Kirkollisissa medioissa on keskusteltu Kirkkohallituksen 22.9.2026 päätöksestä siirtää Sleyn ja Kansanlähetyksen kolehdit määrätyistä kolehdeista suosituskolehdeiksi, sekä piispojen suhtautumisesta sateenkaaripappeihin ja naisten pappeutta vastustaviin pappeihin.

Kolehtipäätös on linjassa kirkkomme lukuisten eettisten päätösten ja strategioiden sekä diakonisten toimintaperiaatteiden kanssa, joiden mukaan miehiä ja naisia tulee kohdella kirkon toiminnassa keskenään tasavertaisina, papin virka ei perustu sukupuoleen, ja seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjä ei saa syrjiä. Diakoniset toimintaperiaatteet koskevat myös lähetystyötä. Uutta on se, että edellä mainittuja periaatteita on viime aikoina, toisin kuin aikaisemmin, alettu ottaa vakavasti ja käyttää arviointikriteereinä päätöksenteossa.

Ihmettelemme kuitenkin sitä, että keskusteluissa edelleen sivuutetaan nykyinen lääketieteellinen ja psykologinen tutkimustieto. Tutkimustiedon mukaan heteronormatiivisuus ja kielteinen suhtautuminen homoseksuaalisuuteen ja seksuaalisuuden ja sukupuolen moninaisuuteen vahingoittaa etenkin nuoria vähemmistöihin kuuluvia, ja ruokkii syrjiviä asenteita. Lähetystyön kohdemaissa on seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin kuuluvia ihmisiä, jotka ovat hyvin haavoittuvassa asemassa heihin kohdistuvan vainon vuoksi. Lähetystyöntekijöillä tulisi olla ymmärrystä syrjinnän mekanismeista ja siitä, miten kohdata vähemmistöjä siten että heidän asemaansa ei vaikeuteta.

Emme näe mitään perusteita olettaa, että homokielteisillä lähetysjärjestöillä kuten Sleyllä ja Kansanlähetyksellä olisi ymmärrystä kohdata vähemmistöihin kuuluvia tarvittavalla sensitiivisyydellä. Jos näissä järjestöissä ymmärrettäisiin, miten vahingollista syrjintä on, ne toimisivat syrjimättömästi sekä kotimaassa että lähetyskohdemaissa.

Kolehtipäätös ei muuta sitä tosiasiaa, että kirkko tukee järjestöjä, joiden toiminnassa sukupuolten tasa-arvo ja seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen yhdenvertaisuus eivät toteudu. Päätös kuitenkin lähettää viestin siitä, että kirkko on alkanut ottaa eettiset ja moraaliset kysymykset entistä vakavammin.

Petri Järveläisen (mielipide 9.10.2026) mukaan piispojen suhtautumista sateenkaaripappeihin tulisi soveltaa myös niihin pappeihin, jotka suhtautuvat kielteisesti naispappeuteen. Piispat hyväksyvät sen, että jotkut papit vihkivät avioliittoon samaa sukupuolta olevia pareja kirkon virallisesta kannasta huolimatta. Järveläisen mukaan olisi tasapuolista, jos piispat kohtelisivat samalla tavalla naispappeutta vastustavia pappeja, eli hyväksyisivät sen, että joissakin messuyhteisöissä sanan ja sakramenttien jakamisesta vastaavat vain miespapit, vaikka kirkkomme papinvirka onkin sukupuolineutraali. Näin kirkon suhtautuminen olisi tasapuolinen sekä liberaaliin että konservatiiviseen suuntaan.

Järveläisen rinnastus on ongelmallinen. Suhtautuminen sateenkaaripappeihin toteuttaa kirkon lukuisia seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen syrjimättömyyttä korostavia toimintaperiaatteita. Suhtautuminen edistää yhdenvertaisuutta, johon kirkko on sitoutunut.

Sen sijaan naispappeutta vastustavien pappien toiminta on ristiriidassa kirkon tasa-arvo-, ja oikeudenmukaisuusperiaatteiden kanssa. He kieltäytyvät kohtelemasta naisia ja miehiä tasavertaisesti. Jos näitä kahta pappisryhmää kohdellaan samalla tavoin, ja luodaan molemmille tasavertaiset toimintaedellytykset, se merkitsee, että kirkkomme pitää ihmisten (tässä tapauksessa naisten ja seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen) tasavertaista ja epätasavertaista kohtelua yhtä hyvinä. Tämä normalisoi syrjintää.

Sari Roman-Lagerspetz
dosentti
Naisteologit ry:n hallituksen asiantuntijajäsen

Auli Helenius
pappi
Naisteologit ry:n puheenjohtaja