Arkkipiispa Tapio Luoma kävi vuonna 2021 evankeliumijuhlilla puhumassa muutaman minuutin luomisesta. Se, mitä kuulin, hämmästytti niin paljon, että kysyin tästä vähän apuja ja sainkin joitakin näkökohtia vastaukseksi, siispä niiden ja omien huomioideni pohjalta kommentoin niitä seuraavaksi.

Kyseessä on siis Sleyn valtakunnallinen evankeliumijuhla Turussa 2021, perjantain 2.7. pääjuhlan ohjelma, arkkipiispa Tapio Luoman haastattelu videon ”Evankeliumijuhla 2021: Kaikki on hyvin! Pääjuhla” (https://www.youtube.com/watch?) ajankohdasta 1:43:30-1:48:18. Litteroinnissa muokattu sanomisia kirjakielisemmäksi ja positettu toistoja.

Se, mitä noiden jälkeen sanottiin, kuulostaa korviini yhtä hämmentävältä, kuin että lause olisi jatkunut ”…voimme uskoa, että kuu on juustoa”.

Kun lukee Raamatusta muutaman alkuluvun ja sitten vertaa sitä nykyisen tieteen alkuperäteorioihin, niin eihän niistä huomaa mitään yhteistä.

Toinen huomio on, että huomio on itsessä: ”Me kristittyinä…” Kyse on siis itse valitusta identiteetistä, jossa otamme esiintyäksemme kristittyinä, vakuutamme itsellemme olevamme kristittyjä ja vakuuttelemme toisimmellekin olevamme kristittyjä, Jumalaan turvautuvia, Jeesukseen uskovia, Pyhän Hengen johdatukseen luottavia.

Eihän tässä siis muuta tarvitakaan. Kun on tämä identiteetti, niin sitten vaan omaksutaan nykyaikaisen tieteen tulokset, eikä olekaan tarvetta käydä aiheesta keskustelua siitä, millaisia järkiperusteluja meillä on aiheeseen liittyen puolin ja toisin. Sen kun vaan uskotaan tämä, kun vielä piispan suusta se sanotaan.

Luoma jatkaa: 
—Nythän varsinkin nykyaikaista luonnontiedettä ovat erilaiset maailmankatsomukset, jotka ovat olleet kriittisiä kristillistä uskoa kohtaa ja ylipäätään uskontoja kohtaan, ne ovat ottaneet ennen kaikkea luonnontieteet käsiaseekseen, tai välineekseen kertoakseen, että oikeastaan uskonnon aika on ohi ja että nyt sitten tiede korvaa uskonnon. Mutta me olemme nähneet maailmassa se, että näin ei ole tapahtunut. Monenlaisista povauksista huolimatta.

Tässä on ihan tosi havainto. Mutta eihän tämä kerro mitään siitä, kuinka nykyaikaisen tieteen tulokset voidaan omaksua?

Edelleen:
—Ja ehkä myöskin on tärkeä muistaa se, että kristillisen uskon mukaan ja kristillisessä uskossa ei ole mitään sellaista periaatteessa, mikä olisi jollain tavalla ikään kuin vastahankaan tieteiden kehittymistä.

Eipä varmasti olekaan liittyen teknologian kehitykseen. Mutta sosiaalitieteissä tilanne mahtaa olla hyvin erilainen, kuten myös alkuperäkysymyksissä.

—No, tämä on aika monimutkainen ja iso kysymys, tein itse väitöskirjan teologian ja luonnontieteiden suhteesta ja koitin tuohon asiaan aika syvästikin paneutua.

Tämä on hyvä täky, eli on jossain materiaalia enemmänkin aiheeseen perehtyvään haluavalle. On myös erinomaista, että aiheeseen on paneuduttu. Täytyy muistaa aina se, minkälaisten perususkomusten pohjalta tutkittaan, sillä toteaahan Jeesuskin: ”Jos siis se valo, joka teissä on, on pimeyttä, kuinka suuri onkaan pimeys!” (Matt. 6:23)

Oletettavasti siis tässä haastattelussa nyt tiivistetään tuosta väitöskirjasta ja piispojen ”Tieteiden lahja”-julkaisusta ydinsisältö. Näinhän se tuntumani mukaan valtaosalla kuulijoista meneekin, etteivät väitöskirjaa tai piispojen julkaisua tule lukeneeksi.

Luoma jatkaa:
 —Mutta itse vakuutuin siitä, että minä Jeesukseen uskovana kristittynä voin ottaa vaikkapa luonnontieteiden tulokset täysin vakavasti, eikä se vähennä jollakin tavalla minun ajatuksissani tai minun uskossani Jumalan suuruuden kokemusta, vaan päin vastoin. Mitä enemmän tieteen saloihin pääsee käsiksi, mitä enemmän hieman niin kuin oivaltaa, mistä kaikesta on kysymys tämän maailmankaikkeuden rakenteessa ja sen syy-seuraussuhteissa, niin sitä enemmän voi ihastella sitä miten upeasti Jumala on kaiken luonut.

”Itse vakuutuin”, ei vähennä ”minun ajatuksissani” tai ”minun uskossani”, ”sitä enemmän hieman niin kuin oivaltaa”, ”sitä enemmän voi ihastella”.

Siis tämäkö on nyt päähuomio kerrottavaksi aiheesta? Omat kokemukset, siis se oma kristityn identiteetti?

Onko tässä siis ratkaisun avain siinä ajattelussa, että tiede ja uskonto eivät voi mitenkään olla keskenään ristiriidassa koskaan, kun niiden kiinnostuksen kohteet ovat täysin erilaisia pohjimmiltaankin (englanninkieliseltä termiltään ”non-overlapping magisteria” eli NOMA) eli tiede on kiinnostunut tosiasioista ja uskonto ihmisten sisäisistä maailmoista ja identiteeteistä?

Mitenköhän tämä NOMA-ajattelu menee? Ehkäpä se kulkee jotain seuraavaan tapaan:

Nykyinen tiedehän kertoo, että ihminen on puhtaasti luonnollisin syin useiden miljardien vuosien aikana kehittynyt jonkinnäköisestä alkukopioitujasta, pitkällisen yrityksen ja erehdyksen kautta. Tässähän on Jumalalla ollut aikaa ja kärsivällisyyttä odottaa nämä pitkät ajat, ja sehän on vain hienoa ja vieläpä jotain alkupuutarhaa isompi juttu, ja sehän tekee Jumalastakin isomman!

Eikä toki haittaakaan, vaikkei Jumala olisi mihinkään puuttunutkaan, kun voi edelleen ajatella, että Jumala on ollut kaiken takana ja ollut vielä välttämätön tälle tapahtumasarjalle. Näin siitä huolimatta, että tieteen mukaan näin ei toki ollut ja vaikka onkin mahdoton käsittää, miten mihinkään vaikuttamaton Jumala voi olla kaiken sen takana ja vielä välttämätönkin.

Näin voidaan kumminkin ajatella, koska tämä on sitä kunnollista uskonnollista uskoa, jota eivät tiedemiehet, siis tieteentekijät, kuten emme mekään ymmärrä, mutta koska Jumala on niin iso, niin hän toki ymmärtää.

Ja juuri tällaista uskonnollista uskoa Jumala meiltä odottaakin. Vaikka ei ymmärretä, eikä usko perustukaan mihinkään muuhun kuin haluun olla uskonnollinen, niin on oikein hienoa todeta, kuinka kaikki on isoa ja käsittämätöntä. Ja mitä isompaa ja käsittämätöntä kaikki on, niin sitä enemmän vain voi kokea olevansa uskovainen, eli mitä vähemmän mitään ymmärtää mistään mitään, tai haluakaan, sillä ymmärtäminen on tieteen asia ja uskovaisuus on uskonnon asia.

Vieläpä kun tällä osuu ajan hermoon ja kun kirkossakin on enemmän kysyntää tällaiselle ajattelulle, niin näinhän se kannattaakin tieteen ja uskon välinen asia nähdä.

Mutta se huono puoli tässä on, että kirkonkin piirissä on näitä, jotka ottavat Raamatun Jumalan ilmoituksena myös siinä, että Jumala olisi todellisessa, tieteellisen tutkimuksen piirissä olevassa fyysisessä maailmassa toiminut, niin se sotkee kyllä edellä kuvattua uskon ja tieteen välisen ongelman ratkaisevaa NOMA-ajattelua. Se on myös eräänlainen harhaoppi, jossa ollaan olevinaan uskovaisia, vaikka ei ollakaan oikeita uskonnollisia uskovaisia, vaan halutaan uskoa tosiasioihin.

Lisäksi jos tähän ei puututa, kiihtyy vielä kirkosta eroaminen ja näin kirkolla on aina vain pienempi kakku jaettavana. Eli pitää pitää huoli, ettei mikään edellä mainittu fundamentalismi pääse enenemään, vaan tämä oikea uskonnollinen usko. NOMA-ajattelu on paras, turvallisin, lavein ja liukkain tie eteenpäin, eikä tässä edes mitään vaivaakaan tarvitse nähdä. Eipä siinä mitkään tieteellä kristinuskoa vastustavat voi mitään, kun ei tosiasioilla ole merkitystä uskonnolliselle uskolle, niin eihän millään tosiasioilla voi sitä horjuttaakaan. Sitten kun on leppoisasti painovoiman myötä valunut pohjalle, ei voi enää edes pudota, niin ei ole mitään pelättävääkään.
 
Timo Nisula:
—Täällä on aika paljon koululaisia paikalla. On varmaan yläaste-, peruskoululaisia ja sitten on lukiolaisia, niin minua vähän kiinnostaa vähän tuollainen käytännön vinkki, että mitä voi kristitty nuori sanoa kun vaikka opettaja tai kanssakoululaiskollega sanoo: ”mutta hei tiedehän on todistanut, ettei Jumalaa ole”. Mitä kannattaa sanoa?

Tapio Luoma:
—No, minun mielestäni tiede ei ole todistanut, että Jumalaa ei ole ja tiede ei pysty varmaan koskaan sitä todistamaankaan, mutta tietenkin täytyy muistaa – tiede ei myöskään koskaan todennäköisimmin pysty todistamaan sitä, että Jumala on. Jos Jumala on jotain sellaista, mikä löydetään kaukoputkella tai mikroskoopilla tai jossain laboratoriossa ylipäätään, niin minä en ole ollenkaan varmaan, onko se edes Jumala, koska uskon Jumalaan, joka on paljon suurempi kuin mikään sellainen mitä ihminen saa selville.

Täytyy muistaa, että tiede on vain inhimillinen yritys ymmärtää todellisuutta inhimillisin edellytyksin. Oikein ymmärrettynä tämä on hyvinkin kristillistä, sillä Jumala tarkoittanutkin tekonsa omaksi kuvaksi luomisensa järjellisten ihmisten tukittavaksi. Näin siitä huolimatta, että olemme järkemmekin puolesta langenneet, emmekä täysin voikaan Jumalan tekoja ymmärtää.

Niinpä puhe tieteestä ”todistajana” siinä merkityksessä, että se perimmäisesti näyttäisi mitään toteen, ei tosiaan ole perusteltua.

Olennaista on se, miltä pohjalta tutkimusta tehdään. Tästä on Tapio Puolimatka kirjoittanut suomeksi paljonkin. Jos kyse on alkuperäisestä modernista länsimaisesta tieteestä, jota tehtiin raamatullisen todellisuuskäsityksen perusteella ja toisaalta metodologisen naturalismin pelisäännöillä tehtävää darvinististyyppistä ”tukka putkella Jumalaa pakoon”-tieteestä, niin eiväthän nämä ole mitenkään yhteensopivia keskenään. Keskenään voisivat kyllä keskustella ja sparrata, jos siis tällainen dialoginen pluralismi sallittaisiin.

Luoma jatkaa:
—Että Jumalaa emme voi vetää hänen majesteettiudestaan osaksi, yhdeksi selityspalikaksi siinä kaikessa, kun me yritämme selittää maailmaa. Me emme voi Jumalalla selittää asioita. Ja siksi tavallaan minä uskon, kristinusko ei pysty tuomaan ikään kuin selitystä, se on tieteiden tehtävä antaa selityksiä, mutta kristillinen usko, luottamus Jumalaan voi antaa näkökulman, sellaisen perspektiivin ja horisontin, jossa semmoinen laajempi ymmärrys asioista voi jollain tavalla kypsyä jopa viisaudeksi.

Ovatko tutkimusvälineillä pällisteltävissä oleva epäjumala tai metodologinen naturalismi ainoat vaihtoehdot?

Luonnollisestikaan emme voi ottaa Jumalaa selitykseksi vaikkapa jatkuvasti toistettavissa oleviin kemiallisiin reaktioihin, mutta onko näin jossain käynyt? Eivätkö kristityt ole nimenomaan onnistuneet välttämään tällaiset virhepäätelmät, vaikka tekisivätkin tiedettä alkuperäisen kristillis-raamatulliseen todellisuuskäsityksen pohjalta?

Eikö tiedettä pitäisikin tehdä niin, että mitään ennakkosensuuria ei ole, vaan kritiikki käydään julkaistujen töiden luonteesta ja laadusta jälkikäteen? Eikö Einsteinkin julkaissut käänteentekevät tutkimuksensa alunperin vertaisarvioimattomalla foorumilla, sillä muuten ne eivät olisi päässeet julki?
 
Timo Nisula:
—Meillähän on korkean tason tiedemiehiä Suomessa, ilmastoasiantuntija Markku…
Tapio Luoma:
—Kulmala
Timo Nisula:
—Kulmala, hänkin on ehkä ollut mukana näissä kirjoittamassa näitä hirveän viisaita tekstejä, hän on korkean tason tiedemies, mutta kristitty.
Tapio Luoma:
—Aivan.

Olisihan myös Matti Leisola, vaan miksei häntä mainita? Olisikohan taustalla se, että hän on toiminnallaan tuonut esiin tätä NOMA-ajattelua horjuttavaa argumentaatiota, eikä siten ole sopiva esimerkki?

Kiinnostavaa olisi ollut, mitä Raamatun ensimmäisten lukujen sisältö on historiantutkimuksen perusteella välittänyt ensimmäisille ĺukijoilleen. Mutta siitäkään ei kaiketi tarvitse välittää, kun on vain sopiva identiteetti.