Kotimaan päätoimittaja Freija Özcan kirjoitti Kotimaa-lehden 11/26 pääkirjoituksessa ns, vanhauskoisten eli tiettyjen herätysliikeryhmien ja kirkon jännitteistä. Erityisesti asia liittyi virkakysymykseen ja kysymykseen messujen järjestämisestä. Kirjoitus nosti esille joitakin asiassa tehtyjä ehdotuksia.
Päätoimittaja päätyi ehdottomaan, että kirkkomme antaisi vanhauskoisille luvan järjestää omia messujaan ja vanhauskoiset puolestaan lopettaisivat kirkon ja piispojen arvostelun sekä ohjaisivat niiden piiristä maistereita hiippakuntien yhteisiin pappisvihkimyksiin. Kyse olisi siis jonkinlaisesti vaihtokaupasta: Antakaa te tämä meille ja me puolestamme annamme tätä teille.
Ehdotus koettiin melko yllättävänä ja herätysliikeväki puolestaan suhtautunee siihen jossakin määrin myönteisesti. Ehdotus on hyvässä mielessä hurskas ja hyvää tarkoittava. Itsekin ajattelen, että jonkinlainen ratkaisu pitäisi saada hankalan, jopa jonkinlaisen pattitilanteen ratkaisemiseksi. Voisiko se olla jotakin tällaista?
Moni voi ajatella, että voisi – ja sitten tulee se mutta! Seuraavaksi siis muutamia mutta-tekijöitä, jotka tekevät sinällään hyvän ja hurskaan ehdotuksen hankalaksi. Yksi on kirkkomme linjaus siitä, että meillä on vain yksi ja yhteinen pappisvirka. Toinen on se, että kirkon tulee julkisyhteisönä ja myös uskon yhteisönä vaalia tasavertaisuutta. Joku voi tietysti kysellä, onko tasavertaisuuden rikkomista, jos papit jossakin määrit pitävät messuja, joissa on vain pappismiehiä. Se on ainakin yhteisen viran teologian rikkomista ja isommissa seurakunnissa tuo hankaluuksia työvuorojärjestelyihin. Lisäksi ideaalitilanne on, että kirkon messut ovat sen yhteisiä ja kaikille avoimia messuja. Jo syntyneet messuyhteisöt nähdään kristinuskon yleisen mission ”välineinä”, mutta kirkkoa ajatellen ne voivat samalla edistää ja edustaa jakautumista.
Vanhauskoisten puolelta on myös mutta-tekijöitä. Perustavin niistä on se, että vanhauskoisten piiristä on ilmaistu kirkkomme luopuneen luterilaisesta opista ja olevan siis jossakin määrin harhaoppinen. Tämä koskee erityisesti virkaratkaisua ja toisaalta myös kirkon ratkaisuja samaa sukupuolta olevien parin kohtelusta. Tästä mutta-tekijästä nousee se, että vanhauskoiset eivät ole halunneet olla yhteisissä pappisvihkimyksissä, koska piispa voi olla nainen ja koska vihkimyksissä voi olla vihittävinä naisia. Väistämisessä on pohjimmiltaan kyse siitä, että em. tilanteita väistävät eivät halua osallistua kirkon syntiin tai luopumukseen eivätkä siten halua olla edistämässä niitä eikä ottamassa syntiä itselleen.
Olen itse toiminut pappina lähes 40 vuotta eri viroissa, siitä noin 20 vuotta kirkkoherrana. Näen hyvin selkeästi, että herätysliikkeet ovat olleet ja ovat osa kirkkoamme. Samalla näen kirkkososiologina myös sen, miten viimeisen 10-20 vuoden aikana on tapahtunut toimintaa ja organisoitumista kirkkomme yhteisten rakenteiden rinnalla ja siten osin niiden ulkopuolella. Tietyt herätysliikeryhmät ovat koko ajan tiivistäneet rivejään sisäänpäin ja toisaalta yhteistyöhön samanhenkisten ryhmien kanssa. Lähetyshiippakunta järjestäytyi Luther-säätiön pohjalta jo tavallaan omaksi kirkokseen.
Mikä siis on herätysliikeryhmien paikka ja tulevaisuus? Mielestäni ne voivat edelleen pysyä kirkossamme. Niiden tulisi kuitenkin nähdä, että kirkossa toimitaan sen tekemien päätösten pohjalta. Muistan ajan virkakysymyksen päätöksen jälkeen, jolloin ns. vanhalla virkakannalla olevat toimivat yhteistyössä seurakuntien kanssa kirkon pelisäännöillä. Vasta myöhemmin tuli väistäminen ja linjausten tiukentuminen. Toki matkan varrella myös kirkko teki omia ratkaisujaan, jotka on nähty linjan tiukennuksena vanhauskoisiin päin. Sitä ne kaiketi ovat olleetkin.
Jos jokin ryhmä katsoo, että kirkkomme on tekemiensä ratkaisujen vuoksi selvästi erkaantunut oikeasta opista (jota ryhmä tai liike katsoo edustavansa), silloin jää kysymys, mihin johtopäätöksiin tällaisen ryhmän tulisi päätyä. Voiko sellainen ryhmä itse katsoa voivansa jatkaa kirkon yhteydessä?
Oma ratkaisuehdotukseni tilanteeseen ei ehkä ole niin ”hurskas ja kaunis” kuin Kotimaan päätoimittajan. Ehdotan sitä, että kirkossa on tilaa herätysliikkeille toimia ja että ne voivat antaa hyvää panostaan yhteisen mission toteuttamiseen. Ehdotukseen sisältyy se, että liikkeet voivat järjestää omia piirejään seurakunnissa ja että messujen ja viran osalta toimitaan kirkon yhteisillä pelisäännöillä.
Toivo Loikkanen
