Ymmärtämistä tutkitaan

Julkisuudessa viitataan usein Pisa-tutkimuksen tuloksiin, kun arvioidaan  koululaitoksen laatua. Kuopiossa 16. – 17.9.2017 pidettävillä  OSJ:n opettajapäivillä pohditaan, millainen koululaitos Suomeen on luotu pitkän ajan kuluessa. Opettajapäiville osallistujat ovat seuranneet tarkkaan ja omakohtaisesti, millaisia opetussuunnitelmia laaditaan ja toteutetaan. He ovat miettineet koulutuksen suunnittelua ja päätöksiä sekä muuttuneita tilanteita ja koulutuksen yleisiä puitteita. Tämän kirjoituksen kautta toivotan  menestystä OSJ:n opettajapäiville.

OSJ:n opettajapäivillä nostettaneen esille muun muassa luku- ja kirjoitustaidon merkitys matematiikan ohella. Lukutaidon ylläpitämistä ja kehittymistä on seurattu ja pohdittu. Eräissä kulttuureissa on hankalahkoja kirjoitusjärjestelmiä, jotka lasten ja nuorten on opittava hahmottamaan ja sisäistämään.

Miten on mahdollista, että nämä lapset ja nuoret selviytyvät Pisa-tutkimuksen vaatimuksista useinkin hyvin? Ymmärrettävämpää olisi, että tulokset olisivat toisenlaisia ajateltaessa kirjoitetun tekstin muodostamista ja luettavuutta. Lukutaito on arvokas pääoma, jota eri tavoin voidaan kartuttaa. Kirjastoilla on paljon annettavaa. Niiden on oltava monipuolisia palvelulaitoksia.

Lukutaidon kehittämisen yhteydessä muistamme Mikael Agricolan.  Hän huomasi, että suomen kieltä on kehitettävä. Uuden testamentin suomennos oli saatava kansalaisten käyttöön. Mikael Agricolan ajatukset ovat jääneet elämään. Pisa-tutkimusten tulkinnat ovat kiinnostavia, sillä eri vuosina saatujen tulosten eroavuuksia yritetään selittää parhain päin.

Tietoverkossa on esillä monenlaista oppimateriaalia. Löysin sieltä kiinnostavan linkkiyhteyden, jonka sisältämä kysymyssarja testaa ”alakoulun oppisisällön osaamista”. Joskus voidaan todeta lyhyesti ja pikaisesti ajattelematta asioiden syvällisempää luonnetta: ”Tuo on selvästi alakoulutavaraa ja helposti ymmärrettävää.” Linkkiyhteys sisältää ”alakouluvisan”, jolla testataan ”alakoulun asioiden tietämistä”.

Testistä sanotaan, että ”96 prosenttia aikuisista eivät pääse läpi kysymyssarjasta”. Pääsevätkö tämän kirjoituksen arvoisat lukijat? Kun osaamista testataan, tulevat mieleen helposti edellä mainitun PISA:n tutkimustulokset, joita seurataan.

Kuopiossa 16. – 17.9.2017 pidettäville OSJ:n opettajapäiville osallistujat, koulutuksen suunnittelijat, päättäjät ja erilaiset toimijat varmaan kokeilevat ”alakoulun yleistiedon osaamistaan”. Itse olin valmis vastaamaan kysymyssarjaan ja näkemään, miten selviydyn alakoulun testissä. Kysyin myös itseltäni: ”Onkohan niin, ettei 96 % aikuisista pääse läpi kyseisestä osaamisalueesta ja kuulunko tuohon suureen joukkoon?”

Ajattelin ennen testiä: ”Kun on kouluja käynyt, pitää sitä jotakin osata ja muistaa.” Huomasin testin suoritettuani, että en ollut turhaan ”kouluja käynyt”. Alla oleva verkkotehtävä kiinnostanee, sillä televisiossa olevia ”Haluatko miljonääriksi”- ohjelmia seurataan.

Verkkotehtävä: ”Suoriudutko tästä alakoulun peruskokeesta?”
Linkkiyhteys: http://buquiz.com/fi/suoriudutko-tasta-alakoulun-peruskokeesta.html?utm_source=taboola&utm_medium=msn-finland

 

Menestystä Kuopiossa 16. – 17.9.2017 pidettäville OSJ:n opettajapäiville.

 

Juhlavuoden 2017 terveisin

 

YTT, KT, dosentti Veikko Vilmi

Suomen tietokirjailija

http://www.veikkovilmi.fi

Kuopio

Edellinen artikkeli
Seuraava artikkeli
Vilmi Veikko
Vilmi Veikkohttp://www.veikkovilmi.fi
VEIKKO VILMI Dosentti, YTT, KT Suomen tietokirjailija. Osoitteesta http://www.veikkovilmi.fi linkkiyhteydet artikkeleihini ja profiiliini. Asun Kuopion Inkilänmäen kaupunginosassa, Kiuruntie 11 70340 Kuopio. Itä-Suomen yliopiston sosiaalipolitiikan, erityisesti koulutuspolitiikan dosentti. Muita tutkintoja: YTL, KM, HuK, Lukion oppilaanohjaaja, Ammattikoulunopettaja, Erityisopettaja, Luokanopettaja, Sotilasarvo luutnantti. Oulun yliopiston, Itä-Suomen yliopiston ja Jyväskylän yliopiston alumni. Tieteelliset artikkelit ja esitykset kansainvälisissä konferensseissa. Kunnalliset ja seurakunnalliset luottamustehtävät. EUSE-, MAOL-, OSJ- ja Tutkiva opettaja- järjestöt. Reserviupseeriyhdistys-, MPK - ja VAPEPA-toiminta. Maanpuolustusmitali (kultainen solki). Kultainen ampuma- ja suunnistusmerkki. Kuopion Reserviupseerikerho ry:n standaari. Toimitsija Kuopio - Jukola 2014 suunnistustapahtumassa. Olen kirjoittanut useita yhteiskunnan päätöksentekoa ja palveluja koskevia artikkeleita muun muassa Uuden Suomen ja Savon Sanomien verkkosivuille ja lehtiin. Olen nostanut esille veteraanien kuntoutusasioita Uuden Suomen vaalikiertueella ja perheiden tukemisasioita YLE:n ja Savon Sanomien yhteisellä vaalitorilla Kuopiossa. Pidän tärkeänä: Vastuullisuus näkyy ulko- ja turvallisuuspolitiikan ja sisäpolitiikan kokonaisvaltaisessa hoitamisessa. Päätöksenteko vaatii näkemystä. Ihmisten tarkka kuuleminen on tärkeä. Sosiaali- ja terveydenhuollon järjestymistä on pohdittava huolella. Vanhustenhuollon ja omaishoidon palvelut on turvattava. Varhaiskasvatus ja lasten ja nuorten lähikoulut ovat tärkeitä. Perheet ovat tukemisen arvoisia. Erityisopettajakoulutus ja ammattitehtävätieto lisäävät tietämystä asioiden hoitamiseen, suunnitteluun ja päätöksentekoon. Vaaleissa mitataan arvojen toteutuminen. Seurakunnan toiminnassa on hyvä teema: "Kotikirkko - Lämmin lähiyhteisö." Julkaisuja: Vilmi, Veikko 2005. Turvallinen koulu. Suomalaisten näkemyksiä koulutuspalvelujen kansallisesta ja kunnallisesta priorisoinnista. University of Jyväskylä. Jyväskylä Studies in Education, Psychology and Social Research 257. Diss. Vilmi, Veikko 1993. Kuopiolaisten tyytyväisyys kaupunkiinsa ja sen palveluihin vuonna 1985. Kuopion yliopisto. Sosiaalitieteiden laitos. Kuopion yliopiston julkaisuja E. Yhteiskuntatieteet 13. Diss. Vilmi, Veikko 2003. Koulutus ja koulutukseen valinta. Tutkimus lainsäädäntöön perustuvista hallinnollisista ratkaisuista ja tuloksista. Snellman-instituutin arkistojulkaisu 1. Kuopio: Snellman-instituutti. Vilmi, Veikko 1989. Asukkaiden hyvinvointipalveluja koskevat arviot ja odotukset Kuopion kaupungissa. Sosiaalipolitiikan lisensiaattitutkielma. Kuopion yliopiston sosiaalitieteiden laitos. Historiajulkaisu (painettu 2017; myös E-kirjana): Seppälä, Jarmo & Vilmi, Veikko 2016. Kuopion Reserviupseerikerho. Vastuullinen, perinteitä arvostava, aatteellinen ja edunvalvonnallinen reserviupseeriyhdistys 1929–2014. Kuopion Reserviupseerikerho ry Kuopio. Vilmi, Veikko 2009. Turvallinen koulu tavoitteena. Tutkimus lainsäädäntöön perustuvista hallinnollisista ratkaisuista ja tuloksista. Kuopio: Maakuntakokoelma. Vilmi, Veikko 2018. Ryhmäpuutarhayhdistykset hyvinvointia edistävänä tekijänä. Tutkimus hallinnollisista päätöksistä ja toiminnoista. Kuopio: Maakuntakokoelma. Vilmi,, Veikko 2018. Koulutuspalvelut päätöksenteon toteutumana. Koulutuspoliittinen tutkimus lainsäädäntöön perustuvista hallinnollisista ratkaisuista ja tuloksista 1850-luvulta lähtien. Kuopio: Maakuntakokoelma. Tieteelliset referee-artikkelit: Hirvonen, Jaana & Martin, Marjatta & Vilmi, Veikko 1994. Sirkkulanpuisto esimerkkinä omaan apuun perustuvasta asuntopoliittisesta kehittämishankkeesta. Teoksessa Juhani Laurinkari (toim.) Oman avun yhteisö erityisryhmien asuntokysymyksen osaratkaisuna. Ympäristöministeriö. Asunto- ja rakennusosasto. Tutkimusraportti 4 / 1994, 44 -53. Laurinkari, Juhani & Vilmi, Veikko 1994. Onko vaihtoehtoisella asuntopolitiikalla tulevaisuutta? Teoksessa Juhani Laurinkari (toim.) Oman avun yhteisö erityisryhmien asuntokysymyksen osaratkaisuna. Ympäristöministeriö. Asunto- ja rakennusosasto. Tutkimusraportti 4 / 1994, 36 - 43. Vilmi, Veikko 1996 . Die Selbsthilfegesellschaft als wohnungspolitische Lösung. Teoksessa Johann Brazda & Jerzy Kleer (toim.) Genossenschaften vor neuen Herausforderungen. Festschrift für Prof. DDr. Juhani Laurinkari. Augsburg: Maro Verlag, 305–318. Vilmi, Veikko 1999. Ammatillinen koulutus väline sosiaalistumisessa koulutusyhteiskuntaan. Teoksessa Eira Korpinen & Liisa Puurula (toim.) Tutkimisen ja löytämisen pasianssia. Professori Jorma Ekolalle omistettu juhlakirja. Tutkiva opettaja 3. Jyväskylä: TUOPE, 67–78. Vilmi, Veikko 2005. Opettajankoulutus opiskelijavalintojen toteutumana. Koulutuspoliittinen tutkimus lainsäädäntöön perustuvista hallinnollisista ratkaisuista ja tuloksista. Teoksessa Eira Korpinen (toim.) Opettajankoulutus eilen, tänään, tulevaisuudessa. Professori Erkki Viljasen juhlakirja 5.2.2005. Tutkiva opettaja 1. Jyväskylä: TUOPE, 35 - 69. Vilmi, Veikko 2006. Kunnalliset hyvinvointipalvelut murroksessa - esimerkkinä koulutuspalvelut. Teoksessa Juha Hämäläinen & Riitta Vornanen & Juhani Laurinkari (toim.) Hyvinvointi ja turvallisuus 2000-luvulla. Juhlakirja professori Pauli Niemelän täyttäessä 60 vuotta 5.4.2006. Kuopio: Kuopion yliopisto, 111 - 128.