Elämä on pudottanut televisiotoimittaja Alexandra Kral-Leszczynskin monta kertaa polvilleen. On ollut pakko nöyrtyä annetun edessä. Nuoruuden avioliitto päättyi nopeasti miehen tapaturmaiseen kuolemaan. Uudessa liitossa kuolleet lapset ovat aiheuttaneet syvää surua. Nyt tyhjä syli on täyttynyt rakkauden leikistä.

Muille Alexandra Kral-Leszczynski on tuttu työstään toimittajana ja juontajana. Itse hän kokee kuitenkin olevansa ennen kaikkea äiti.

– Äitiys on syvä osa identiteettiäni, kunnia-asia, joka menee kaiken muun edelle. Olen todella onnellinen, että minulla on kaksi ihanaa lasta, hän sanoo.

Matka äitiyteen on ollut rankka. Raskaana Alexandra on ollut yhdeksän kertaa. Seitsemän raskautta on saanut surullisen lopun.

Nuorin lapsi on kaksonen, joista vain toinen saatiin syliin.

– Kaikkia lapsia olen kuitenkin suurella rakkaudella kehossani kantanut. Heidät on merkitty neuvolakortteihin ja heitä on odotettu ilolla, vaikkei raskaudet jatkuneet tarpeeksi kauan, jotta he olisivat voineet elää tässä maailmassa.

– Aina raskaana ollessani mietin, saammeko pitää tämän lapsen.

Poissa mutta läsnä sydämessä

Seitsemän vuotta sitten Alexandra Kral-Leszczynskin raskaus sai ensimmäisen kerran surullisen lopun.

– Kolme lähintä ystävääni olivat kanssani yhtä aikaa raskaana.

Ystävättäret olivat haaveilleet, kuinka jakavat odotusajan ja voivat sitten nauttia vauvakuplasta yhdessä kokemuksia jakaen.

– Muilta se onnistui, mutta minun raskauteni päättyi.

– Samalla viikolla, kun ystävättäreni sai lapsen, me saimme samassa sairaalassa tietää, että vauvamme oli menehtynyt kohtuun.

Lapsen sydän ei enää sykkinyt. Suru oli pohjaton.

Lasten menetyksiä ja kehon kipeitä tuntoja on vaikea selittää toiselle. Äidin sydämessä elävät kaikki nekin lapset, joiden elämä päättyi ennen syntymää. Muistot kulkevat mukana.

– Tämä on minun kokemukseni äitiydestä. En tiedä muusta. Uskon, että muutenkin kokisin äitiyden ja elämän arvokkaana, mutta toki nämä menetykset ovat auttaneet ymmärtämään, että kaikki elämässä ei ole itsestään selvää.

Ikäviä yllätyksiä

Suomalainen terveydenhuolto on yllättänyt Alexandra Kral-Leszczynskin, eikä vain myönteisesti. Hän kertoo asioista varovasti. Taustalla on paljon surua, ihmetystäkin.

Alexandra kertoo kohtaamisesta, jossa sairaalan lääkäri seisoi vieressä ja valvoi, että hän varmasti otti tabletit, joilla synnytys käynnistettiin.

– Tunsin päättäväni lapseni juuri alkaneen elämän, vaikka tiesin, että sydän ei enää sykkinyt.

Lopulta toimenpiteen edessä oli taivuttava, vaikka odottavasta äidistä tuntui, että hänestä haluttiin ulos vain kehon ainesosa.

Vuosien varrelle mahtuu myös kohdun ulkopuolisia raskauksia, joista varsinkin yhden kanssa Alexandra eli kauan kärsien kovista kivuista. Hänen tuntemuksiaan ei uskottu todeksi ennen kuin puoliso vei hänet – lääkärin antamien ohjeiden vastaisesti – viime hetkellä sairaalaan.

Silloin tuli kiire leikkaukseen. Seurasi komplikaatioita ja leikkaus jouduttiin uusimaan.

– Terveydenhuollossa moni tekee arvokasta työtä ja minusta on pidetty myös hyvää huolta, mutta ikävä kyllä kokemukseni ovat välillä olleet todella raastavia, Alexandra sanoo.

Enkelilapset kulkevat mukana

Kaikkeen koettuun liittyy loputonta surua, pettymystä, kaipuuta ja uupumusta, mutta ei vihaa tai katkeruutta.

– Minulla ei ole sellaiseen voimia, enkä edes tiedä, mistä olisin katkera. Ehkä enkeleillekin tapahtuu virheitä, tai sitten heitä on sillä hetkellä tarvittu muualla enemmän, Alexandra Kral-Leszczynski pohtii.

– Toivon kuitenkin sydämestäni, ettei kenellekään muulle käy näin.

”En halua velloa vanhoissa asioissa. Jokainen päivä on arvokas. Anteeksianto on olemassa.”

Toisinaan Alexandra miettii, että oikeuden puolesta olisi ehkä pitänyt jaksaa taistella, ja joissakin tapauksissa olisi pitänyt kenties tehdä ilmoitus hoitovirheestä.

– En halua kuitenkaan repiä haavoja auki mahdollisen rahallisen korvauksen vuoksi.

Alexandra ajattelee, että asioihin juuttuminen ja oikeuden vaatiminen ei muuta mitään. Se mikä on tapahtunut, on tapahtunut.

– En halua velloa vanhoissa asioissa. Jokainen päivä on arvokas. Anteeksianto on olemassa. Elän nyt tässä hetkessä.

Kuolleet pienokaiset kulkevat päivissä mukana pehmeän aaltoilevasti. Ensimmäisen heistä Alexandra Kral-Leszczynski sanoo muistavansa muun muassa ystävien lapsia seuratessaan.

– Heidän kasvaessaan muistan aina, kuinka vanha hän olisi, missä kohdin elämää kulkisi nyt.

Edesmenneistä pienokaisista puhutaan perheessä luontevasti. Alexandra mainitsee Helsingin Hietaniemen hautausmaalla sijaitsevan Tyhjän haudan muistomerkin. Perhe vie sinne yhdessä juhlapyhinä kynttilöitä.

– 4-vuotias vanhempi lapsemme ymmärtää, että perheessämme on enkelisisaruksia.

– Tyttäremme laittoi esimerkiksi pyhäinpäivänä hautausmaalla järjestetyssä kynttiläpajassa kynttilään kaikista enkelisisaruksista muistuttavan sydämen. Se on ollut yksi lapsen tapa käsitellä asiaa.

Jokainen ansaitsee kunnioituksen

Alexandra Kral-Leszczynski on monelle tuttu erityisesti television Puoli Seitsemän -ohjelmasta, jossa hän on ollut mukana noin kaksitoista vuotta. Äitiysloman jälkeen hän palaa näillä näkymin ohjelmaan jälleen ensi syksynä. Tällä hetkellä Alexandra toimii Ylellä urheilutoimittajana.

”Toivon voivani antaa äänen niille ihmisille, jotka eivät juurikaan yhteiskunnassa näy.”

Elämän syvät kokemukset näkyvät myös työssä.

– Toivon voivani antaa äänen niille ihmisille, jotka eivät juurikaan yhteiskunnassa näy.

Alexandra tietää, ettemme aina voi valita, miten elämä etenee. Usein se on sattumien summa.

– Haluan kohdata kaikki samalla kunnioittavalla tavalla. Kaikki eivät ponnista tasavertaisista lähtökohdista. Koskaan et tiedä, mitä kokemuksia ihmiset kuljettavat mukanaan.

Alexandra Kral-Leszczynski haluaa toimittajana nähdä pintaa syvemmälle. Omista asioistaan hän sanoo olevansa arka puhumaan, mutta ymmärtää, että välillä sisintään on hyvä avata. Näin keskusteluun voi toisen kanssa asettua syvemmin.

Tällä hetkellä hän valmistelee juttua kehitysvammaisesta urheilijatytöstä.

– On hienoa, että urheilua tuodaan esille myös tästä näkökulmasta, hän sanoo.

Tukea seurakunnista

Yli rajojen kulkeva ekumeenisuus on osa Alexandra Kral-Leszczynskin perhettä. Äidin kautta Alexandra on kastettu ortodoksiksi, isä on katolilainen. Omat lapset jakavat äitinsä kanssa ortodoksisen tradition.

Kirkot ja niiden työntekijät ovat auttaneet perhettä surussa.

– Olemme saaneet sekä konkreettista että henkistä apua.

– Valitettavan usein olemme vierailleet menetysten vuoksi sairaalan kappelissa. Papit ovat auttaneet ja kohdanneet asian arvokkaasti. Heille vauvat ovat olleet olemassa ihan samoin kuin meille mieheni kanssa, Alexandra sanoo.

Jo pelkkä tieto seurakuntien tarjoamasta avusta on tuonut tukea ja lohtua elämään.

Helsingin ortodoksisen seurakunnan Kaunisniemen leirikeskus on jo lapsuudessa ollut Alexandra Kral-Leszczynskille tärkeä paikka. Hän haluaa jakaa kokemuksia siellä myös omien lastensa kanssa.

– Minulle ortodoksinen kirkko on antanut paljon hyvää. Toivon osaavani välittää sen traditiota myös lapsilleni, jotka toki aikuisina itse valitsevat, mikä on heidän tiensä.

Voimaa luonnosta

Alexandra Kral-Leszczynskin perhe laskeutuu lepoon rakkaalla Pohjois-Suomen mökillä, jossa elämä on yksinkertaista, jopa askeettista. Siellä vietetään aikaa aina kuin mahdollista.

– Marjastamme ja sienestämme lähimetsissä, mieheni kalastaa ja metsästää. Elämme mahdollisimman omavaraisesti. Myös lapset nauttivat yhdessä touhuamisesta ja luonnossa olemisesta.

– Olen ulkoilmaihminen. Luonto on paikka, jossa voimistun.

Siellä Alexandra voi toteuttaa myös rakasta harrastustaan juoksemista.

– Nuorimmaista odottaessani en voinut edes kävellä, saati juosta, hän mainitsee.

Nyt juoksu on kuitenkin nuorelle äidille tapa rentoutua ja levätä. Maratonit ovat tuttuja.

”Nyt tiedostan, että jokainen meille annettu päivä on suuri lahja.”

Kärsimyksen ongelmaan ei ole selitystä

Kaikkea surua ei voi ymmärtää tai selittää. Usein vastaus ihmetykseen on vain yksinkertaisesti: En tiedä.

Alexandra muistelee myös nuoruuden aviomiestään, joka kuoli vain neljä kuukautta avioliittoon vihkimisen jälkeen.

– Mieheni oli terve, esimerkillinen ihminen, joka siirtyi ajasta ikuisuuteen aivan liian varhain. Silloin alle kolmekymppisenä minun oli mahdotonta uskoa hänen tapaturmaista kuolemaansa todeksi.

– Sen jälkeen en pitkään aikaan pystynyt suomaan itselleni onnea, edes ilon pieniä pirskahduksia. Nyt tiedostan, että jokainen meille annettu päivä on suuri lahja.

Alexandra Kral-Leszczynski ajattelee, että on paljon asioita mihin emme voi vaikuttaa, mutta moneen myös voimme.

Normaalin, välillä väsyttävänkin pikkulapsiarjen ja ruuhkavuosien keskellä elämä suorastaan kiitää eteenpäin. Se kuluu ja vähenee joka päivä kuin huomaamatta.

– Haluan ymmärtää jokaisen hetken arvon, elää täysillä, syli täynnä rakkautta. Samalla haluan muistaa niitä, jotka eivät koskaan tätä suurta iloa ole saavuttaneet. Elämä on monelle lähimmäiselle jatkuvaa, kovaa taistelua.

Juttu on julkaistu Askel-lehdessä 9/2026.

Lue myös:

Kuuden lapsen äiti Hilkka Olkinuora: ”Ihminen ei ole koskaan yhtä aikaa niin vahva ja niin haavoittuva kuin suhteessa lapsiinsa”

Lama Kourdi pakeni Syyriasta kaksin 4-vuotiaan kanssa – ”Uskon, että kaikilla tapahtumilla on merkitys”

Elämän ja kuoleman vuoropuhelu on kulkenut Minna Tuohisto-Kokon taiteessa kolmekymmentä vuotta – Nyt hän juhlistaa iloa ja elämän pyhyyttä

Ilmoita asiavirheestä