Keskustelussa kolehdista lähetysjärjestöille on käytetty perusteluja puolesta ja vastaan. Kolehdin teologinen merkitys ei kuitenkaan näytä olleen esillä.

Kun kirkko on sopimuksella uskonut missionsa järjestöille, sen kuuluu kantaa siitä myös taloudellista vastuuta. Mutta järjestöilläkin on vastuunsa yhteydestä. Molemmat seuraavat kolehdin hengellisestä luonteesta.

Kolehti liittyy ehtoolliseen ja on osa kristillisen kirkon kulttia. Kristuksen muistokseen asettaman sakramentin viettoon on alusta asti kuulunut lahjojen esiin kantaminen ja niiden siunaaminen. Ehtoollisen leipä ja viini olivat seurakuntalaisten lahjoja, ja niiden yli lausuttiin rukouksia muistaen Herran lupauksia. Leipä ja viini ovat osallisuus Kristuksen ruumiiseen ja vereen, ja niiden nauttiminen yhdistää uskovat paitsi Kristukseen, myös toinen toisiinsa. Kristuksen sakramentaalinen ruumis tekee heistä Kristuksen kirkollisen ruumiin.

Ehtoollisen viettoon liittyi jo alussa myös vähäosaisten tukeminen. Paavalin Korinttilaiskirjeissä samaa kreikan sanaa koinonia käytetään kuvaamaan niin ehtoollisen tuomaa yhteyttä kuin keräystä Jerusalemin seurakunnalle. Kyse on saman asian eri puolista, yhtenä Kristuksen ruumiina elämisestä. Apostoli kehottaa jokaista erottamaan sunnuntaisin keräykseen sen verran, kuin pystyy (1.Kor. 16:1–2, 1.Kor. 10–11, 2.Kor. 8–9).

Ehtoollista kutsutaan kiitosuhriksi eli eukaristiaksi. Koska Kristus on antanut itsensä uhriksi, kristityt tuovat kiitoksena oman uhrinsa. Varhaisimmat kuvaukset lahjoista köyhille ehtoollisen yhteydessä tunnetaan 100-luvulta Justinos Marttyyrilta (Ensimmäinen apologia, 67). Myös sakramentista erilliseltä rakkauden aterialta jaettiin avustuksia, kuten todistavat 200-luvulta Tertullianus (Apologeticum, 39) ja Hippolytos (Traditio apostolica, 25).

Vaikka ehtoollista ei meillä enää toimiteta seurakuntalaisten antimista, kolehdin hengellinen merkitys kiitosuhrina liittyy siihen yhä. Messun ehtoollisosa alkaa uhrivirrellä (offertorio), ja sen aikana kannettu kolehti voidaan siunata juuri ennen ehtoollisrukousta. Kirkkokäsikirjan kolehtirukouksissa toistuu kiitos Jumalan lahjoista sekä pyyntö siunata uhri, joka annetaan.

Kolehdilla on tiivis yhteys Kristuksen uhriin ja alttariin. Sen pitäminen vain rahankeruuna vääristää sen hengellistä merkitystä. Lahjan antamisesta puutteenalaisille ei tule pidättäytyä sillä perusteella, että sen perille viejä edustaa vääriä ajatuksia. Yhtä outoa on toivoa kolehtia sellaiselta ehtoolliselta, jota ei edes tunnusta oikeaksi. Kumpikin johtaa huomion vain rahaan. Sellainen lienee Mammonan valtakunnan arvojen mukaista, mutta ei Jumalan valtakunnan.

Matti Repo
Tampereen hiippakunnan piispa

Lue lisää keskustelua aiheesta:

Lukijoilta: Lähetystyö ei saa joutua kirkkopoliittisen kiistan välineeksi

Lukijoilta: Kolehtipäätös vahvistaa seurakuntien päätösvaltaa