Piispat lehmäkaupoilla

Kotimaa24:n blogissaan (4.9.2016) pastori Hannu Kiuru pahoittelee piispojen menetettyä arvovaltaa ja kovistelee kuritonta seurakuntaa, joka ei välitä paimentensa ohjeista ja neuvoista. Mutta kuinka piispallinen kunnioitus olisikaan voinut säilyä ja ketä seurakunta osaa seurata, kun lauman lisäksi paimenten oma joukko on pahasti sekaisin? Tästä kertoo vastikään julkistettu piispainkokouksen Selonteko avioliittolain muutoksen johdosta ja sen jälkeinen keskustelu.

On toki hyvä, että myös oppositiossa olevat piispat ovat vihkimiskysymyksessä julkisesti ilmaisseet lojaalisuutensa kirkkojärjestykselle ja -käsikirjalle. Nähtäväksi jää, noudattavatko he pappislupaustaan myös käytännössä. ”Eriävän mielipiteensä” onkin jo ehättänyt esittämään piispa Askola MTV:n haastattelussa 2.9.2016. Askola kertoo ajaneensa kokouksessa linjaa, jonka mukaan selontekoon olisi tullut kirjata papeille mahdollisuus siunata homopareja ilman sanktioita.

Askola antaa myös ymmärtää piispojen selonteon perustuvan kompromissiin. Tämä on huolestuttavaa, koska vanhan kristillisen periaatteen mukaan keskeisissä uskonkysymyksissä tulisi kompromissien sijasta noudattaa konsensus-periaatetta. Tähän perustuu myös määrävähemmistö kirkollisessa hallinnossa.
Kompromissiin selonteossa viittaavat esimerkiksi toisaalta selkeä johtopäätös pidättäytyä samaa sukupuolta olevien vihkimisestä ja siunaamisesta 1.3.2017 voimaan tulevan avioliittolain jälkeen mutta toisaalta vaatimus samaa sukupuolta olevien kohtelemisesta seurakunnan toiminnassa ”perheenä”.

Nämä ohjeistukset lyövät toisiaan korville sekä periaatteessa että käytännössä. Voi vain kuvitella, mikä riemu syntyy, kun seurakunnan avioliitto- tai perheleirille ilmestyy ensimmäinen homopariskunta. Ja sehän ilmestyy, jos ei muuten, niin jonkun aktivistiryhmän masinoimana.

Mielestäni huolestuttavinta MTV:n haastattelussa on piispa Tapio Luoman asenne. Hänen mielestään selonteossa kyse ei ollut piispojen linjauksesta, vaan ”maaston kartoittamisesta” ja ”keskustelupuheenvuorosta pitkässä sarjassa”. Luoman mukaan olennaisinta on se, että tulevaisuuteen mennään yhdessä, ei se, minkä kanssa. Tuo tulevaisuus näyttää hänestä samanlaiselta kuin Ruotsissa ja Norjassa, missä samaa sukupuolta olevia pariskuntia voidaan vihkiä. ”Ei se olisi pois kristinuskosta, jos miettii niitä kirkkoja, joissa tämä muutos on jo tapahtunut.”

Näyttää siltä, että jotkut piispoistamme ovat tekemässä lehmäkauppoja paitsi toistensa myös itsensä kanssa. Ruotsin kirkolle ja tätä menoa meillekin sopii Sardeksen seurakunnalle annettu kehotus: ”Minä tiedän sinun tekosi. Sinä olet elävien kirjoissa, mutta sinä olet kuollut.”

http://sakasti.evl.fi/sakasti.nsf/0/F359F1ED9F897DD0C225770E0034026E/$FILE/PK-VALMIS-AVIOLIITTOSELONTEKO-2016.pdf
http://www.mtv.fi/uutiset/kotimaa/artikkeli/irja-askola-haluaisi-kirkon-vihkivan-homopareja/6055564

    • Hienoa Seppo, sinä se jaksat aina olla hereillä! Kyllähän kompromisseja on tehty monissa asioissa, mutta keskeisissä teologisissa kysymyksissä varmaankin vähemmän. Viimeistään isoissa asioissa on sitten tullut jakautuminen, jos yksimielisyyttä ei ole löytynyt. Juuri siksi meitä sanassa kehotetaan yksimielisyyteen, koska siitä on keskuudessamme puutetta..

  1. Kiitos tästä avaavasta blogista, mikä käsittelee viime aikojen ”kuumaa perunaa” toiselta kantilta kuin moni muu aiheesta kirjoitettu juttu.

    Pikkuisen olen pettynyt Piispa Luoman ulostuloon aiheessa. En ollut aiemmin kuullut. hänen noin ajattelevan. Piispa Askolan ulostulo ei ollut minulle eikä varmaan kenellekään muullekaan yllätys.

    Kari Kanalan lausuma ” Mulle se on niiden lisäksi myös raamattukysymys. Kun mä katson Jeesuksen ja Paavalin etiikkaa. niin vahvasti se viesti on rakkauden kaksoiskäskyn kultaisen säännön myötä se miten Jope Ruonansuu tän sanoo, että aattelepa omalle kohalles.” on jokseenkin erikoinen. En aivan heti alkaisi rinnastaa Jeesusta ja Paavalia Jope Ruonansuun lausahduksiin. Toisaalta ei ole mikään yllätys, että aiheessa vedotaan vain rakkauden kaksoiskäskyyn aivan kuin Raamatussa ei mitään muuta olisikaan.

    • Salme: ”aattelepa omalle kohalles.” on jokseenkin erikoinen. En aivan heti alkaisi rinnastaa Jeesusta ja Paavalia Jope Ruonansuun lausahduksiin.”

      Mitä vikaa tässä Jopen lausahduksessa on? Miksei se muka sopisi ”kultaiseen sääntöön” viittaavana yhtä hyvin Jeesuksen kuin Paavalinkin sanomaksi?

    • Seppo, se todella sisältää kaiken muun mm. kymmenen käskyä. Mutta se ei sisällä sellaista, mitä Raamatussa ei ole esim. spnavioliittoa.

    • Ei Raamatussa kaikkea ole. Eihän naapuria tarvitse auttaa auton renkaiden vaihdossakaan, kun siitä ei ole mainintaa.

    • Käsite rakkaus on Salme universaali ja sisältää paljon eikä supistu vain Raamattuun, jossa siinäkin tämä universaalisuus tulee Paavalilta hyvin esille:

      Vaikka minä puhuisin ihmisten ja enkelien kielillä mutta minulta puuttuisi rakkaus, olisin vain kumiseva vaski tai helisevä symbaali. 2 Vaikka minulla olisi profetoimisen lahja, vaikka tuntisin kaikki salaisuudet ja kaiken tiedon ja vaikka minulla olisi kaikki usko, niin että voisin siirtää vuoria, mutta minulta puuttuisi rakkaus, en olisi mitään. 3 Vaikka jakaisin kaiken omaisuuteni nälkää näkeville ja vaikka antaisin polttaa itseni tulessa mutta minulta puuttuisi rakkaus, en sillä mitään voittaisi.

      4 Rakkaus on kärsivällinen, rakkaus on lempeä. Rakkaus ei kadehdi, ei kersku, ei pöyhkeile, 5 ei käyttäydy sopimattomasti, ei etsi omaa etuaan, ei katkeroidu, ei muistele kärsimäänsä pahaa, 6 ei iloitse vääryydestä vaan iloitsee totuuden voittaessa. 7 Kaiken se kestää, kaikessa uskoo, kaikessa toivoo, kaiken se kärsii.

      8 Rakkaus ei koskaan katoa. Mutta profetoiminen vaikenee, kielillä puhuminen lakkaa, tieto käy turhaksi. 9 Tietämisemme on näet vajavaista ja profetoimisemme on vajavaista, 10 mutta kun täydellinen tulee, vajavainen katoaa.

      11 Kun olin lapsi, minä puhuin kuin lapsi, minulla oli lapsen mieli ja lapsen ajatukset. Nyt, kun olen mies, olen jättänyt sen mikä kuuluu lapsuuteen. 12 Nyt katselemme vielä kuin kuvastimesta, kuin arvoitusta, mutta silloin näemme kasvoista kasvoihin. Nyt tietoni on vielä vajavaista, mutta kerran se on täydellistä, niin kuin Jumala minut täydellisesti tuntee.

      13 Niin pysyvät nämä kolme: usko, toivo, rakkaus. Mutta suurin niistä on rakkaus.

      Valitetvasti minusta tuntuu, että monilta enin uskoaan toitottavilta tästä rakaudesta puutuu osioita. Meiltä harhaoppisilta puutuu tietysti paljonkin.

  2. Mielestäni on perin kummallista, että ihmisten tulee pähkäillä, pohtia , olla erimielisiä ja päättää kirkon oikeasta ja väärästä opista, rituaaleista ja käytänteistä.

    Eikös se ole yksinomaan sen kaikkitietävän ja -voipan Jumalan asia päättää ja kertoa kaikelle kansalle, paaveille, piispoille, pipeille, papeille ja joka ikiselle eri sorttisten kirkkojen ja uskonyhteisöjen päättäville elimille, mikä on hänen oikea oppinsa ja siihen liittyvät menettelytavat ja kertoa se vieläpä niin, ettei asiasta jää epäselvää kellekään, eikä minkäänlaisia väärintulkinnan mahdollisuuksia ole.

    Miksi ihmeessä hän (Jumala) ei sitä tee, vaan ihmisten on äänestettävä ja kiisteltävä asiasta läpi vuosisatojen ja tehtävä näitä lehmäkauppoja ja kompromisseja.

    • ”Miksi ihmeessä hän (Jumala) ei sitä tee, vaan ihmisten on äänestettävä ja kiisteltävä asiasta läpi vuosisatojen ja tehtävä näitä lehmäkauppoja ja kompromisseja.” Kimmo

      Tuo on hyvä kysymys. Miksi ihmeessä ihmiset kiistelevät ja tekevät lehmänkauppoja asiasta, mikä on selkeästi ilmoitettu Raamatussa: avioliitto on miehen ja naisen välinen liitto.

    • Arkkipiispa ei halunnut aamulla TV-esiintymisessä ottaa kantaa siihen, millaisia sanktioita spnavioliittoon vihkivät papit tulevat mahdollisesti saamaan.

      Aiemmin hän on kyllä voinut ottaa kantaa hyvinkin reippaasti siihen, että kannattaa spnavioliittoon vihkimistä. Yhtäkkiä hänestä tulikin kantaa ottamaton johtaja. Mahdolliset sanktiot ovat kuulema kunkin hiippakunnan itsenäisesti määriteltävissä. Melkoisen outo asenne, papit ovat kirkossa eriarvoisessa asemassa riippuen siitä, minkä hiippakunnan alueella toimivat.

    • Salme: ”mikä on selkeästi ilmoitettu Raamatussa: avioliitto on miehen ja naisen välinen liitto.”

      Ei kuitenkaan ilmeisesti riittävän yksiselitteisesti, selvästi ja ilman monen sorttisten erilaistn tulkintojen mahdollisuutta, koska siitä (oikeasta opista, sen sovelluksista ja käytänteistä) korkeasti oppineet kirkonmiehet ja -johtajatkin jatkuvasti kiistelevät ja siitä äänestyspäätöksillä ja lehmäkauppoja tekemällä ovat kristinuskoa läpi vuosisatojen, kunkin aikakauden tarpeisiin ja tapoihin sopiviksi muokanneet.

      Voisi se Jumala jo päivittää oppinsa oikeellisuuden kaikille tiedoksi niin, ettei siitä ihmisten tarvitsisi äänestämällä päättää.

    • Kimmo,

      kyseessä taitaa olla joko lukihäiriö, luetun oikein ymmärtämättömyys tai ihan tahallinen yritys muuttaa Raamatun ilmoitusta.

      Jumala on tähän soppaan syytön. Hän on asian selvästi julkituonut Raamatussa.

    • Salme: ”Melkoisen outo asenne, papit ovat kirkossa eriarvoisessa asemassa riippuen siitä, minkä hiippakunnan alueella toimivat.”

      Eiköhän se Jumala kuitenkin pidä huolta siitä, että kaikki ihmiset (pappitkin) ovat samanarvoisessa asemassa sanktioiden suhteen. Eikös se tuomitseminen kannattaisi jättää hänelle? Iskee sitten vaikka salamalla niitä työntekijöitään, joiden katsoo touhuilevan omia hommiaan. ohi oikean opin ja ohjesääntöjen.

    • Salme: ”Jumala on tähän soppaan syytön. Hän on asian selvästi julkituonut Raamatussa.”

      Kertaus saattaisi kuitenkin olla paikallaan. Sellaiseen lopputulokseen tulee väkisinkin, kun seuraa sivusta tätä juupas-eipäs soppaa .

    • Salme: ”kyseessä taitaa olla joko lukihäiriö, luetun oikein ymmärtämättömyys tai ihan tahallinen yritys muuttaa Raamatun ilmoitusta.”

      Juu, voi olla, mutta kenen lukihäiriö? Po. asian puolustajien vai vastustajien? Jos joku asia on jonkun mielestä selvä ja yksiselitteinen, ei se sitä välttämättä ole toisten vähintään yhtä fiksujen ja oppineiden mielestä. Jos tiedottamisessa on epätäsmällisyyttä tai tulkinnanvaraa, on tiedottajan (tässä tapauksessa ilmeisesti Jumalan) tehtävä korjata asia niin, että mitään väärintulkinnan mahdollisuutta ei ole.

    • Höpsista Kimmo,

      kristinusko ei ole uskonto, jossa tulee jatkuvasti uutta ilmoitusta Jumalalta. Jumala on itsensä ja tahtonsa ilmaissut Raamatussa.

    • Salme: ”tuo sinun ehdottamasi sanktio on melkoisen epäinhimillinen, etten sanoisi letaali.”

      Juu, voi olla, mutta ei se ainakaan saattaisi pappeja eriarvoiseen asemaan. No, voin kyllä jättää sanktioiden laadun Jumalan päätettäväksi, kunhan ketään ei aseteta eriarvoiseen asemaan samanlaisesta rötöksestä.

    • Salme: ”kristinusko ei ole uskonto, jossa tulee jatkuvasti uutta ilmoitusta Jumalalta.”

      Siinäpä juuri taitaa olla koko homman heikkous. Jos ei ole yhteyden pitoa, ei taida olla yhteyden pitäjääkään.

      Salme: ”Jumala on itsensä ja tahtonsa ilmaissut Raamatussa.”

      Jonka ihmiset ovat kirjoittaneet ja jonka oikeintulkinnasta ihmisten täytyy äänestää. Ei kovin vaikuttavaa ja vakuuttavaa ”Jumalan sanaa”.

    • Tässä kohdassa odottaisin Kimmo W:n omaa arviota siitä kuinka selvästi asia on Raamatussa ilmaistu.

      Ja näin kirjailijana sanoisin, että kaikkea kirjoitettua tekstiä voi vääntää ja kääntää niin että sen voi saada näyttämään melkein miltä tahansa. Ei ole mahdollista kirjoittaa mitään niin selvästi, että sitä ei voi tulkita väärin tai vääristellä.
      Lisäksi kaikkea on tarkasteltava kokonaisuutta vasten. Raamatussa on sekä avioliitto kiteytettynä ilmaistu (alla) että koko Raamattu luomisesta Ilmestyskirjaan (sulhanen ja morsian-symboliikka) sisältää avioliittokäsityksen, joka on miehen ja naisen välinen.

      ”Aikojen alussa Jumala loi ihmisen mieheksi ja naiseksi. Sen tähden mies jättää isänsä ja äitinsä ja liittyy vaimoonsa, ja nämä kaksi tulevat yhdeksi lihaksi.”

    • Salme, Tyypillistä sinulle. Vetäydyt tyylikkäästi takavasemmalle, kun huomaat perusteittesi pätemättömyyden.

    • Kimmo,

      tuo on kyllä ihan sinun omaa keksintöäsi. En halunnut jatkaa kahdenkeskistä ajatusten vaihtoa, varsinkaan kun se ei liipannut blogin aihetta. Ylläpitokin aikoinaan oli sitä mieltä, että ei ole oikein suotavaa ”alkaa keskustelemaan kahdestaan,”

      Kyllähän meillä täällä aiheita riittää.

  3. Taitaa olla niin, että Piispatkin kävelevät kahdella tiellä yhtäaikaa ja monella on kiusaus puolustaa sellaista mikä ei ole Raamatun Sanalla puolustettavissa. Minkä tähden? Inhimillisen himon tähdenkö? Onhan Raamatussa selkeästi oikeaksi näytetty mikä on Jumalan tahto. Jos meidän tahtomme on poiketa Raamatun ilmoituksesta, niin siitä käytetään Raamatussa selkeästi ilmausta ”kiusaus” (joka on samaa sana kurjuutta ”synnin” kanssa. Lankeemus on juuri kiusaukseen suostumista. Meidän tekisi niin mieli sulkea silmämme Jumalan Sanalta, mutta juuri se on kiusausten kestämistä, että alistamme itsemme sen alle, emmekä luovu siitä, vaikka taivaan enkeli tulisi meitä kiusaamaan.
    Kristuksessa pysyminen on Sanassa pysymistä, sillä sanoo: ”Pysykää Minussa, niin minä pysyn teissä” Sanasta luopuminen saa taas aikaan kuoleman. (Kirkko näyttää nyt tekevän itsemurhaa monen esimiehensä johdolla)

    ”Veljeni, pitäkää pelkkänä ilona, kun joudutte moninaisiin kiusauksiin,
    tietäen, että teidän uskonne kestäväisyys koetuksissa saa aikaan kärsivällisyyttä.
    Ja kärsivällisyys tuottakoon täydellisen teon, että te olisitte täydelliset ja eheät ettekä missään puuttuvaiset.
    Mutta jos joltakin teistä puuttuu viisautta, anokoon sitä Jumalalta, joka antaa kaikille alttiisti ja soimaamatta, niin se hänelle annetaan.
    Mutta anokoon uskossa, ollenkaan epäilemättä; sillä joka epäilee, on meren aallon kaltainen, jota tuuli ajaa ja heittelee.
    Älköön sellainen ihminen luulko Herralta mitään saavansa,
    kaksimielinen mies, epävakainen kaikilla teillään.”

    Ja jatkaa samassa kirjeessä:

    …sillä Jumala ei ole pahan kiusattavissa, eikä hän ketään kiusaa.
    Vaan jokaista kiusaa hänen oma himonsa, joka häntä vetää ja houkuttelee; kun sitten himo on tullut raskaaksi, synnyttää se synnin, mutta kun synti on täytetty, synnyttää se kuoleman.
    Älkää eksykö, rakkaat veljeni.
    Jokainen hyvä anti ja jokainen täydellinen lahja tulee ylhäältä, valkeuksien Isältä, jonka tykönä ei ole muutosta, ei vaihteen varjoa.
    Tahtonsa mukaan hän synnytti meidät totuuden sanalla, ollaksemme hänen luotujensa esikoiset.” (Lainaukset Jaak.kirj. 1)