Vuoden kristillinen kirja -kilpailun ehdokkaat julkaistiin lauantaina Turun kirjamessuilla. Ehdolla ovat Mikko Heikka: Jumala ja tekoäly, Paavo Kettunen: Kelpaanko minä?, Erkki Alasaarela ja Tuomo A. Komulainen: Kiehtovat kukat ja perhoset, Jari Jolkkonen: Nasaretin mestarin tarina, Sari Katajala-Peltomaa, Anna-Stina Hägglund, Sofia Lahti & Marika Räsänen: Pyhimys naapurissa, Auli Viitala ja Päivi Vähäkangas: Suurin niistä on vapaus, Tuomas Enbuske ja Ville Kormilainen: Tuhlaajapojat sekä Niilo Rantala: Tämä ei ole hartauskirja.

Voittajan valitsee oopperalaulaja Esa Ruuttunen ja se julkistetaan Helsingin kirjamessuilla lokakuun lopussa.

Osa ehdolla olevista kirjoista on jo käsitelty Kotimaassa ja osasta on tulossa julkaisuun pidemmät arviot loppuvuoden aikana. Tässä jutussa Kotimaa esittelee kaikki ehdokkaat lyhyesti.

Nasaretin miehen tarina

Jari Jolkkonen: Nasaretin mestarin tarina. Docendo 2026. 249 sivua.

Kirja perustuu uusimpaan Jeesusta koskevaan tutkimukseen ja pohjautuu Ylen tuottamaan tv-dokumenttisarjaan Ristinmies ja minä – Jeesus Nasaretilaisen tarina.

Kirjassa luodaan laaja katsaus sekä Jeesuksen juutalaisiin juuriin – Israelin kansan historiaan siis – että Vanhan testamentin syntyyn ja sanomaan. Jari Jolkkonen vie lukijansa toki myös Jeesuksen elämän ja hänen opetuksiensa äärelle.

Kirjan sisällön kannalta eri asioissa ei jätetä käsittelemättä oikeastaan mitään keskeistä aiheeseen liittyvää: Jolkkonen punoo kerrontaan sulassa sovussa sekä arkeologiaa, historiaa, eksegeettistä tutkimusta että kirkon opillista traditiota ja hengellistä narratiivia eri asioihin kytkeytyen. Nykypäivääkin kerronnassa sivutaan. Tyylillisesti tulos on kauttaaltaan yleistajuista Jeesus-tietoa 2020-luvun etsijöille.

Näin kirja toimii ainakin teologeille ja muille asiaa ennestään tunteville kertauksena, muille ylipäätään hyödyllisenä perehdytyksenä Jeesuksen tarinaan sekä sen laajoihin taustoihin ja rönsyihin.

Kirjan värikuvitus on tässä genressä tavanomainen, mutta toimiva. Sisäkansien kartat pitävät lukijan myös kartalla.
Jussi Rytkönen

Horinaa uskosta ja vähän muustakin

Tuomas Enbuske ja Ville Kormilainen: Tuhlaajapojat. Keskusteluja uskosta, häpeästä ja anteeksiannosta. Kirjapaja 2026. 183 sivua.

”Jos mietit, mitä miehet puhuvat saunareissuillaan, se saattaisi hyvinkin olla vastaavanlaista horinaa.” Näin luvataan Tuomas Enbusken ja Ville Kormilaisen keskustelukirjan Tuhlaajapojat takakannessa ja lupaus pitää. Horinaa todella on.

Kirjan idea on hauska. Kirjoittajat käyvät yhdessä erilaisissa uskonnollisissa tilaisuuksissa ja ruotivat niiden antia. Johdannossa Kormilainen kertoo, että tekstissä on pyritty säilyttämään ”kaikki mahdollinen” ja ”sensuuria” on vältetty. Jämäkkää editointia teksti olisi kuitenkin kaivannut.

Puhekielisyyttä on säilytetty luettavuuden kustannuksella. Paikoin virkkeet ovat sekavia lauseiden ketjuja. Piispan nimen oikeinkirjoitus on jäänyt tarkistamatta.

En varmasti ole kirjan kohderyhmää, mutta en toisaalta tiedä, kuka olisi. Kiroilu ja rouheat puheet ”bylsimisestä” tai ”hanskaan hakkaamisesta” voivat varmaan viehättää jotakuta juuri rippikoulun käynyttä. Mutta mahtaako häntä kiinnostaa Helsingin tuomiorovastin vaalin puiminen.

Ehkä keskustelut saunassa ovat juuri tällaisia. Väkisin sitä jää silti miettimään, miksi ne on päätetty painaa kirjaksi.
Tuija Pyhäranta

Minä se vasta kelpaan

Paavo Kettunen: Kelpaanko minä? Haasteina riittämättömyys, itsetunto ja uskonnollinen kelpaaminen. Väyläkirjat 2026. 236 sivua.

Käytännöllisen teologian emeritusprofessori Paavo Kettunen on tehnyt uraauurtavia tutkimuksia sielunhoidosta, ripistä, syyllisyydestä ja häpeästä. Hänen yleistajuiset kirjansa ovat ehdottoman hyödyllisiä kaikille sielunhoitoa harjoittaville.

Pitkän psyykkisen, hengellisen ja intellektuaalisen kasvumatkan tehnyt Kettunen syventää tuttuja teemojaan kirjassa Kelpaanko minä. 1. osa – haasteina riittämättömyys, itsetunto ja uskonnollinen kelpaaminen.

Hän käsittelee muun muassa sellaisia kysymyksiä kuin kelpaanko Jumalalle ja uskonnolliselle yhteisölle.

Hengellisyyden ja psykologian lainalaisuuksien syvällisen ymmärtäjän sanoma on arvatenkin armollinen. Hienotunteisuushäpeän puutetta tarkasti kuvaavan Leevi And The Leavings -yhtyeen laulun ajatuksen kääntäen: Minä se vasta kelpaan!
Janne Villa

Rehellisesti ja terävästi uskosta

Auli Viitala ja Päivi Vähäkangas: Suurin niistä on vapaus. Vuoropuhelua kristinuskosta. Vastapaino 2026. 250 sivua.

Tuomiorovasti Päivi Vähäkankaan ja kirjailija Auli Viitalan keskustelukirjassa Suurin niistä on vapaus on kiinnostava lähtöasetelma. Uskonnottomana varttunut Viitala on aikuisella iällä valinnut kristinuskon ja haluaa tulla kastetuksi. Koko elämänsä tiiviisti kirkon vaikutuspiirissä kasvanut Vähäkangas taas on luvannut lähteä oppaaksi matkalle.

Kirjailijan ja tuomiorovastin ajatustenvaihto alkoi ennen Viitalan kastetta ja jatkui sen yli kaikkiaan parin vuoden ajan. Kirja on koottu näistä keskusteluista teemoittain eteneväksi kokonaisuudeksi.

Mikään oppikirja teos ei varsinaisesti ole, mutta henkilökohtaisten pohdintojen lomassa käsitellyksi tulevat kuin huomaamatta kristinuskon perusteet.

Kirjoittajat eivät pelkää kertoa omia mielipiteitään ja ovat taitavia perustelemaan näkemyksensä. Mukana on teräviä havaintoja nykykirkosta ja sen asemasta yhteiskunnassa sekä Jumalaa kohti kurottelevaa pohdintaa, jonka vilpittömyys vetoaa.
Tuija Pyhäranta

Pyhimykset Suomen sydämessä

Sari Katajala-Peltomaa, Anna-Stina Hägglund, Sofia Lahti & Marika Räsänen: Pyhimys naapurissa. Kuinka uskoa elettiin ja koettiin keskiajan Suomessa. Gaudeamus 2026. 376 sivua.

Kuinka keskiajan suomalainen ihminen eli uskoaan todeksi ja miten katoliseen uskoon liittynyt pyhimyksien kunnioittaminen oli osa elämää tämän kansan keskuudessa?

Näihin ja moniin muihin suomalaisten keskiaikaista hurskautta koskeviin kysymyksiin vastaa uudessa kirjassa Pyhimys naapurissa neljä keskiajan tutkijaa. Lukijan eteen levitetään kirjassa monipuolinen katsaus siitä, mitä eletty uskonnollisuus katolisessa Suomessa oli.

Yksi lähtökohtainen ongelma Suomen keskiajan tutkimuksessa on, että kirjallisia lähteitä on varsinkin 1400-lukua edeltävältä ajalta suhteellisen vähän. Siksi kuvaa täytyy täydentää esimerkiksi arkeologian kertoman ja naapurimaiden tunnettujen tilanteiden perusteella.

Koska muita elämänalueita ei kirjassa varsinaisesti analysoida, jäävät pyhimykset hivenen kuin hieman leijumaan uskovien muun arkikokemuksen ympärille.

Kaiken kaikkiaan Pyhimys naapurissa on lajissaan erinomainen ja hyvin tehty tietopaketti siitä, miten keskiajan suomalainen katolista uskoaan koki ja miten hän sitä todeksi eli.
Jussi Rytkönen

Kauneutta ennen kapinaa

Niilo Rantala: Tämä ei ole hartauskirja. Kirjoituksia kristinuskon kauneudesta ja kapinallisuudesta Sacrum 2026. 159 sivua.

Älyllinen seikkailu ja kulttuurihistoriallinen kultakaivos, kiehtova kutsu mysteeriin. Näin kauniisti kristinuskosta harvoin puhutaan, mutta toimittaja ja pappi Niilo Rantala onkin ”hengellisesti hyväosainen”, uskon maailmaan jo lapsena sisään syleilty pappisperheen poika.

Hassusti nimetyssä Tämä ei ole hartauskirja -teoksessa hän onnistuu paremmin pyrinnössään kertoa epäilijöille ja pohtijoille kristinuskon kauneudesta.

Kapinallisempaa olisi ottaa käsitteet ”uskovainen” ja ”hartauskirja” haltuun kuin kieltäytyä niistä, koska hihhulit ja moralistit ovat kaapanneet ne.

Rantalalle rakasta kristinuskoa haastetaan. ”Uskonnonvastaiset huutajat” ampuvat olkiukkojaan. ”Hengelliset huutajat” jakavat kristittyjä A- ja B-luokan uskoviin ja ei-uskoviin. Myös ”konservatismin katkuiset populistit” pilaavat porukan mainetta. Teologiset ”uudistajat” luopuvat kristinuskon perusteista.

Ajatuksenjuoksutukseltaan ilahduttavan notkea Rantala kysyy välillä viisautta oppineilta, kuten paholaisen asianajajat jo vaikuttavan kirjahyllynsä voimin karkottavalta piispa Juha Pihkalalta.

Kulttuuritietoinen tyyliniekka hyödyntää apologeettisen esseen ja tutkailevan journalismin keinoja.
Janne Villa

Emerituspiispa epäilee tekoälyä

Mikko Heikka: Jumala ja tekoäly. Basam Books 2026. 169 sivua.

On aina hienoa, että piispatasolla suomeksi tartutaan kiinnostavaan ajankohtaiseen aiheeseen. Tällä kertaa asialla on emerituspiispa Mikko Heikka uusimmalla teoksellaan Jumala ja tekoäly.

Heikka tarkastelee tekoälyä uteliaasti, ehkä vielä uudentuntuisena kokemuksena, mutta samalla selkeän epäluuloisesti. Keskeiseksi kysymykseksi nousee se, millaisiksi ihmisiksi tekoäly meidät muuttaa. Kiinnostavinta antia on katsaus paitsi katolisiin ajatuksiin tekoälystä, etenkin muita uskontoja edustavien ajattelijoiden näkemyksiin.

Välillä Heikka sortuu kuvaamaan tekoälyä ikään kuin oman luonteen ja tahdon omaavana toimijana, mitä se ei ole. Sen takana ovat kehittäjät omine arvoineen ja ihmisen antamat käskyt.

Kirjansa lopussa Heikka antaa äänen tekoälylle ja pyytää sitä arvioimaan teostaan. Lopputulos on hyvä esimerkki siitä, miten tekoälyä ei kannata käyttää. Vastauksessaan se vain peilaa kirjoittajan omaa ajattelua ja vahvistaa sitä. Kiinnostavampaa olisi ollut lukea tekoälyn ankaraa kritiikkiä ja Heikan vastauksia siihen.
Freija Özcan

Ihana ja iloinen luontokirja

Erkko Alasaarela & Tuomo A. Komulainen: Kiehtovat kukat ja perhoset. Luomakunnan ihmeitä. SRK 2026. 112 sivua.

Kiehtovat kukat ja perhoset on kirja, jonka luettuaan ja sen kuvia katseltuaan tuntee luonnon paljon ihmeellisempänä kuin aiemmin. En tiennyt, että kukat voivat aistia perhosen lähestymisen ja erittää siksi makeampaa tuoksua. Tai että perhosen on tiedetty lentäneen Atlantinkin yli.

Lisäksi kirja on iloinen. Luontoharrastuneet ystävykset Erkko Alasaarela ja Tuomo A. Komulainen lähestyvät kukkia ja perhosia kiehtovin tarinoin ja vetävällä tekstillä, humoristisestikin. Mukana on myös ohjeita perhosharratukseen ja kukkien prässäämiseen. Mausteena on kysymyksiä, tehtäviä ja QR-koodeja, joista pääsee katsomaan videoita.

Kirjan kristillisyys näkyy kuviin liitetyissä luontoaiheisissa Raamatun sitaateissa ja loppupuolen hengellisissä pohdiskeluissa. Niissä johtoajatuksena on luomakunnan ihmeellisyys ja se, miten luonto opettaa ihmistä jos sitä osaa katsoa.

Kirja sopii lapsille, mutta näemmä siitä lumoutuu aikuinenkin.
Freija Özcan

Lue myös:

Lari Launonen voitti Vuoden kristillisen kirjan kisan

Ilmoita asiavirheestä