Turun tuomiokapituli on sivistänyt suomalaisia ainakin 750 vuotta. Tätä juhlavuotta on nyt vietetty monenlaisin pienin sivistystä lisäävin toimin. Ne ovat kohdistuneet etenkin nuoriin. On edistetty lukutaitoa ja taiteen tuntemusta sekä järjestetty kansallisia keskustelutilanteita.

Turun tuomiokapitulin eli Suomen vanhimman viraston perustamisella on ollut melkoinen merkitys suomalaisuuden kannalta. Kapitulin kaniikit käytännössä loivat suomalaisuuden syntytarinan eli kertomuksen kristinuskon tulosta Suomeen. Tarinan johtopäätöshän on, että me emme ole kirveen kanssa heiluvia lalleja vaan sivistystä vaalivia piispa henrikkejä.

Nykyään sivistyksen katoamisesta ollaan huolissaan. Olemme palaamassa jälleen lalleiksi. Huoli koskee lukutaidon huonontumista, kriittisen ajattelun katoamista, luottamuksen murenemista ja lallimaista käyttäytymistä ihmisten välillä yhteiskunnan jakautuessa ääripäihin. Tästä huolenaiheesta keskusteltiin torstaina kirkon järjestämässä Sydämen sivistystä -juhlaseminaarissa Helsingissä.

Asioista puhutaan nykyään liikaa uhkakuvien kautta.

ITSE SANA sivistys on peräisin sanomalehtimies Agathon Meurmanilta, joka keksi käyttää sitä vuonna 1880 Kirjallisessa Kuukausilehdessä todetessaan, että ”Sivistys luo itsellensä kielen, mutta ei mikään kieli luo miehelle sivistystä”.

Sivistykseen liittyy kieli ja lukutaito, joita tarvitaan itsensä ilmaisemiseen ja uusien asioiden oppimiseen. Hienojen ja vaikeiden sanojen käyttäminen ei kuitenkaan tee ihmisestä sivistynyttä. Nykyistä ääripäihin jakautunutta yhteiskuntaa meillä ja muualla voi ymmärtää siinäkin valossa, että liian hienoilla sanoilla on tuotettu niitä osaamattomille alemmuuden tunnetta. Aitoon sivistykseen kuuluu kyky ottaa toiset ihmiset huomioon. Puhutaan sydämen sivistyksestä.

Sydämen sivistystä osoitti juhlaseminaarissa erityisen kiinnostavasti Itä-Suomen yliopiston rehtori Tapio Määttä. Hän nosti esiin kaksi tärkeää näkökohtaa. Määttää huoletti se, että asioista puhutaan nykyään liikaa uhkakuvien kautta. Puhe nimittäin luo todellisuutta. Pitäisi siis puhua myös myönteisten kuvien kautta.

Toisekseen Määttä huomautti aikuisväestöä nostalgisoinnista, jota harjoitetaan, kun arvioidaan nuorten toimintaa. Jos siis nuoriso ei lue Viisikoita ja Dostojevskia, se ei tarkoita sitä, etteivätkö he lukisi ja olisi sivistyneitä – he vain hakevat sivistyksenä uusista lähteistä. Sitä paitsi aikuisetkin ovat uppoutuneet yhä enemmän äänikirjoihin ja somevideoihin lukemisen sijaan.

Jyväskylän yliopiston sivuilta löytyy tähän mainio määritelmä: ”Sivistyksen tavoittelu on elinikäinen matka, joka edellyttää avoimuutta uusille ajatuksille, uteliaisuutta ja halua oppia.”

Tulevaisuudesta emme voi sanoa mitään varmaa. Sivistynyt kuitenkin tietää, että yön jälkeen koittaa aamu ja kaaoksesta syntyy lopulta järjestys, johon on mahdollista sopeutua. Uutta tulevaisuutta kohti voi kulkea avoimin ja uteliain mielin sen sijaan että heiluisi kirveen kanssa kuin Lalli.

Lue muita pääkirjoituksia:

Pääkirjoitus: Kirkko on kuin kansankunnan äiti, joka kaiken tekee vaikka on kriisissä

Pääkirjoitus: Arviointi kirkon lakisääteisten velvollisuuksien rahoituksesta ei lupaa lisää rahaa