
Loimaan evankelisella kansanopistolla pidettiin sunnuntaina 11.10.2026 Jouni Mensalon muistoseurat. Jouni toimi opiston Toveriliiton puheenjohtajana. Oli tarkoitus viettää opistolla syysseurat, mutta puheenjohtajan siirtyminen ajasta ikuisuuteen muutti seurojen luonteen.
Kuvassa Jouni Mensalon lapset lauloivat tilaisuudessa. Kuva Jouko Siirilä.
Sunnuntai 25.10.2026
Reformaation päivä
Uskon perustus
Reformaatio osui aikakauteen, jolloin Eurooppa oli vallattu kristinuskolle. Kultainen keskiaika oli vienyt lähetystyön koko maanosaan. Kansat olivat kääntyneet kokonaisina kansoina.
Reformaatio syvensi uskon ymmärrystä. Moni asia tajuttiin selvemmin. Koko Euroopassa tapahtui muutos.
Tähän vaikuttivat monet tekijät: teologiset, poliittiset ja taloudelliset. Uudistuksen edistymisessä kuljettiin eri maissa eri tahtiin. Tämä synnytti vastakkainasetteluja, jotka lopulta johtivat Euroopan jakaantumiseen eteläiseen katoliseen ja pohjoiseen luterilaiseen kirkkoon. Siinä välissä reformoitu kirkko muodostui muutamiin maihin.
Suomen kannalta merkittävää oli Jumalan armon korostamin. Haluttiin tuoda esiin uskon vanhurskaus. Pelastumme yksin uskosta, yksin armosta ja yksin Kristuksen tähden. Voimme rohkeasti sanoa: Armoa kaikki on, armoa vaan.
Toisaalta emme saa korostaa reformaatiota sen tehoa liioitellen. Kehitys meni eteenpäin hitaasti pidemmän ajan kuluessa. Esimerkiksi kun Ruotsin valtiopäivät olivat 1523 päättäneet siirtymästä puhtaan evankeliumin julistamiseen, niin Sipoon seurakunnassa sama pappi toimitti samaa liturgiaa ja saarnasi samaa evankeliumia samassa kirkossa kuin aikaisemminkin. Vasta kahdeksan vuotta valtiopäivien jälkeen tuli valtakirja, missä sanottiin papin tulleen luterilaiseksi papiksi.
Vähitellen kuitenkin koko armaassa isänmaassamme uskon vanhurskaudesta alettiin saarnata korostetummin. Jumalan armon korostus tuli selvemmin esille. Kristuksen sovintotyö pääsi vaikuttamaan laajemminkin kansan keskuudessa. Alettiin ymmärtää, että armoa kaikki on, armoa vaan.
Ruotsinkielisellä puolella Vöyristä kotoisin oleva Jöns Budde oli jo keskiaikana kääntänyt Raamattua ruotsiksi. Suomenkielisellä puolella vasta Mikael Agricolan Uuden testamentin käännös vuonna 1548 tuli merkittäväksi. Kirjaa painettiin 300 kappaletta. Sen viimeisin kappale myytiin 1700 -luvulla. Koko Raamattu saatiin käännetyksi ja painetuksi vasta kuningatar Kristiinan aikana vuonna 1642. Silloin vuosina 1627–1652 Turun piispana toimi Isaacus Rothovius, 1572-1653. Hän korosti innokaasti uskon vanhurskautta.
Nykyisin kirkkovuodessamme on erityinen reformaation päivä. Tahdomme tuoda esiin Jumalan suuren pelastustyön. Kristus on kaikki kaikessa. Hänen sovintotyönsä varassa elämme. Uskomme panee luottamuksensa häneen ja hänen hyvyyteensä: Armoa kaikki on, armoa vaan.
Toinen lukukappale eli epistola: Room. 5:1–11
Kirjeestä roomalaisille, luvusta 5
Kun nyt Jumala on tehnyt
meidät, jotka uskomme,
vanhurskaiksi,
meillä on Herramme Jeesuksen Kristuksen ansiosta
rauha Jumalan kanssa.
Kristus on avannut meille pääsyn tähän armoon,
jossa nyt lujasti pysymme.
Me riemuitsemme siitä toivosta,
että pääsemme Jumalan kirkkauteen.
Me riemuitsemme jopa ahdingosta,
sillä tiedämme, että ahdinko saa aikaan kestävyyttä,
kestävyys auttaa selviytymään koetuksesta
ja koetuksesta selviytyminen antaa toivoa.
Eikä toivo ole turha,
sillä Jumala on vuodattanut rakkautensa meidän sydämiimme
antamalla meille Pyhän Hengen.
Meistä ei ollut itseämme auttamaan,
mutta Kristus kuoli jumalattomien puolesta,
kun aika koitti.
Tuskin kukaan haluaa kuolla
edes nuhteettoman ihmisen puolesta;
hyvän ihmisen puolesta
joku ehkä on valmis antamaan henkensä.
Mutta Jumala osoittaa rakkautensa meitä kohtaan
siinä, että Kristus kuoli meidän puolestamme,
kun vielä olimme syntisiä.
Kun hän nyt on vuodattamalla verensä
tehnyt meidät vanhurskaiksi,
hän vielä paljon varmemmin
pelastaa meidät tulevalta vihalta.
Jos kerran Jumalan Pojan kuolema
sovitti meidät Jumalan kanssa,
kun olimme hänen vihollisiaan,
paljon varmemmin on Jumalan Pojan elämä
pelastava meidät nyt,
kun sovinto on tehty.
Eikä siinä vielä kaikki.
Me saamme myös riemuita Jumalastamme,
kun nyt olemme vastaanottaneet
Herramme Jeesuksen Kristuksen valmistaman sovituksen.


Sama tunnustus italiaksi
Art. IV. De Iustificatione.
1] Item docent, quod homines non possint iustificari coram Deo propriis viribus, meritis aut operibus, sed gratis iustificenter propter Christum per fidem,
2] quum credunt se in gratiam recipi et peccata remitti propter Christum, qui sua morte pro nostris peccatis satisfecit.
3] Hanc fidem imputat Deus pro iustitia coram ipso, Rom. 3 et 4.
https://www.luthergrewp.it/ewp/documenti/in-cosa-credono-i-luterani/la-confessione-daugusta-1530
Sama tunnustus viroksi
Edasi õpetatakse, et me ei saa patte andeks ja Jumala ees õigeks oma teenete,
tegude ja hüvituste läbi, vaid et me saame patud andeks ja Jumala ees õigeks armust, Kristuse pärast, usu läbi, kui me usume, et Kristus on meie eest kannatanud ja et tema pärast on meile patt andeks antud ning õigus ja igavene elu kingitud. Seda usku tahab Jumal inimesele õiguseks arvata ja temale omistada, nagu ütleb püha Paulus, kirjas roomlastele 3[:21jj] ja 4[:5].
https://eelk.ee/wp-content/uploads/2015/11/CA.pdf