien naruilla sulkemisesta viestii syvästä vihasta.

Knuutilan mukaan kirkkoihin kohdistuvat tuhotyöt kertovat kääntäen kristinuskon merkityksestä.

– Kirkkorakennus on edelleen järjestelmän ja yhteisön historiallinen tiivistymä. Kun vihainen yksilö kapinoi ja tajuaa, että ei pysty tappamaan kuningasta tai tuhoamaan yhteisöä, hän iskee näkyvimpään symboliin. Se on edelleenkin kirkko.

Knuutila alleviivaa kuitenkin, että kullakin yksilöllä voi olla taustalla oma tragediansa, sairautensa ja tarinansa.

– Teoriassa tämä kuitenkin viestii siitä, että kristinuskon symboliarvo on säilynyt todella vahvana. Siinä piilee yksi kirkkoihin kohdistuvan tuhotahdon syy.

***

Haluatko tutustua Kotimaa-lehteen?