Kirkkohallituksen täysistunto poisti syyskuussa kaksi kirkon virallista lähetysjärjestöä vuoden 2027 virallisten kolehtien saajista ja siirsi järjestöt suosituskolehtien listalle. Vaikka täysistunnolla on valta näin tehdä, tapaus ja äänien tiukka jakautuminen asiassa herättivät huomiota. Täysistunto teki vastaavan päätöksen myös vuonna 2025.
Kristillisille järjestöille on kolehteja kerätty jo pitkälti yli sadan vuoden ajan, 1800-luvun lopulta alkaen, jolloin monet vanhimmista järjestöistä on perustettu. Ne ovat toimineet kirkon hallinnon ulkopuolella ja eivätkä ole osallisia kirkon saamista tuloista.
Näin kertoo käytännöllisen teologian emeritusprofessori Jyrki Knuutila.
– Perinteisten köyhäinhoitoon liittyvien kolehtien rinnalle tulivat toissa vuosisadalla myös kolehdit lähetystyön, koulutuksen ja kristillisten järjestöjen hyväksi. Kolehtien kehityksen taustalla oli myös kuntien ja seurakuntien toisistaan erottaminen, Knuutila kertoo.
Mitä kolehti pohjimmiltaan on? Knuutila tiivistää kolehdin teologiaa Paavalin ajatteluun viittaamalla.
– Kolehti liittyy aina kristilliseen etiikkaan, siis huolen pitämiseen lähimmäisestä. Erityisesti huolen pitämiseen niistä, joilla asiat ovat kaikkein heikoimmin. Näin halutaan lähimmäisenrakkauden avulla tukea sitä, että hänellä olisi ainakin jonkinlainen inhimillinen elämä, Knuutila määrittelee.
Kolehti on yleensä ollut rahaa.
– Ihmisyhteisöt ovat rakentuneet rahan varaan. Mutta tietenkin joskus ”kolehti”, avustus, keräys hätää kärsivien hyväksi voi jumalanpalveluksen ulkopuolella tarkoittaa myös sitä, että esimerkiksi kotinsa tulipalossa menettäneille on kerätty myös ruokaa, vaatteita ja muuta tavaraa.
Kolehdin teologian taustalla on yksinkertaista etiikkaa.
– Jos ihminen uskoo, että koska Jumala on antanut minulle, silloin minä voin antaa toiselle, jolla ei ole. Tai jos itse saa elää rauhallista elämää ja jos kohtaa lähimmäisen, jolla taas elämä on rauhatonta, niin antaa sitten aikaansa – sekin on kolehtia.
SUOMEN EVANKELIS-LUTERILAISEN kirkon Kirkkojärjestyksen (3, §5) mukaan ”jumalanpalveluksissa sekä muissa kirkollisissa ja seurakunnallisissa tilaisuuksissa voidaan kerätä kolehti kirkon ja seurakunnan toiminnan sekä niiden tehtävää vastaavien tarkoitusten tukemiseksi”.
Edelleen säädöksen mukaan kirkkoneuvosto tai seurakuntaneuvosto hyväksyy suunnitelman jumalanpalveluksissa kannettavista kolehdeista, ottaen huomioon Kirkkohallituksen päätöksen seurakunnan pääjumalanpalveluksissa kannettavista kolehdeista.
Luterilaisen kirkon keräämien kolehtien yhteissumma oli viime vuonna noin 9,6 miljoonaa euroa, josta erilaiseen tuki- ja avustustoimintaan tilitettiin ulos noin 8,8 miljoonaa euroa. Kohteet ovat olleet monenlaisia, oman seurakunnan diakoniatyöstä lähetys- ja muille järjestöille sekä katastrofiavusta yhteisvastuukeräykseen.
Kolehti liittyy
aina kristilliseen
etiikkaan.
KNUUTILAN MUKAAN kolehteja on kirkossa ja sen jumalanpalveluksissa kerätty aina. Rahan antaminen on myös ollut tapana aina, vaikka esimerkiksi Suomessa tavallisen kansan elämä siirtyi tavaranvaihdosta varsinaisesti rahatalouteen vasta uudella ajalla 1600-luvulta eteenpäin.
– Mutta esimerkiksi Suomen tiettävästi vanhimman kirkon eli 1100-luvulla rakennetun Kaarinan Ravattulan Ristimäen kaivauksissa on löydetty keskiaikaisia rahoja. Kyllä jo keskiajan ihmisillä on ollut sitä käytössään, Knuutila sanoo.
Kolehdin varhaisvaiheisiin Suomessa mentäessä tullaan katoliselle ajalle. Knuutilan mukaan papiston palkat ja kirkon ylläpito katettiin kirkolle maksetuilla kymmenyksillä, jotka käytännössä olivat tavanomaisesti luonnontuotteita, mutta rahatalouden yleistyessä myös rahaa.
Toinen asia olivat silloinkin kolehdit, joita varten kirkoissa oli kirkolliseen rahankeräysperinteeseen kuuluneita niin sanottuja uhritukkeja, eli pitkänomaisia paksusta puunrungosta valmistettuja rahalippaita.
– Niihin laitettiin eri syistä raha- tai muita uhreja. Kerättyjä varoja käytettiin myös köyhien avustamiseen.
Kun sairaanhoitoa harjoittaneita luostareita ei enää reformaation jälkeen ollut, ruvettiin Knuutilan mukaan 1600- ja 1700-luvuilla Turussa ja Viipurissa hospitaali- ja köyhäinhoitoon keräämään varoja yksityisten lahjoitusten, almujen sekä kirkollisten, nykyistä kolehtia muistuttavien keräysten avulla. Köyhäinhoitoon kerättiin rahaa maaseudullakin.
– Kerättiin tietysti rahaa köyhille, mutta myös muihin erikseen määrättyihin tarkoituksiin.
Sotien jälkeisten vuosikymmenien aikana kolehtien kohteet ovat edelleen laventuneet.
– Edellä mainittujen kohteiden lisäksi mukaan ovat tulleet esimerkiksi kolehdit Yhteisvastuukeräyksen ja katastrofien uhrien hyväksi Suomessa ja ulkomailla, Knuutila sanoo.
Lue lisää kolehtiasiaa:
Lukijoilta: Kolehtipäätös vahvistaa seurakuntien päätösvaltaa
Ilmoita asiavirheestä