Tampereen seurakuntien kiekkokatsomo Vanhassa kirkossa ja kiekkohuumassa mukana eläminen sosiaalisen median kanavissa ovat saaneet osakseen kiitosta ja kritiikkiä. Suuret Twitter-persoonat Jari Sarasvuo ja Tuomas Enbuske ovat nähneet kiekkokatsomon kaltaiset avaukset kirkon pyhyyden uhkana ja kirkon olemuksen alennusmyyntinä ihmisten miellyttämiseksi. Haluamme vielä näin vakuuttaa, että kysymys on jostain ihan muusta.
Paavali kehottaa kristittyjä iloitsemaan iloitsevien kanssa ja itkemään itkevien kanssa. Kirkon tulee elää ihmisten kanssa ja rinnalla, tuntea heidän kanssaan tunteita ja elää pyhän lisäksi myös arjessa. Tampere on kiekon koti. Tässä kodissa kirkko elää ja rakentaa yhteistä todellisuutta.
Vanhassa kirkossa oli kiekkokirkkoja ja gospelmusiikkia ennen pelien katsomista. Kirkossa oltiin kisaskriinin äärellä iloisesti yhdessä, päihteettömästi ja rauhallisesti. Samaan aikaan Tampereen kaikissa muissa kirkoissa oli edelleen mahdollisuus hiljaisuuteen ja hiljaiseen rukoukseen. Sosiaalisen median kanavissa oli pari lämminhenkisen huumorin sävyttämää jääkiekkopostausta, samoina päivinä muistettiin Ukrainaa, rukoiltiin ja järjesteltiin apua.
Kirkkoon mahtuu monenlaista. Se, että jossain on jotakin, ei tarkoita sen olemista kaikkialla. Jos kiekkokirkko ei kiinnosta, niin annetaan heille siihen mahdollisuus, joita se kiinnostaa. Kirkko, joka ei osaa elää ihmisten arjessa, ei ansaitse paikkaa ihmisten juhlassa ja pyhässä. Jumala on varmasti lähellä kiekkokatsomossa ja kirkonpenkissä, voitoissa ja tappioissa. Kirkko on lähellä Jumalaa kun kirkko on lähellä ihmistä.
Jussi Laine
Kehittämistyön johtava asiantuntija
Jiri Santaharju
Kaupunkiteologi
Tampereen seurakunnat
Olen teologisesti aika monessa asiassa eri linjoilla Jussin kanssa mutta nähdäkseni tässä asiassa Jussi on aivan oikeassa. Koko maailma on Herran eikä kristityille ole olemassa erikseen pyhiä ja epäpyhiä paikkoja. Mikäli kristitty voi osallistua jääkiekon katsomiseen kirkon ulkopuolella, ei nähdäkseni ole mitään estettä katsoa kiekkoa myös kirkon sisäpuolella, kunhan kummassakin yhteydessä ymmärretään että Jumala on kaiken hyvän lähde. Ja tässä tapauksessa kiekkoa oli käsittääkseni katsottu rukoillen ja Jumalaa kiittäen – aloittaen rukouksella ja gospelmusiikilla?
Voisin katsoa ottelun kirkossa, tai kontona. Kirkossa olen yhdessä toisten kanssa. Mikä siinä on väärin? Minusta kirkon tulisi olla paikka johon on helppo tulla ja hyvä olla.
Onko tässä meidän pyhä – käsityksessä jokin valuvika, jonka tähden myös kirkon jumalanpalvelusten kynnys on monelle liian korkea. Harva taitaa tuntea olonsa kovin kotoisaksi kirkossa. Onko meidän kultuurissamme käsitys pyhästä sellainen, ettei se kuulu normaaliin elämään ?
Miksen kirkossa saisi hyvässä seurassa katsoa otteleua ja jakaa yhteistä kokemusta?
Mielenkiintoisia kysymyksiä nousee pintaan.
Eikö siis ole mitään rajaa sille mitä kirkossa tehdään? Ei nähtävästi. Kysymyksen voi esittää myös näin: miksi kirkossa pitäisi katsoa jääkiekkoa? Eikö kirkko olekaan enää paikka, jonne tullaan jumalanpalvelukseen, kuulemaan Jumalan sanaa, hiljentymään Jumalan eteen, rukoilemaan ja ylistämään häntä? Kyseessähän on siis erityinen erotettu Jumalan kohtaamisen paikka.
Miksi ei mennä jäähallille tai katsota kotona telkkarista? Miksi pitää saada olla samantekevää mitä kirkossa voi tehdä? Eiköhän kyse ole vaan taas siitä kun suola on menetetty ja sanoma hukattu, niin yhä uusilla tempauksilla ja tempuilla yritetään kansaa houkutella edes kirkkotilaan.
Pyhä: ”esineestä tai jostakin ei-persoonallisesta: Jumalalle, jumalanpalvelukseen erotettu, vihitty, omistettu tai sellainen, jonka välityksellä Jumala tai jumaluus ilmaisee itsensä ja jolle sen vuoksi osoitetaan erikoista kunnioitusta, jota palvotaan; myös pakanallisten uskontojen yhteydessä” (Nykysuomen sanakirja).
” miksi kirkossa pitäisi katsoa jääkiekkoa?”
En ymmärrä, enkä tiedä, enkä osaa vastata. Merkillinen asetelma blogissa.
Kirkkoon menen sanan alle ja ehtoolliselle. Kirkollisella kielellä: Messuun.
Kiekkoa katson telkkarista. Suomen pelit katsoin kultamitaliin asti juuri äskettäin. Hyvä Suomi!
Onkohan kuitenkin kyse kulttuurimme luomasta suhteesta kirkkotilaan.
Millä tavalla kirkkotilassa tapahtuva pelin seuraaminen vähentää tilan pyhyyttä? Käytämme kirkkoja kuitenkin moneen muuhunkin tarkoitukseen.
Eikö kirkon pitäisi olla paikka, johon jokaisen on helppo tulla ja kokea siinä olonsa kotoisaksi. Se kun aikaansaisi myös sen, että myös jumalanpalvelukseen osallistuminen olisi luontevaa. Tampereen kupeessa asuessani oli valinnanvaraa siinä mihin kirkkoon menin. Kävin monessa, ehkä kaikissa. Ihmetystä herätti siellä se miten vähän ihmisiä kirkoissa oli. Joskus laskeskelin että palveluksen toteuttamiseen tarvittiin enemmän työntekijöitä, kuin kansaa oli penkeissä.
Toisinkin voisi olla. Poika osallistui kirkon tapahtumaan Englannissa. Kirkkoa vastapäätä oli olut terassi ja pubi. Osa tapahtuman toteuttajista meni sinne keskustelemaan ihmisten kanssa. Osa meni kirkkoon laulamaan ja musiosoimaan. Sitten tuli saarnan vuoro ja pubissa olevat kehoittivat siellä olevia kirkkoon. Kaikki lähti kuuntelmaan! Tuo seurakunta kasvoi nopeasti. Onkohan meidän pyhyyden asetelmat esteenä sille, että kirkkoon ei ole helppo lähteä ?
Pekka Veli, ota huomioon, että Englannissa se pubi oli vastapäätä kirkkoa eikä kirkossa. Siinä se ero juuri on. Itsekin voin mennä pubiin juomaan oluen ja juttelemaan, jos haluan. Mutta kirkkoon menen kuulemaan Jumalan sanaa. Näin se on nääs!😄
Kysynkin miksi kirkko haluaa tuoda viihteen kirkkoon eikä jalkaudu ihmisten pariin niihin pubeihin. Eiköhän ne juuri ole ns. vapaat suunnat, jotka sinne menevät ihmisiä jututtamaan. Arvostan! Ymmärtävät pitää pyhän ja arjen erillään.
Kirkko on tuonut viihteen kirkkoon jo aivan alusta asti. Ei siellä pelkkää sanaa ole koskaan kuultu. Seremoniat, musiikki ja kuvat ovat usein mitä viihteellisimpiä.
Pyydän anteeksi tätä röyhkeyttäni. Keväällä katselin kuolemaa silmästä silmään ja siinä arvoni muuttuivat .Elämää katselen nyt uusin silmin. Monia asioita mietin ikäänkuin taivaasta käsin. Tässäkin pyhän asiassa pohdin, mitä merkitystä asialla on taivaan portilta katsoen ja varsinkin sitä olemmeko me uskovat jotenkin estämässä muita. Näillä omilla tärkeillä säädöksillämme, joilla rajaamme toiset ulos kirkosta.
Nyt joudun pohdiskelemaan monia asioita uusikisi, joten pintaan saattaa nousta yllättäviä kysymyksiä.
Ei ole kysymys mistään omista säädöksistä, vaan siitä että Jumala on pyhä. Entä jos asiat ovatkin juuri päin vastoin kuin Pekka Veli esität? Kadottamalla kaiken pyhyyden kirkosta, ei kukaan ymmärrä mitään mistään eikä kenellekään tarjota oikeaa evankeliumia. Kaikki on vain samaa mitä maailmakin tarjoaa. Sitähän tämä on mitä suuremmassa määrin, ja ollut jo kauan aikaa.
Kun ihan ei-kristitytkin (tai uskosta osattomat) ihmettelevät miksi kirkon sanoma on muuttunut niin on perin outoa, että kirkossa mukana olevat työntekijät ja uskovat eivät ota koppia haasteesta?! Perin merkillistä! Se on se valta ja raha se, joka houkuttaa maailman mielistelyyn. Omasta tilipussista ja lipereistä pidetään kynsin hampain kiinni. Kun kirkko tarjoaa samaa kuin maailma, niin miksi mennä kirkkoon? Ei mitään syytä mennä. Minä en ainakaan menisi.
”Pelastuuko kirkko, jos se mukautuu ympärillä vallitsevaan materialismiin tai ajan kansanomaisiin suosikkiteemoihin? Vaikea uskoa. Kirkkoa on kritisoitu muutenkin jo siitä, että sen sanoma Suomessa, kuten epäilemättä myös Ruotsissa, muistuttaa enemmän pohjoismaista sosiaalidemokratiaa, kuin luterilaista kristinoppia.
Käytännössä käy niin, että kun kirkolla ei ole yhteiskunnalle mitään omaa annettavaa, se menettää kokonaan merkityksensä. Spongin kirkko hakee maailmankatsomuksensa filosofialta ja moraalinsa yhteiskunnalta. Siksi sille ei enää ole käyttöä. Yhteiskunta ei kaipaa uskonnollisesti virittynyttä käenpoikaa syömään suuria verotuloja vain tarjoillakseen saman filosofian ja yhteiskunnalta lainatun etiikan takaisin kunnon kansalaisille uudessa paketissa”. (Timo Eskola, Antikristuksen apostolit, Jumalan kuoleman teologia Nietzschestä Spongiin, v. 2006).
1. käsky: ”Minä olen Herra, sinun Jumalasi, älä pidä muita jumalia minun rinnallani.”
Juuri siitä ”pyhä” tunnistetaan, että se ei ole sama kuin ”arki”, vaan on erotettu siitä aivan tietyllä tavalla. Pyhä tulee kyllä arjenkin keskelle kuten juhlankin keskelle, mutta pyhän ei tule muuttua arjeksi eikä sekoittua siihen, sillä muutenhan pyhä ei olisi enää pyhä. Kirkosta puhutaan käsittääkseni sakraalitilana? Vai miten on nykyään? Pyhä Henki pakenee sieltä, missä Jumalan Kolminaisuutta ei kunnioiteta. Tämä on päivänselvää.
Jumala asetti lepopäivän eli pyhäpäivän, jolloin arjen touhujen tulisi jäädä ja ihmisen tulisi hoitaa jumalasuhdettaan. Ihminen tarvitse sekä ruumiin että hengen puolesta tauon ja lepoa arjen haasteista ja aikaa jumalasuhteensa hoitamiseen ja Jumalan sanan tutkimiseen. Jumalan rakkautta ja huolenpitoa meitä kohtaan on tämäkin, että hän näin asetti 3. käskyn ”Muista pyhittää lepopäivä” .
”Niin kuin hän, joka teidät on kutsunut, on pyhä, niin tulkaa tekin pyhiksi kaikessa mitä teette. Onhan kirjoitettu: ’Olkaa pyhät, sillä minä olen pyhä*. Ja jos kerran te rukoillessanne kutsutte Isäksi häntä, joka puolueettomasti tuomitsee kunkin hänen tekojensa mukaan, niin eläkää jumalanpelossa tämä muukalaisuutenne aika.” (1. Piet. 1:15-17. Heprealaiskirjeessä (12:28) kehotetaan kiittämään Jumalaa ja palvelemaan häntä ’kunnioituksen ja pyhän pelon tuntein’ (UT 1938: ”pyhällä arkuudella ja pelolla”).
Iso Raamatun tietosanakirja: Jumalanpelko: ”Jumalanpelko on kaiken oikean jumalasuhteen tuntomerkki”.
Neuvostoliitossa kirkot muutettiin elokuvateattereiksi. Käykö meillä samoin? Suuri kansan epäjumala ”jääkiekko”. Vierasta tulta Herran alttarilla.
Kiitos Riitta vastauksestasi, jota en jaksa lukea. Tajuan nyt etten ole vielä toipunut riittäväsi, jotta kykenisin osallistumaan.
Pekka Veli, Jeesuksen hyvää huolenpitoa sinulle, siunausta ja toipumista.🙏