Kirkkojen maailmanneuvoston mukaan humanitaarinen tilanne Hersonin alueella Ukrainassa lähenee katastrofia. Alueella sijaitseva Oleškyn kaupunki on ollut useita kuukausia ilman elintarviketoimituksia, koska kaupunkia piirittävät venäläisjoukot ovat estäneet kuljetukset.
Myös asukkaiden evakuointi on ollut mahdotonta venäläisjoukkojen takia. Arvioiden mukaan kaupungissa on edelleen kuutisen tuhatta asukasta, joiden joukossa 200 lasta. Ennen sotaa kaupungissa oli noin 25 000 asukasta.
Kirkkojen maailmanneuvosto on nostanut esille ukrainalaisten kirkkojen ja uskonnollisten järjestöjen vetoomuksen, joka koskee tilannetta alueella.
Vetoomuksen mukaan Oleškyn kaupunkiin on saatu elintarvikkeita viimeksi toukokuussa. Myös kansainväliset avustusjärjestöt ovat raportoineet, että elintarvikkeita ei ole pystytty toimittamaan kaupunkiin.
Kaupunki on ollut pitkään ilman sähköä ja kaasua. Vesihuolto on pitkälti kaivoveden varassa.
Vuonna 2023 kaupunki joutui tulvan alle, kun venäläisjoukot räjäyttivät lähellä sijaitsevan Kahovkan voimalaitoksen padon.
Vetoomuksen mukaan ukrainalaiset ja kansainväliset järjestöt ovat yrittäneet neuvotella asukkaiden evakuoimisesta. Kirkot syyttävät Venäjää siitä, että tämä käyttää tilannetta propagandatarkoituksessa ja levittää tilanteesta valheita.
Lue myös:
Ainutlaatuiset valokuvat Ukrainasta kertovat toivosta ja luottamuksesta kauheuden keskellä
Ilmoita asiavirheestä

