Etenkin rannikon kirkoissa näkee katosta riippuvia laivoja. Millaisia tarinoita näiden votiivilaivoiksikin kutsuttujen taideteosten takaa löytyy?
Haminan Johanneksen kirkko on vaalea ja valoisa. Esineistöä uusklassisessa kirkossa on vähän. Siksi huomio kiinnittyy kolmimastoiseen laivaan, joka roikkuu katosta alttarin oikealla puolella.
Laiva on täystakiloitu kolmimastoinen fregatti, jonka sivustoilla on kaksi riviä tykkiluukkuja. Tämäntapaisia laivoja oli runsaasti Ruotsin ja Venäjän sotalaivastoissa 1700-luvulla. Niitä myös upposi suuret määrät Suomenlahden meritaisteluissa.
Haminan laiva on lahjoitettu alun alkaen Koiviston kirkolle. Viipurinlahden suulla sijaitseva Koivisto tunnettiin luonnonsatamana ja kauppapaikkana jo keskiajalla. Myöhemmin siitä kehittyi yksi Suomen tärkeimmistä laivanrakennus- ja satamapaikkakunnista.
Koiviston kirkkolaiva lahjoitettiin vuonna 1763 valmistuneen puukirkon valmistumislahjaksi. Ajan saatossa laivoja saatiin vielä kaksi lisää. 1900-luvun alussa ne siirrettiin uuteen Josef Stenbäckin suunnittelemaan kivikirkkoon.
Kun talvisota syttyi, Koiviston votiivilaivoista pelastettiin vanhin. Koivisto-säätiö luovutti laivan Haminan Johanneksen kirkolle 1960.
Jumalan kunniaksi ja kirkon kaunistukseksi
Kirkkolaivoja on Suomessa noin kaksisataa. Laivoja näkee etenkin rannikon kirkoissa, mutta joitakin löytyy myös sisämaasta. Niitä kutsutaan myös votiivilaivoiksi. Sana palautuu latinan sanaan votum, joka merkitsee lahjaa, lupausta ja toivomusta.
Laivoja on lahjoitettu kirkoille 1500-luvulta alkaen. Yksi Suomen vanhimmista kirkkolaivoista löytyy Perniön kirkosta. 1500-luvun loppuun ajoitettu laiva on asetettu lasivitriiniin kirkon etuosaan.
”Vanhoja kirkkolaivoja on siivottu tapuliin tai varastoon, josta ne on saatettu löytää sata vuotta myöhemmin.”
Kirkkolaivoja on lahjoitettu kirkon juhliin. Ne ovat vertauskuvia ja koriste-esineitä, joita on annettu ”Jumalan kunniaksi ja kirkon kaunistukseksi”, kuten sanonta kuului.
Laiva voi olla myös kiitos haaksirikosta selviytymisestä, tai sen lahjoittamisella on toivottu siunausta tulevalle matkalle. Merenkulku oli menneinä vuosisatoina vaarallista puuhaa. Riskejä pyrittiin eri tavoin hallitsemaan.
Ennen merivakuutuksia ja merenkulun turvalaitteita yliluonnolliseen turvautumisella oli tärkeä asema haaksirikkojen riskinhallinnassa, kirjoittaa Pohjoismaiden historian dosentti Mikko Huhtamies Helsingin historiasta kertovilla nettisivuilla. Astrologia, ennusmerkit ja rukoukset olivat hänen mukaansa osa merenkulkua.
Osa laivoista on seurakunnan tilaamia. Esimerkiksi Artukaisten rakuuna Lenforsille maksettiin Raision kirkkolaivasta kahden taalarin korvaus vuonna 1786. Helsingin Munkkiniemen seurakunta puolestaan tilasi Olavi Pelkoselta balttilaisen rannikkopurjehtijan pienoismallin, joka sijoitettiin kirkkoon vuonna 1998. Sen tapaisilla laivoilla Viron Padisen luostarin sisterssiläisveljet purjehtivat meren yli Vantaanjoen suulle 1300-luvulla.
Vuosisatojen saatossa lukuisat kirkkolaivat ovat ränsistyneet tai hävinneet. Niitä ei myöskään ole aina pidetty arvossa. Vanhoja laivoja on siivottu tapuliin tai varastoon, josta ne on saatettu löytää sata vuotta myöhemmin.
Talonpoikaispurjehdusta ja haaksirikkoja
Menneiden vuosisatojen kirkkolaivat jäljittelevät yleensä tiettyä alustyyppiä eivätkä ne ole olemassa olleiden alusten tarkkoja kopioita. 1900-luvulta alkaen on rakennettu enimmäkseen oikeiden laivojen pienoismalleja.
Yksi pienoismalli riippuu Nauvon keskiaikaisen harmaakivikirkon katosta. Kaksimastoinen purjealus seilaa Venäjän lipun alla.
Pienoismallin on rakentanut Åke Sandvall vuonna 1971. Hän oli nauvolainen insinööri, joka teki lähes 50-vuotisen työuransa aikana noin 400 laivapienoismallia varustamoille, muille yrityksille ja yksityishenkilöille. Sandvallin rakentamia pienoismalleja on yhteensä kymmenessä kirkossa.
Pienoismallin esikuva, priki Aid, oli rakennettu Nauvossa 1873. Tuolloin elettiin talonpoikaispurjehduksen aikaa. Tavalliset maanviljelijät omistivat osuuksia laivoista ja jakoivat laivan kustannukset, ylläpidon ja voitot. Myös laivojen kapteenit olivat talonpoikia.
Aid purjehti enimmäkseen Itämerellä ja Pohjanmerellä, mutta sen tiedetään käyneen myös Vienanlahdella ja Välimerellä. Matkoja tehtiin pari kolme vuodessa, ja lastina oli esimerkiksi maataloustuotteita, untuvia tai puuta.
Heinäkuussa 1899 Aid lähti puutavaralastissa Perämeren pohjukasta Kalixista kohti Lontoota. Alus joutui myrskyyn ja sai vuodon. Miehistön pelastamiseksi se ohjattiin matalikolle Merenkurkussa Rönnskärin eteläpuolella, kerrotaan tuon vuoden Luotsi- ja majakkalaitoksen karilleajo- ja haaksirikkotilastossa.
Aidin uppoaminen aiheutti välillisesti toisenkin onnettomuuden: tanskalainen höyrylaiva Cristiansborg upposi Kallgrundin luona samana päivänä. Laiva oli pyytänyt luotsia, jota ei kuitenkaan saatu, koska luotsit olivat pelastamassa Aidin miehistöä.
Purjealusten elinkaari oli usein lyhyt. Aid seilasi sentään 26 vuotta, mutta lukemattomat laivat haaksirikkoutuivat paljon nopeammin ja päätyivät Itämeren pohjaan kymmenien tuhansien hylkyjen seuraan.
Kirkkolaiva on väkevä symboli
Laiva taipuu kristillisessä kuvastossa moneen. Pietarin kirjeessä kastetta verrataan Nooan arkkiin: samoin kuin arkki pelasti arkkiin vetäytyneet, samoin kaste pelastaa kristityn (1. Piet. 3:21).
Kirkkoa on verrattu laivaan, jonka kapteenina on Jeesus. Evankeliumin kertomuksessa Jeesus on opetuslapsineen veneellä Genesaretinjärvellä. Nousee myrsky, opetuslapset pelkäävät ja herättävät nukkuvan Jeesuksen. Jeesus ottaa ohjat käsiinsä ja tyynnyttää myrskyn. (Mark. 4:35–41.)
”Maailma on meri, jolla kirkko laivan tavoin purjehtii, mutta jota aallot eivät voi niellä”, kirjoitti piispa Hippolytos pari sataa vuotta ajanlaskun alun jälkeen.
Myös yksittäisen ihmisen elämä on laivamatkan kaltainen.
”Elämä tässä maailmassa on kuin myrskyävä meri, jonka kautta meidän on ohjattava laivamme satamaan”, kirjoitti kirkkoisä Augustinus (354–430). Samantapaista symboliikkaa on virressä 482: Elämä on meri, / meri kauhistaa, / kun se vaahtopäinä / kiehuu, raivoaa. Mistä levoton mieli löytää turvan, kysyy virsi, ja vastaus on ilmeinen: Jumalasta.
Sama Jumala johdattaa ihmisen rauhan satamaan, joka voi olla kirkko tai autuas kuolema. ”He riemuitsivat, kun myrsky laantui ja Herra vei heidät kaivattuun satamaan”, sanotaan psalmissa (Ps. 107:30). Samaan satamaan on matkalla koko seurakunta, kuten sanotaan virressä 179.
Laivaksi kutsutaan myös kirkon sisätilojen pitkänomaista, pylväiden tai pilareiden erottamaa osaa. Pitkäkirkon korkeinta osaa kutsutaan keskilaivaksi tai päälaivaksi, sivuille jääviä matalampia osia sivulaivoiksi. Kirkko on siis laiva myös rakennuksena.
”Yhden pienoismallin rakentamiseen kuluu 1000–1500 tuntia. Sen lisäksi aikaa menee taustatöihin ja suunnitteluun.”
Tietoa ja mielikuvitusta
Useimpien kirkkolaivojen esikuvat löytyvät kotivesiltä tai paikallisista varustamoista. Kokkolan Kaarlelan kirkon votiivilaivan esikuva on kuitenkin haettu ulkomailta. Kyseessä on Mayflower, jolla joukko puritaaneja purjehti Englannista Atlantin yli vuonna 1629. He perustivat siirtokunnan, joka kehittyi myöhemmin Yhdysvalloiksi.
Pienoismalli lahjoitettiin Kaarlelan kirkkoon vuonna 1975. Sen on rakentanut öjalainen Alf Svenfors, joka työurallaan rakensi merikelpoisia Öja-puuveneitä. Moni pienoismallin rakentaja on ollut Svenforsin tavoin laivanrakentaja tai merimies.
Mitään hätäistä touhua pienoismallien rakentaminen ei ole. Svenfors kertoi God Tid -lehden haastattelussa 1979, että yhden pienoismallin rakentamiseen kuluu 1000–1500 tuntia. Sen lisäksi aikaa menee taustatöihin ja suunnitteluun.
Kukaan ei tiedä tarkalleen, millainen laiva Mayflower oli. Sulkavalaisen pienoismallirakentaja Marko Torvisen mukaan tämä on vanhojen purjealusten kohdalla varsin yleinen tilanne.
– Laivat tehtiin ilmaan piirustuksia pitkälle 1800-luvulle, hän sanoo.
Torvinen rakensi 1700-luvun kauppalaivan pienoismallin Lauttasaaren kirkkoon kahden piirroskuvan perusteella. Vaikka laivasta ei olisi säilynyt yhtäkään kuvaa, laivanrakennuksen ja alustyyppien tuntemus auttaa Torvista pääsemään lähelle todellista esikuvaa.
– Siihen, mitä kannella on, joudun käyttämään mielikuvitusta.
Runo kirkkolaivalle
Palataan vielä Koiviston kirkosta pelastettuun kirkkolaivaan. Otan yhteyttä Koivisto-seuran puheenjohtajaan Eija Tuomiseen. Hän innostuu kirkkolaivasta ja lähettää sähköpostilla Koivistoon liittyvää materiaalia.
1890-luvulta peräisin olevassa piirroskuvassa ”kirkonrangaistus Koiviston kirkossa” kirkkokansa on kerääntynyt kahden polvistuneen henkilön ympärille. Kirkkosalin katosta riippuu kolme laivaa. Yksi laivoista riippuu katosta kirkon keskiosassa, ja tämä laiva lienee juuri se, joka on nykyisin Johanneksen kirkossa. Kaksi muuta näyttävät roikkuvan parven katosta.
Tuomisen aineistossa on Terttu Ravin kirjoittama runo nimeltä Kirkon laiva, joka alkaa näin:
Kun astun kirkkoomme milloin,
viivähtää katseeni silloin
katosta riippuvaan laivaan,
on kuin näkisin
meren sinisen ja taivaan,
kotirannat Koiviston.
Ravin suvun juuret johtavat Koivistolle. Hänen runossaan kirkkolaivaa katseleva minä siirtyy menneisiin aikoihin ja muistelee menetettyä kotiseutuaan ja mummoaan. Ravin ja Tuomisen kotiseutu on kokenut haaksirikon, josta laiva on pelastunut.
Juttu on julkaistu Askel-lehdessä 9/2026.
Ilmoita asiavirheestä