Helsingin ortodoksisen seurakunnan kirkkoherraksi valittu Teo Merras: ”Ortodoksiseen kirkkoon liittyminen on nousussa”

Teo Merras. Kuva: Tanja-Lotta Hakala.

Helsingin ortodoksisen seurakunnan kirkkoherraksi valittiin lokakuun lopulla rovasti Teo Merras. Merras aloittaa tehtävässään virallisesti huhtikuussa 2027, joskin hän sijaistaa kirkkoherran paikalta elälöityvää Markku Salmista jo tammikuun lopulta lähtien.

Aloittaessaan uudessa tehtävässä Merras siirtyy johtamaan yli 20 000 seurakuntalaisesta koostuvaa yhteisöä, johon kuuluu liki kolmannes Suomen ortodokseista.

MERRAKSELLA ON takana on jo yli 20 vuotta työtä Helsingin seurakunnassa.

– Aloitin vakituisena työntekijänä seurakunnassa jo 2004 ja sitä ennenkin olin toiminut jo esimerkiksi kanttorina. Hiippakunnan tehtävissä toimin jo vuosituhannen taitteessa.

Merras kertoo toimineensa kirkon työssä jo ihan pienestä pitäen. Nyt tulevassa kirkkoherran tehtävässä häntä kiinnostaa erityisesti eri alueiden toiminnan mahdollistaminen.

– Meillä on hyvin vahvat alueelliset organisaatiot eli toiminta-alueet, jotka toimivat seurakunnan alaisuudessa. Minun keskeinen tehtäväni on kuunnella ja auttaa alueita heidän tarpeissaan mahdollisuuksieni mukaan.

Merras toteaa olevansa kiitollisessa roolissa, sillä seurakunnan papisto on erittäin hyvää ja ihmiset aktiivisia. Pohdittavaakin riittää. Merras pohtii ihmisten eroavan kirkosta näinä päivinä melko pienistäkin syistä.

– Kaikella mitä kirkko sanoo ja tekee on paljon vaikutusta. Kirkko nähdään vahvasti myös yhteiskunnallisena toimijana.

Ortodoksisen kirkon vahvuutena Merras pitää sen perinteisiin sitoutumista.

– Me toimimme Suomessakin vain osana maailmanlaajuista ortodoksista kirkkoa. Meillä on lopulta liikkumavaraa aika vähän. Olemme sitoutuneita Konstantinopolin patriarkaattiin emmekä voi aina muuttaa kaikkia asioita niin nopeasti kuin täällä ehkä itse haluaisimme.

KIRKKOHERRANA MERRAS pyrkii luomaan sellaisia toimintaedellytyksiä, että seurakunnan olisi helppo ottaa uusia ihmisiä vastaan.

– Haluan, että kirkkomme näyttää avoimelta ja on sitä.

Merras iloitsee siitä, että eroamisten lisäksi myös ortodoksiseen kirkkoon liittyminen on kasvussa. Liittyjiä on monenlaisia. Yksi merkittävä uusi joukko koostuu maahanmuuttajista.

– Toimintamme on monikulttuurista ja pyrimme myös kohtaamaan ihmisiä eri kielillä.

Myös nuorten aikuisten uteliaisuus on kasvussa. Se on Merraksen mukaan näkynyt jo muutaman vuoden.

– Se ilmiö ei kuitenkaan koske vain meidän kirkkoamme tai Suomea. Kyseessä on kansainvälinen liikehdintä. Nuoret hakeutuvat nyt erilaisten uskonnollisten kulttuurien pariin.

Merras muistuttaa, että jokainen joka kulkee kirkon ohi, on tervetullut avaamaan oven ja osallistumaan jumalanpalvelukseen.

– Ortodoksisuutta voi oppia vain jumalanpalveluselämän ja rukouksen kautta. Kirjoista tarkasteltuna se jää vajavaiseksi.

Lue lisää uutisia ortodoksisesta kirkosta:

Ortodoksisen kirkon piispat: Ortodoksipappi ei saa osallistua papin roolissa samaa sukupuolta olevan parin vihkimiseen

Turun ortodoksinen seurakunta haastaa kaupungin käräjille kirkon rakennevaurioista

Ilmoita asiavirheestä

Oletko jo tilaaja?

Tutustu Kotimaahan. Ensimmäiset kaksi kuukautta
4,90 €/kk,
sitten 9,90 €/kuukausi.

Tilaus jatkuu automaattisesti.


Edellinen artikkeliNäkökulma: Kun yhteiset unelmat katoavat, jäljelle jäävät pelko ja näköalattomuus

Ei näytettäviä viestejä