
Kuopion piispa Jari Jolkkonen vieraili 6.–10. marraskuuta Saksan yhdistyneen evankelis-luterilaisen kirkon (VELKD) sekä Saksan evankelisen kirkon (EKD) kirkolliskokouksissa Saksan Würzburgissa. Matkaraportissaan Jolkkonen tekee havaintoja molemmista synodeista ja arvioi Saksan evankelisten kirkkojen ja yhteiskunnan tämänhetkistä tilannetta.
Kokousten pääaiheena oli ”kirkko demokratian työpajana”. Saksan yhteiskunnallinen ilmapiiri on ollut hermostunut varsinkin sen jälkeen, kun liittokansleri Angela Merkelin hallinto päätti 2016 sallia yli miljoonan turvapaikanhakijan pääsyn Saksaan.
– Yhteensä Saksassa asuu noin 25 miljoonaa maahanmuuttotaustaista ihmistä. Noin puolella heistä on kristillinen tausta. Myös islamilaistaustaisten määrä on suuri, Jari Jolkkonen sanoo raportissaan.
Saksan poliittisen kuohunnan taustalla on erityisesti oikeistopopulistisen ja maahanmuuttovastaisen Alternative für Deutschland (”Vaihtoehto Saksalle”, AfD) -puolueen suosion voimakas nousu: puolue on erittäin suosittu Saksan itäosassa entisen DDR:n alueen osavaltioissa.
Evankelisille kirkoille on AfD:n nouseva kannatus on Jolkkosen mukaan vaikea paikka erityisesti kahdesta syystä.
– Ensinnäkin AfD:n kannatus on suurinta juuri luterilaisen reformaation historiallisilla sydänmailla. Lisäksi puolueen näkemyksillä on verrattain laajaa kannatusta kirkon jäsenistössä: useissa puheenvuoroissa todettiin, että osavaltiovaaleissa kolmasosa (33 %) evankelisten kirkkojen jäsenistä äänesti AfD:tä.
Luku on Jolkkosen mukaan verrattain suuri, varsinkin kun otetaan huomioon, että kirkon johto on tehnyt pesäeroa puolueeseen.
Puolue on uhannut valtaan päästyään lakkauttaa kirkollisveron.
TOISEKSI, VAIKKA AfD edustaa yhtä versiota kulttuurikristillisyydestä, puolueen ja evankelisten kirkkojen johdon välit ovat kiristyneet.
– Kirkkojen johtajat ovat arvostelleet kärkevästi AfD:tä, kun taas puolue on vastannut syyttämällä evankelista kirkkoa ”vasemmistolaisesta yhteiskuntapolitiikasta”, ”sateenkaari-ideologiasta” ja kritiikittömyydestä islamia kohtaan, Jolkkonen toteaa.
Vastatoimena kirkkojen kritiikille puolue on uhannut valtaan päästyään lakkauttaa kirkollisveron ja heikentää muutenkin AfD-terminologian mukaisten ”kirkollisverokirkkojen” (Kirchensteuerkirchen), eli evankelisen ja katolisen kirkon saamaa julkista rahoitusta. Vapaakirkkoihin ja ortodoksiseen kirkkoon AfD sanoo suhtautuvansa myönteisemmin; sittemmin nämä kirkot ovat ottaneet etäisyyttä puolueen ”kehuihin”.
Lisäksi AfD:n puolueohjelmaan kuuluu seurausten määrääminen ”kirkkoturvatapauksissa”, joissa jokin seurakunta piilottelee laittomasti maahan tulleita. Historiallisia, vuoden 1803 sekularisaatiossa tehtyihin pakkolunastuksiin perustuvia valtiomaksuja suoritettiin viime vuonna valtakunnallisesti noin 657 miljoonaa, joten niiden poistamisella olisi suuri taloudellinen merkitys.
– Erityisesti köyhemmät itäisen Saksan maakirkot se saattaisi johtaa maksukyvyttömyyteen.

VIIMEISEN 10 vuoden aikana radikaalioikeistoa edustava maahanmuuttovastainen AfD on kasvattanut suosiotaan jatkuvasti. Muut puolueet ovat tähän mennessä kieltäytyneet yhteistyöstä sen kanssa. Tämä ei näytä pysäyttäneen AfD:n kannatusta.
– Toisaalta Berliinissä yli puolet alle 30-vuotiaista äänesti laitavasemmistolaista Linke-puoluetta, jonka ohjelmaan kuuluu sosialistinen talousjärjestelmä. Tällä nuoremmalla ikäluokalla ei ole henkilökohtaista kosketusta kommunistisen totalitarismin aikaan, Jolkkonen huomauttaa.
Lokakuussa 2026 AfD sai Saksi-Anhaltin osavaltiovaaleissa 43,8 prosenttia puolueäänistä. Vuonna 2021 osuus oli noin 20,8 prosenttia, joten nousua tuli kerralla peräti 23,0 prosenttiyksikköä. Siitä tuli Saksi-Anhaltin suurin puolue, ja se jäi vain kolmen paikan päähän ehdottomasta enemmistöstä. Samalla perinteisen valtionhoitajapuolueen Kristillisdemokraattien (CDU) kannatus romahti.
Tällä hetkellä vallitsee pattitilanne, koska AfD ei kykene kääntämään murskavoittoaan hallitusvallaksi eikä oppositio kykene yhdistymään keskenään. AfD on kerännyt voittoja myös muissa vaaleissa. Parlamenttivaaleissa sillä olisi tällä hetkellä gallupien mukaan noin 28 prosentin kannatus.
AfD:n kannatus on suurinta entisen Itä-Saksan alueella. Tuloerot entisen Länsi- ja Itä-Saksan alueiden välillä ovat edelleen suuret länsipuoliskon hyväksi.
Tuloerot eivät Jolkkosen mukaan silti selitä kaikkea.
– Itäsaksalaiset kokevat olevansa edelleen heikommassa sosioekonomisessa asemassa ja länsisaksalaisten ylenkatsomia. Kommunismi runteli Itä-Saksan aluetta taloudellisesti, ideologisesti ja moraalisesti.
Vaikka AfD:n korostuksilla on Jolkkosen mukaan yhtymäkohtia esimerkiksi perussuomalaisiin ja ruotsidemokraatteihin — maahanmuuttokriittisyys, eliitinvastaisuus ja kansallismielisyys — on Jolkkosen mukaan silti varottava näiden samaistamista.
– Arvioni mukaan AfD on huomattavasti perussuomalaisia ja ruotsidemokraatteja radikaalimpi. Myös AfD:n kielteinen suhtautuminen Ukrainan tukemiseen erottaa sen tukea puolustavista perussuomalaisista ja ruotsidemokraateista, Jolkkonen kirjoittaa.

SYNODIN PÄÄTEEMASTA voidaan Jolkkosen mukaan tehdä asiallisesti myös kriittisiä kysymyksiä.
Demokratia on varsin moderni ilmiö, eikä Kristuksen evankeliumi edusta minkäänlaista valtiomuotoa, joten miksi halutaan panna näin paljon painoa valtiosääntöä koskevaan keskusteluun?
Luterilaisuus on perinteisesti korostanut kahden regimentin oppia, joka ilmaistaan erityisesti Lutherin teoksessa ”Vom weltlichen Obrichkeit” (1523). Yhteiskunnan järjestäminen nähdään luonnolliseen järkeen, ei ilmoitukseen perustuvana asiana, joten miksi halutaan tehdä näin voimakas interventio maallisen regimentin alueelle?
Miksi molemmat synodit keskittyvät niin paljon yhden puolueen ympärille, varsinkin kun tuon puolueen edustajia ei ollut läsnä, eikö tällainen pikemminkin merkitse toimimista AfD:n ehdoilla ja jopa sen kannatuksen lihottamista?
Jos yhä useammat äänestävät radikaalioikeistoa, onko kyse demokratiavastaisuudesta vaiko siitä, että ihmiset äänestävät ”väärin” – jolloin syytös demokratiavastaisuudesta voi kääntyä sen esittäjää vastaan?
Ongelma on, että paremmat argumentit eivät välttämättä tavoita ihmisiä, joiden poliittisen identiteetin käyttövoimana ovat tunteet.
SAKSASSA LAITAOIKEISTOLAISUUDEN nousu näkyi Jolkkosen mukaan myös VELKD:N johtavan piispan Ralf Meisterin VELKD:n synodille pitämässä avauspuheessa. Sen aihe oli ”Demokratie braucht mehr als gute Argumente“ oder: Von der Wirksamkeit der Emotionen”, (”Demokratia tarvitsee enemmän kuin hyviä argumentteja eli: Tunteiden vaikutusvoimasta”).
Puheen varsinainen kärki oli Jolkkosen mukaan poliittis-teologinen: kirkon tehtävä ei ole vain puolustaa demokratiaa oikeilla argumenteilla, vaan tehdä näkyväksi kristillisestä uskosta nouseva toisenlainen tapa tuntea ja suhtautua maailmaan.
Meister käsitteli puheessaan Saksan poliittista tilannetta. Hänen mukaansa äärioikeistolainen puolue on noussut yhdeksi Saksan vahvimmista poliittisista voimista hyödyntämällä vihaa, halveksuntaa, pelkoa ja kansallismielisiä mielikuvia. Kirkot ovat puolustaneet ihmisarvoa, yhdenvertaisuutta, vähemmistöjen suojaa ja luomakuntavastuuta argumentoimalla niiden puolesta.
Ongelma Meisterin mukaan on, että paremmat argumentit eivät välttämättä tavoita ihmisiä, joiden poliittisen identiteetin käyttövoimana ovat tunteet.
Erityisen voimakas poliittinen tunne on viha.
TÄHÄN LIITTYY Jolkkosen mukaan puheen keskeinen poliittinen havainto: Poliittisia ratkaisuja, yhteenkuuluvuutta ja identiteettiä ohjaavat tunteet paljon enemmän kuin mielellämme ajattelemme. Tätä hyödyntävät niin politiikka kuin markkinointi. Erityisen voimakas poliittinen tunne on viha: viha eliittiä, “vanhoja puolueita”, mediaa ja yhteiskunnan vallankäyttäjiä kohtaan.
Jolkkosen mukaan Meister varoitti myös 30-luvun esimerkeistä. Lisäksi johtava piispa viittasi myös ”evankeliumin tunnesettiin”, Laupiaan Samarialaisen esimerkkiin ja Martti Lutherin vanhurskauttamisoppiin.
– Meister tiivistää: Jumalan ihmiseen suuntautuva vanhurskaus on vapautusta rakkaudesta ja vapautusta rakastamiseen. Tällä tavalla hän pyrkii antamaan luterilaiselle vanhurskauttamisopille vahvan yhteiskunnallis-eettisen tulkinnan.
Meisterin peruspointti voitaisiin Jolkkosen mukaan ehkä tiivistää näin: Koska poliittinen käyttäytyminen kaikilla on syvästi emotionaalista, populistista vihapolitiikkaa ei voiteta vain paremmilla argumenteilla. Kirkon on argumentoinnin lisäksi elettävä näkyväksi evankeliumin vaihtoehtoinen tunnemaailma: esimerkiksi pelolle toivo, vihalle rakkaus, halveksunnalle myötätunto ja vieraudelle lähimmäisyys.
– Teologisesti juuri tämä on mielestäni puheen kiinnostavin kohta: Meister tekee vanhurskauttamisopista, laupiaan samarialaisen vertauksesta ja poliittisten emootioiden teoriasta yhden yhtenäisen argumentin. Demokratian puolustaminen ei hänen mallissaan ole vain kristillisten arvojen argumentatiivista puolustamista, vaan kristillisen habituksen, toisenlaisen ihmisenä olemisen tavan, tekemistä koettavaksi.
Jolkkosen mukaan Meisterin väitteitä voi myös hieman haastaa.
– Entä voivatko viha ja pelko olla joskus rationaalisia? Eikö niitä ainakin pitäisi — moraalisen paheksunnan sijasta — kuunnella ja yrittää ymmärtää?
Hän lisää, että myös pelkoa pidetään lähtökohtaisesti kielteisenä, mutta joskus pelko voi olla myös järkevää. Esimerkiksi Suomi liittyi Natoon erityisesti Venäjän pelosta.
Toisaalla raportissaan Jolkkonen toteaa synodissa VELKD:n ja EKD:n ekumeniaraportissa lausutun, että kirkko ei ole poliittinen puolue eikä sen tehtävänä ole ajaa tavanomaista päivänpolitiikkaa. Mutta evankeliumista ja kristillisestä ihmiskäsityksestä seuraa yhteiskunnallinen vastuu. Siksi kirkon on puhuttava silloin, kun esimerkiksi ihmisarvoa, oikeusvaltiota tai demokratian vapauksia uhataan.

LAAJASSA RAPORTISSAAN Jolkkonen arvioi lopuksi varsin perusteellisesti myös sitä, onko AfD antidemokraattinen puolue. Taustalla ovat hänen havaintonsa molemmista kirkolliskokouksista.
— Molemmat synodit pyörivät – jopa häiritsevän paljon – AfD-puolueen ympärillä. Siksi jäin itse pohtimaan, onko se antidemokraattinen vai toimiiko se päinvastoin demokratian sisällä ja pelinsäännölillä?
Ylipäänsä poliittinen puolue voi Jolkkosen mielestä olla demokraattinen ainakin kolmessa eri merkityksessä:
Menettelyllisesti: se osallistuu vaaleihin ja hyväksyy ainakin toistaiseksi vaalien kautta tapahtuvan vallanvaihdon.
Ohjelmallisesti: se tunnustaa kansansuvereniteetin, parlamentarismin ja oikeusvaltion.
Liberaalin demokratian kannalta: se hyväksyy myös ihmisarvon, vähemmistöjen yhtäläiset oikeudet, vallanjaon, riippumattomat tuomioistuimet ja poliittisen moniarvoisuuden.
— AfD täyttää ensimmäisen määritelmän selvästi ja toisen ainakin omien ohjelmatekstiensä tasolla. Kolmannen kohdalla epäilykset kuitenkin voivat olla perusteltuja.
Tuomioistuimen mukaan puolueessa esiintyy myös perustuslain vastaisia pyrkimyksiä.
AFD:N DEMOKRAATTISUUTTA voidaan Jolkkosen mukaan perustella ensinnäkin sillä, että se toimii vaalidemokratian instituutioissa, tunnustautuu ohjelmassaan demokratiaksi, vaatii suoran demokratian (mm. Sveitsin mallin mukaiset kansanäänestykset) vahvistamista ja käyttää oikeusvaltion keinoja.
AfD:n antidemokraattisuutta taas voidaan Jolkkosen mielestä perustella etenkin yhtäläisen ihmisarvon puutteilla.
— AfD:tä vastaan painavin argumentti on, että puolueessa esiintyvä jonkinlainen etninen kansakäsitys saattaa jakaa Saksan kansalaiset tosiasiallisesti kahteen ryhmään: ”varsinaisiin” saksalaisiin ja syntyperänsä vuoksi vähemmän täysivaltaisesti kansakuntaan kuuluviin.
Tuomioistuimen mukaan puolueessa esiintyy myös perustuslain vastaisia pyrkimyksiä. Se on myös esittänyt uskonnonvapautta rajoittavia vaatimuksia halutessaan kieltää huivit julkisissa laitoksissa sekä moskeijoiden minareettien rakentaminen ja islamilaiset rukouskutsut.
Ongelman ydin ei Jolkkosen mukaan ole maahanmuuttopolitiikan tiukkuus sinänsä: demokraattinen puolue voi kannattaa erittäin tiukkaa maahanmuutto- ja turvapaikkapolitiikkaa.
— Raja lähestyy, jos joidenkin ihmisten perusoikeuksia tai täyttä kansalaisuutta aletaan arvioida uskonnon, alkuperän tai etnisen identiteetin perusteella.
Ongelmana AfD:ssä voidaan pitää myös moniarvoisuuden korvaaminen yhtenäisellä ”kansan tahdolla”. Lisäksi demokraattisia instituutioita voidaan käyttää demokratian kaventamiseen.
Puolueen sisällä on vahva epäily vapaata demokraattista perusjärjestystä vastaan suuntautuvista pyrkimyksistä.
JOLKKOSEN LOPPUARVIO kuuluu näin: AfD on menettelyllisesti demokraattinen mutta monilta osiltaan ”illiberaali” puolue, jonka piirissä esiintyy myös perustuslaillisen demokratian vastaisia virtauksia.
— Se on demokraattiseen kilpailuun osallistuva puolue, mutta sen sisällä ja ohjelmallisessa ympäristössä on niin vahvoja illiberaaleja ja perustuslaillisen demokratian vastaisia piirteitä, ettei sitä ole perusteltua pitää yksiselitteisesti demokraattisena puolueena sanan vahvassa, liberaalioikeusvaltiollisessa merkityksessä.
Jolkkonen huomauttaa, että saksalainen tuomioistuin katsoi aikaisemmin, että puolueen sisällä on vahva epäily vapaata demokraattista perusjärjestystä vastaan suuntautuvista pyrkimyksistä.
Raportissaan Jolkkonen siteeraa myös Magdeburgin piispan Friederike F. Spenglerin paneelikeskustelualustusta: sen mukaan AfD:tä saa ja pitää vastustaa, mutta ehdottoman demokraattisin ja väkivallattomin keinoin.
Piispa Jolkkonen käsittelee laajassa synodiraportissaan tässä siteerattujen poliittisten kysymyksien ohella myös Saksan protestanttisten kirkkojen monimutkaista rakennetta, VELKD:n ajankohtaisia kysymyksiä, Luterilaisen identiteetin projektia, VELKD:n ja EKD:n ekumeniaraporttia — jossa esille nousevat monien asioiden joukossa mm. kirkkoja repivä polarisaatio syineen, tekoäly, ja Augsburgin tunnustuksen 500-vuotisjuhla 2030 — sekä EKD:n vuosikertomusta.
Vielä julkistamatonta matkaraporttia on tässä käsitelty piispa Jari Jolkkosen luvalla.
Täällä voit tutkia VELKD:n ja täällä EKD:n synodin sisältöjä saksaksi.
Lue lisää Saksan kirkoista:
Saksalaispiispa: Itä-Saksa on immuuni lähetystyölle – vuosikymmenten kommunismi jätti syvän jäljen
Ilmoita asiavirheestä
