Vaalirahoitus ei ole kirkossa merkittävä asia – aloite valvonnasta raukesi

Piispoja istumassa auditorion etupenkissä.
Kirkolliskokouksessa piispat istuvat eturivissä. Kuva: Freija Özcan

Aloite kirkon vaalirahoituksen valvonnasta raukesi kirkolliskokouksessa. Hallintovaliokunta esitti mietinnössään asian raukeamaan jättämistä ja suositteli sen sijaan vapaaehtoista ilmoittamista vaalirahoituksesta ja sitä, että Kirkkohallitus suosittelisi yleiskirjeellä tällaista ilmoittamista. Näin kirkolliskokous sitten päätti.

Hallintovaliokunta oli asiaa selvitettyään vakuuttunut siitä, ettei vaalirahoitus ole kirkossa merkittävä asia, joten ei ole mielekästä säätää sille valvontaa.

– Hallinnollinen taakka ei olisi oikeassa suhteessa saavutettavissa olevaan hyötyyn nähden. Valiokunta ei pidä valvontaa tarpeellisena eikä oikeasuhteisena, mietintöä esitellyt edustaja Pauli Niemelä totesi.

Edustaja Eino Nissinen kiitti suhteellisuusperiaatteen soveltamisesta. Edustajat Wiking Vuori ja Tuomas Kauppinen ennustivat kuitenkin, että asiaan palataan tulevaisuudessa, kun vaalirahoittaminen kirkollisissakin vaaleissa lisääntyy.

Edustaja Merja Eräpolku ja lainoppinut asiantuntija Juha Raitio nostivat esiin EU:n avoimuusdirektiivin. Se vaatii ilmoittamaan vaalirahoituksesta poliittisen mainonnan yhteysessä. Direktiivin toteutumista valvoo Valtiontarkastusvirasto. Eräpolku muistutti, että direktiivin ei katsota koskevan seurakuntavaaleja. Raitio totesi, ettei direktiivi ole este sille, mitä hallintovaliokunta nyt esitti.

Lue lisää kirkolliskokouksesta:

Kirkolliskokous löysi Walk in -terapiasta reitin matalan kynnyksen kohtaamiseen seurakunnissa

Liikuttavan yksimielisesti kirkolliskokous peräsi kirkolta vahvempaa ympäristövastuuta

Ilmoita asiavirheestä
Edellinen artikkeliKirkolliskokous löysi Walk in -terapiasta reitin matalan kynnyksen kohtaamiseen seurakunnissa
Seuraava artikkeliKirkolliskokous päätti: Rajattomasti lisää kummeja mutta painavasta syystä voi kastaa kummitta

Ei näytettäviä viestejä