Tehkääpä jana…

Olen miettinyt sen sellaisia, että ehkäpä suurin osa teologisiin kädenvääntöihin heittäytyvistä ihmisistä asettuu mieluummin janalle kuin lokeroihin. Itsekin taivun käyttämään usein itsestäni nimitystä ”liberaaliteologi”, vaikka en minä monissa asioissa mitenkään erityisen liberaali ole. Olen vain ajatellut, että se stereotypisoi ihmisille hyvin sen, että ilmoittaudun historialliskriittisen raamatuntutkimuksen metodin kannattajaksi eikä minulla ole ongelmia naispappeuden tai muun etelän valopäiden aikaansaannosten kanssa. Sanon monesti itseäni myös ”naispapiksi”, vaikka on vain ”pappeutta”, mutta mielestäni termi ”naispappi” jotenkin ymmärrettävästi määrittelee sen asian, että olen nainen ja pappi ja kannan harteillani vuoden 1986 kirkolliskokouksen päätöstä ponsineen päivineen sekä mielenpahoituksineen.

 

Siihen janalle olen miettinyt kaksi eri ääripäätä, sillä janassa on vain kaksi päätä. Janan ehdoton valttikortti ei olekaan päiden määrä, vaan se, että siihen voi vetää ruksin, kumpaa päätä lähempänä kokee olevansa.

 

Toisessa ääripäässä voisivat olla sellaiset ihmiset, joille syyllisyys on ollut tavalla tai toisella kahlitseva asia elämässä. Siellä voisi olla paljon tunnollisia ja kilttejä ihmisiä, jotka yrittävät elää elämänprojektinsa kympin arvoisesti niin, että viimeisellä veräjällä Pietari palkitsee heidät hymypoika/tyttöpatsaalla. He yrittävät parhaansa mukaan ottaa huomioon kaikki ihmiset ja hukkaavat siinä samalla itsensä. Elämä on näyttäytynyt monenlaisina rajoituksina ja esteinä, sillä Raamattu ja lähimmäiset asettavat melkoisen miinakentän kympin tytölle ja pojalle. Kun sitten tunnollisuuden perikuva saa jonkinmoisen armonvilahduksen, se näyttäytyy hänelle ehkä rajoitusten poistumisena. Mahdollisuutena elää elämäänsä hajalla ja epäonnistuneena. Se on vapauden luksusta, johon ei enää mikään eikä kukaan voi tulla vetämään rajoja. Hän tarvitsee vapautta, sillä rajat kahlitsevat hänet ikuiseen syyllisyydentuntoon ilman toivoa armahduksesta. Hänen rakkain raamatunkohtansa voisi olla ”Vapauteen Kristus meidät vapautti” tai ”Pelkoa ei rakkaudessa ole”. Hänelle Raamattu on kirja, jonka sanoma avautuu vain vapaudesta käsin. Hän on liberaali, sillä latinan sana ’liber’ merkitsee ’vapaa’.

 

Toisessa ääripäässä voisi olla sellainen kansalainen, jonka elämä on ollut jollakin tavalla rajatonta. Joko niin, että hän on elänyt itse rajattomasti tai hän on kasvanut sellaiseen ymmärrykseen, että maailma on täysin rajaton ellei joku aseta rajoja. Rajattomuus on merkinnyt hänelle jollakin tavalla sellaista maaperää, joka ei ole ollut jalkojen alla kovin vakaa. Hän on myös saattanut elää täydellisen rajatonta elämää esimerkiksi päihteiden suhteen tai asettunut lain asettamien rajoitusten ulkopuolelle. Ei välttämättä kuitenkaan, hän voi olla myös raivoraitis ja lainkuuliainen. Rajojen ulkopuolella on siis olemassa tietty kaoottinen rajattomuus, relativismi, joka kahlitsee ihmisen kävelemään hetteisellä elämän suollaan kohti kaikkien sotaan kaikkia vastaan. Hänelle armo on merkinnyt sitä, että on olemassa ikuisia totuuksia, jotka eivät muutu, vaikka kaikki muu ympärillä muuttuisi. Hän tarvitsee struktuureja ja ikuisia totuuksia, sillä ne jäsentävät kaoottisen maailman sopusointuiseksi. Rajat luovat turvallisuudentunnetta ja lujan pohjan, jonka päällä on hyvä kävellä. Hän ei voi ymmärtää, miksi joku toinen haluaisi kipata vanhat hyvät jutut laidan ylitse, ja suunnistaa määrätietoisesti kohti suota. Hän on konservatiivi, sillä ’conservare’ merkitsee ’säilyttää’.

 

Sinne janalle sitten voi laittaa ruksia siihen kohtaan, mihin ajattelee oman psyykensä rakenteen mukavasti solahtavan. Tarvitsenko vapautta vai tarvitsenko rajoja? Tarvitsenko uudistusta vai tarvitsenko säilyttämistä? Mita haluan säilyttää, mitä uudistaa?

 

Voi olla, että tämä ajatus ei pidä ollenkaan paikkaansa ja aivan ehdottomasti se varmastikin tarvitsee jatkojalostusta. Minulle itselleni kuitenkin se on avannut sellaisen ymmärryksen näkökulman, että toiselle osapuolelle voi olla psyykkisesti piinaavaa se, miten minä rusikoin uskomme perusasioita ja aivan kuin piruuttani kärrään kottikärrykaupalla kaaosta hänen maailmaansa. Ja toivoisin, että hän voisi nähdä, että minulle on psyykkisesti piinaavaa se, että minut yritetään kahlita sellaisiin rakenteisiin, joista juuri usko on minut vapauttanut.

  1. Pentti Oinonen kertoo vetäytyvänsä korpeen miettimään ja makkaraa paistamaaan. Toivottavasti hän todella miettii asioita, esimerkiksi kielenkäyttöään. Oinosen lisänimi on hauveli, sillä eduskuntakeskustelussa vuonna 2009 sateenkaariperheen sisäisestä adoptiosta Oinonen kysyi: ”Kysyn, onko pelättävissä, että maailmalla aletaan esittämään vaatimuksia siitä, että ihmisen on saatava avioitua esimerkiksi rakastamansa hauvelin kanssa?”

    http://www.iltalehti.fi/uutiset/200905149590906_uu.shtml

    • Oinosen esittämä kielikuva ei ollut yhtään pahempi kuin mitä saamme vastaanottaa sateenkaariväeltä hyvin helposti. Jos olet jostain asiasta eri mieltä heidän kanssaan niin saat heti hyökkäyksen että olet ”homofobi”, vanhanaikeainen, et ymmärrä että tuo asia on jo Ruotsissa toisin tai jotain muuta tuon tasoista herjausta. Ja tuosta herjauksesta ei kirjoitella lehdissä suurin otsikoin.

    • Hannu Kaski kritisoi Oinosen Pentin vertausta ja huolta siitä kun hän sanoi että kohta saa varmaan avioitua oman hauvelinsa kanssa vuonna 2009 sateenkaariperheiden adoptiokeskustelussa.

      Nämä seksuaalivähemmistöjen edustajat puhuvat paljon hyökkäävämmin niitä vastaan jotka eivät heidän erikoisia seksitapojaan ymmärrä. Näilläkin palstoilla ja monilla muilla mielipidepalstoilla nimitellään kristittyjä perinteisesti uskovia ihmisiä foobisiksi, änkyröiksi, rasisteiksi, natseiksi ja uhataan jopa väkivallalla!

      Tätäkö se suvaitsevaisuus ja avarakatseisuus onkin? Näitä puheita ei kuitenkaan noteerata eikä niiden puhujia syytetä vihapuheista, aika puolueellista toimintaa mediassa mielestäni.

    • Tuo on hyvin rakkaudeton ilmalsu sanoa kansanedustajaa metsäläiseksi.
      Onko yhtä rakkaudeton tämä uudistusten henki?

      Suomalaisessa kulttuurissa metsä on ajattelun paikka, sinne pettymysten vaivaava Eino Leino vetäytyy ”rotkonsa rauhaan”. Siellä tahtoo olla ”metsän poikana” maailman hylkäämä Aleksis Kivi.

  2. Jos valtio tekee virheen muutamalla jonkin normaliteetin epänormaliteetiksi valtion laissa, miksi siitä pitäisi kirkosta erota, eihän valtiostakaan voi erota vaikka valtio tekee virheen? Täytyy muodostaa vahvempi oikeuspuolue joka kumoaa valtiollisen perversiolain. Täytyy saada parempi eduskunta. ei kirkko säädä tuolalisa kansalaislakeja. Seurakunnassa kukin valitkoon seurakunnanjohtajaksi sellaisen miehen, joak täyttää UT:n kriteerit. Se on paikallinen seurakunta-asia.
    Ruotsissa onneksi valtio teki lain, että ei saa suorittaa eutanasiaa. Se on hyvä lakia. Sekin laki puuttuu Suomesta.