Lähetystyöntekijäkin on kristitty

Pelastustie_lähetystyöntekijä

Mainoksessa kaksi nuorta miestä kolkuttaa ovelle. Sisään päästyään he esittäytyvät: ”Olemmme (teleoperaattorin) lähetyssaarnaajia Suomesta.”

Tässä on otettu vakavasti se, että me kaikki olemme lähetyssaarnaajia. Vai mitenkä tämä pitäisi tulkita? Auttakaapas minua ymmärtämään tätä teemaa paremmin, kiitos.

Kirkkopäivillä osallistuin kahteen, peräkkäiseen tilaisuuteen. Molempien loppupuolella heräteltiin kysymys siitä, mitä tarkoitetaan sanalla ”lähetystyöntekijä”. Sen nykymerkitys kyseenalaistettiin kahdella perusteella. Ensinnäkin todettiin, että jokainen kristitty on lähetetty todistamaan Kristuksesta (tai Jumalan rakkaudesta). Toiseksi, lähetystyötä ei pitäisi rajata vain toiminnaksi maamme rajojen ulkopuolella, sillä pitäähän täällä Suomessakin pitäisi todistaa Jumalasta.

Kumpikin peruste on nähdäkseni oikeassa. Paitsi että ne ovat mielestäni myös väärässä. Nykyinen määritelmä sanalle ”lähetystyöntekijä” on jokseenkin seuraavanlainen (määritelmä perustuu kirkon ja lähetysjärjestöjen dokumentteihin sekä lähetystyöntekijäksi siunaamisen kaavaan Toimitusten kirjassa):

Lähetystyöntekijä on evankeliumin palvelija, joka vie viestiä Jumalan pelastavasta rakkaudesta. Oman maan ulkopuolelle suuntautuvaa työtä on perinteisesti kutsuttu lähetystyöksi ja siten siinä toimivaa lähetystyöntekijäksi. Suomen evankelis-luterilaisessa kirkossa lähetystyöntekijällä tarkoitetaan seurakunnan kutsumaa ja lähetystyöhön lähettämää, lähetysjärjestön palveluksessa olevaa henkilöä. Oman ammattitaidon lisäksi lähetystyöntekijä saa erityiskoulutuksen kansainväliseen työhön.

Kirkkopäivien jälkeen olen pohtinut teemaa ja tullut seuraavanlaiseen ajatuksenkulkuun:

  1. Lähetystyö (tai paremminkin kirkon missio) on kaikkien vastuulla, jokainen on jo kasteen perusteella lähetetty maailmaan. Jumalanpalveluksen lopussa oleva lähettäminen tarkoittaa juuri tätä.
  2. Kirkossamme lähetystyöntekijäksi kutsutaan (oman sisäisen kutsun lisäksi) seurakunnalta kutsun saanutta, lähetystyöhön koulutettua ja lähetystyöntekijäksi siunattua henkilöä, joka työskentelee lähetysjärjestön palveluksessa.
  3. Ensimmäisen kohdan valossa toinen kohta on liian kapea ja erotteleva – ehkä jopa jollain tavalla lähetystyöntekijän roolia korostava.

Mutta:

  1. Jokainen kristitty on jo kasteessa kutsuttu todistajaksi, osaksi ”ulos kutsuttujen” (ekklesia) yhteisöä.
  2. Tämä todistajan tehtävä on olemassa riippumatta siitä, missä toimii, mitä tekee ja kenen valtuuttamana.
  3. ”Lähetettynä” oleminen kuuluu kristittynä olemiseen, joten miksi kutsua jokaista kristittyä erityisesti lähetystyöntekijäksi. Vastaavasti: kaikki ovat ”pappeja”, mutta vain joitain kutsutaan papeiksi tehtävänsä perusteella (kutsuttu, erotettu ja tehtävään siunattu). Tai lapsityöntekijöiksi. Tai kanslisteiksi. Sen sijaan kaikki (kristityt) papit, lääkärit, opettajat tai sosiaalityöntekijät eivät halua itseään kutsuttavan lähetystyöntekijöiksi.
  4. Sen sijaan meillä on olemassa tehtävä, johon koulutetaan, siunataan ja lähetetään erityistä tehtävää varten.
  5. Tällaista henkilöä kutsutaan lähetystyöntekijäksi.
  6. Lähetystyöntekijäkin on kristitty (vrt. kohta 4).

Tällaista henkilöä voitaisiin kutsua myös lyhyemmin ”lähetetyksi” tai miksei – kuten usein tapahtuu – ”lähetiksi”. Tulevaisuudessa meidän on mietittävä, käytetäänkö tätä sanaa myös heistä, jotka lähetetään edellä kutsutun kaltaiseen tehtävään täällä Suomessa. Nythän termi koskee vain ulkomaiseen työhön lähetettyä.

    • Tarkentaisin, että kirkon lähetystyössä (eikä etenkään sen missiossa, joka on laajempi käsite) ole kysymys pelkästään evankelioimisesta. Kyse on yhteisestä todistuksesta. Tähän kuuluvat sekä kertomus Jeesuksesta että toisen huomioiminen, auttaminen ja puolustaminen. Jokaiselle riittää tehtävää omien lahjojen mukaisesti.

    • Leena Kotila :”…minä kun ajattelin niin arkipäiväisesti että kuka maksaa liksan”

      Pienyrittäjien kohtalon yhteiskunnan muulle väestölle kuluvalta sosiaaliturvalta syrjäytettynä en vakinainesta pankin palkkatyöstä irtisanoutuessani 90-luvulla ajatellut hetkeäkään, että ”kuka maksaa liksani” tai kenen selkänahasta revitään ”saavutetut” etuni.

      Ryhdyin pienyrittäjänä tukermaan heitä, jotka eivät halunneet jäädä työttömiksi, vaan työllistää edes itsensä. Yksi ”impulssi” tähän oli mm. eläkeläinen, joka pankkityöstä luopumiseni jälkeen tuli kertomaan, että ”he ovat päättäneet antaa raha-asioidensa hoitamisen minulle, vaikka en enää olekaan pankissa työssä.”

      Toivon, että monet nuoret asiakkaani ymmärtävät sen, että pienyrittäjänä tavoitteeni ei koskaan ollut taloudellinen voitto, vaan se, että me kaikki pärjäisimme.

Vesa Häkkinen
Vesa Häkkinen
Kirkon kansainvälisen työn juoksupoika, pyrkimyksenä edistää kirkon mission toteutumista hiippakunnissa ja seurakunnissa. Töissä kirkon ulkoasiain osastolla.