
Vahvasti luterilaisissa Pohjoismaissa ja niiden luterilaisissa kansankirkoissa ei aina muisteta, että suurin osa Euroopan luterilaisista kirkoista elää jo historiallisesti tai todellisuudessa vähemmistöasemassa. Silloin kirkkojen kysymyksenasettelut voivat olla hyvin erilaisia kuin siellä, missä kirkko nauttii enemmistöasemasta.
Runsaat 20 enimmäkseen eri itäeurooppalaisten luterilaisten kirkkojen edustajaa tapasi toisiaan elokuussa Saksan Wittenbergissä järjestetyllä, luterilaisia vähemmistö- ja diasporakirkkoja tukevan Martin-Luther-Bundin järjestämällä saksan kielen intensiivikurssilla. Vajaan kuukauden mittaisella kurssilla perehdyttiin kielen ohella myös Saksan evankeliseen kirkkoon, sen teologiaan, jumalanpalveluselämään ja Saksan kulttuuriin.
Kolme paikalle tullutta kertoo nyt, mitä kirkollinen elämä heidän vähemmistökirkossaan ja -kontekstissaan on.
Latvialainen Viesturs Rikveilis työskentelee Latvian evankelis-luterilaisen kirkon (Latvijas Evaņģēliski luteriskā baznīca) pappina kahdessa eri seurakunnassa, Madonassa ja Liezēressä. Molemmat sijaitsevat Vidzemen alueella itäisessä Latviassa.
Alkuperäiseltä ammatiltaan Rikveilis on kielenkääntäjä ja yliopiston opettaja, mutta hän on kouluttautunut myös teologiksi. Pappina hän tekee normaaleja papin töitä ja kohtaa eri-ikäisiä ihmisistä vauvasta vaariin.
– Minulle kirkkoni on yhteenkuuluvuuden merkki. Se on paikka, jossa Jumalan sanaa saarnataan puhtaasti ja sakramentit jaetaan oikein, Rikveilis sanoo.
Olemme oppineet suvaitsevaisuutta ja ymmärtämään myös toisia kristillisiä tunnustuskuntia.
LATVIAN EVANKELIS-LUTERILAINEN kirkko on historiallinen kansan- ja enemmistökirkko, mutta nykyisin se toimii neuvostoajan monella tavoin vaurioittamassa ja sen jälkeen uudelleen rakennetussa yhteiskunnassa, jossa useimmat ihmiset ovat kirkkojen ulkopuolella. Käytännössä kirkko on vähemmistökirkko.
Latvian 1,9 miljoonasta asukkaasta luterilaiseen kirkkoon kuuluu noin 250 000 jäsentä. Kirkkoa pidetään teologisesti varsin konservatiivisena. Se kuuluu sekä Luterilaiseen maailmanliittoon että konservatiivisten kirkkojen Kansainväliseen luterilaiseen neuvostoon.
Latviassa toimii toinenkin luterilainen kirkko: paljon pienempi ja teologisesti liberaalimpi, alun perin pakolaistaustainen Maailmanlaajuinen Latvian luterilainen kirkko.
Vähemmistöasema postkommunistisessa yhteiskunnassa merkitsee kirkolle Rikveilisin mukaan esimerkiksi sitä, että luterilaisessa kirkossa on opittu suvaitsevaisuutta ja ymmärtämään myös toisia kristillisiä tunnustuskuntia.
– Tietyllä tavalla vähemmistöasema velvoittaa kirkkoa ja estää sitä lankeamasta itsetyytyväisyyteen.
Rikveilis luonnehtii kirkkoaan avoimeksi kirkoksi, jossa kuka tahansa voi kuulla Jumalan sanaa ja osallistua konfirmaation jälkeen ehtoolliselle.
– Latvialaisessa yhteiskunnassa me teemme diakoniatyötä. Autamme puutteenalaisia perheitä, pidämme hartauksia erilaisina muistopäivinä ja olemme läsnä myös tärkeimpinä valtion ja kuntien juhlapäivinä, Viesturs Rikveilis sanoo.

UNKARILAINEN ERITYISOPETTAJA ja logopedi Márta Martonné Némethy työskentelee Unkarin luterilaisen kirkon (A Magyarországi Evangélikus Egyház) Kőszegin seurakunnan hallinnoimassa keskikoulussa. Hän kertoo olevansa työnsä ohessa seurakuntansa aktiivinen jäsen.
– Teen seurakunnan hallinnossa vapaaehtoistyötä ja laulan kirkkokuorossa. Mieheni on seurakunnan maallikkojohtaja eli kirkkoneuvoston puheenjohtaja, Márta Némethy sanoo.
Unkarin luterilainen kirkko on Némethyn mukaan vähemmistöasemassa elävä, mutta historiallinen protestanttinen kirkko. Kirkkona se on hänen mukaansa reformaation perillinen, avoin ja keskusteluun valmis yhteisö.
– Uskonelämän ja sanan julistamisen rinnalla kirkollamme on paljon omia päiväkoteja ja kouluja. Lisäksi se ylläpitää diakonisia laitoksia.
Ympäröivässä enemmistöyhteiskunnassa luterilaisten on myös kamppailtava näkymisensä ja säilymisensä puolesta
Nyky-Unkari on Némethyn mukaan vahvasti sekularisoitunut, uskonnollisesti jakautunut ja moniarvoinen yhteiskunta. Tällaisessa yhteiskunnalla luterilaisella kirkolla on hänen mukaansa sillanrakentajan rooli. Kymmenen miljoonan asukkaan maassa luterilaiseen kirkkoon kuuluu noin 250 000 jäsentä.
– Kirkkomme ottaa aktiivisesti osaa yhteiskunnallisten ja kulttuuristen arvojen vaalimiseen ja säilyttämiseen.
Vähemmistöasemassa eläminen on Némethyn mukaan kirkolle samalla kertaa vakava kutsumus ja erityinen mahdollisuus.
Kirkon kutsumukseen kuuluvat ensinnäkin sen tämänhetkisten ongelmien ratkaiseminen.
– Seurakuntien jäseniä on yhä vähemmän, taloudellinen tilanne on entistä kireämpi ja erilaisia resursseja on entistä vähemmän.
Ympäröivässä enemmistöyhteiskunnassa luterilaisten on myös kamppailtava näkymisensä ja säilymisensä puolesta.
– On olemassa vaara, että uskovamme, erityisesti nuoret, vieraantuvat kirkkomme perinteistä. Siksi kirkkomme jatkuva uudistuminen on tärkeää, vanhojen perusarvojemme vaalimisen rinnalla.
Käytännön ongelmia kirkolle ovatkin Némethyn mukaan esimerkiksi kirkon näkyvyys, eli nuorten ja uskovien ihmisten tavoittaminen kiihkeärytmisessä digitaalisessa maailmassa, pappispula sekä koulujen ja diakonialaitosten ylläpitämisen kustannukset.
Vähemmistöasemasta voi olla myös suurta käytännön hyötyä. Kirkko osallistuu Némethyn mukaan diakonisten laitostensa kautta yhteiskunnan avustustyöhön paljon kokoaan näkyvämmällä tavalla. Lisäksi sen synodaalipresbyteerinen hallinto on demokraattinen ja mahdollistaa myös maallikoiden äänen vahvan kuulumisen kirkollisessa päätöksenteossa.
– Seurakuntien pienehkö määrä mahdollistaa sen, että keskinäiset suhteemme voivat olla henkilökohtaisempia ja kuuntelemme toisiamme sitä paremmin. Vähemmistökirkot voivat myös suuria helpommin rakentaa ekumeenisesti siltoja toisiin kirkkoihin ja ehkäpä ne ovat avoimempia myös yhteiskunnalliseen vuoropuheluun, Márta Martonné Némethy sanoo.
EUROOPAN KESKELLÄ sijaitsevaa Tšekin tasavaltaa pidetään usein Viron ohella EU:n maallistuneimpana yhteiskuntana. Kymmenen miljoonan asukkaan maassa väestön suuri enemmistö — jopa 70 prosenttia — elää kyselytutkimuksien perusteella kirkkojen ulkopuolella. Historiallisesti merkittävimmän kirkon eli katolisen kirkon rinnalla maassa elää kuitenkin myös monia protestanttisia kirkkoja.

Marta Židková on Tšekin veljien evankelisen kirkon (Českobratrská církev evangelická) pappi. Hän työskentelee koulupappina Brnon evankelisessa akatemiassa, jossa opettaa tulevia sosiaalityöntekijöitä ja tekee myös sielunhoitotyötä.
– Työskentelen myös kotisaattohoidossa. Siellä kuljen vakavasti sairaiden ihmisten rinnalla heidän elämänsä loppuvaiheessa ja tuen myös heidän läheisiään. Omassa kyläseurakunnassani soitan urkuja, johdan pientä kuoroa ja saarnaan tarvittaessa omassa seurakunnassani tai toisten seurakuntien jumalanpalveluksissa, Marta Židková kertoo.
Tšekin veljien evankelinen kirkko on Židkován mukaan protestanttinen kirkko, jossa yhdistyvät luterilainen ja reformoitu perinne. Kirkko perustettiin vuonna 1918. Jäseniä siinä on vajaat 40 000 ja sitä pidetään maan suurimpana protestanttisena kirkkona. Se on sekä Luterilaisen että Reformoidun maailmanliiton jäsen.
– Saksan luterilaiset kirkot ovat tärkeitä omalle perinteellemme, mutta ne eivät ole sen ainoa lähde. Tšekkiläisellä protestantismilla on myös oma perinteensä, joka liittyy tšekkiläiseen uskonpuhdistajaan Jan Husiin ja Böömin veljesseurakuntaan.
Jumalanpalvelusten ja seurakuntaelämän lisäksi Židkován kirkko toimii hänen mukaansa koulutuksen, sosiaalityön ja apua tarvitsevien ihmisten parissa.
– Meillä on kouluja, diakoneja, pappeja ja sairaalasielunhoitajia sairaaloissa, sosiaalipalveluissa, vankiloissa ja armeijassa. Yritämme olla muutakin kuin kirkkojen sisällä elävä yhteisö ja olla osa yhteiskuntaa, Židková sanoo.
Vähemmistökirkkona eläminen tarkoittaa Židkován mukaan myös sitä, että kirkon jäsenet ja edustajat kohtaavat kirkkoihin liittyviä ennakkoluuloja ja epäluuloa.
– Sellaiset ovat Tšekin yhteiskunnassa edelleen vahvoja. Usein tuntuu siltä, että ihmiset näkevät kirkon ennemmin sen menneisyyden kuin sen kautta, mitä se tekee nykyään, Židková sanoo.
– Siksi meille on tärkeää olla avoin osa yhteiskuntaa ja osoittaa, että kirkko ei tarkoita vain elämistä kirkon seinien sisällä.
Myönteinen asia on myös oman kirkon diakoniatyö: se on Tšekin toiseksi suurin voittoa tavoittelematon järjestö.
MARTA ŽIDKOVÁN mukaan hänen kirkolleen on tärkeää myös se, kuinka kirkko voi pysyä avoimena ja suvaitsevaisena kirkkona.
– Haluamme olla paikka, jossa voidaan puhua myös vaikeista ja herkistä aiheista, ja jossa erilaisiin vähemmistöihin kuuluvilla ihmisillä, esimerkiksi romaneilla ja LGBT+-ihmisillä on oma paikkansa.
Myönteinen asia hänelle on myös oman kirkon diakoniatyö: se on Tšekin toiseksi suurin voittoa tavoittelematon järjestö.
– Sen työ osoittaa, että uskolla voi olla konkreettinen vaikutus yhteiskuntaan.
Židková painottaa, että kirkko on hänelle monella tavalla hyvin läheinen ja osa elämää jo edellisten polvien ajalta: sekä hänen isänsä että isoisänsä ovat olleet pappeja.
– Tietenkin kirkossa on myös paljon asioita, jotka huolestuttavat tai häiritsevät minua. Näen monia asioita kriittisesti, ja meillä on varmasti paljon tehtävää! Toisaalta viihdyn omassa kirkossani. Näen siellä paljon halua avoimuuteen, suvaitsevaisuuteen ja ihmisten hyväksymiseen, Marta Židková sanoo.

LUTERILAINEN YHTEYS konkretisoituu kirkkojen välillä kaikenlaisessa yhteydenpidossa, organisoiduimmin esimerkiksi Luterilaisessa maailmanliitossa. Mitä yhteys toisiin luterilaisiin kirkkoihin merkitsee vähemmistöasemassa eläville kirkoille? Onko luterilaista yhteyttä olemassa?
Viesturs Rikveilis viittaa kansainväliseen luterilaiseen yhteyteen.
– Kannatan luterilaisten kirkkojen kansainvälistä yhteyttä. Uskon, että neuvostoajan (1940—1990) kirkkojen sortaminen on opettanut meille sen merkityksestä jotakin, Rikveilis sanoo.
Myös Marta Židková uskoo, että on olemassa todellista luterilaisten kirkkojen välillä on rajat ylittävää yhteyttä.
– Kun tapaa kristittyjä eri maista, huomaa, kuinka paljon meillä on yhteistä, vaikka elämme hyvin erilaisissa olosuhteissa.
– Pienelle kirkollemme on tärkeää tietää, ettemme ole yksin. Kansainvälinen yhteys antaa meille tunteen siitä, että kuulumme suurempaan yhteisöön. Voimme jakaa kokemuksia ja oppia toisiltamme, Židková korostaa.
Unkarista katsoen on varmasti olemassa rajat ylittävää luterilaista yhteyttä, toteaa Márta Némethy viitaten eri kirkoista tulleiden luterilaisten yhteiseen kielenopiskeluun Wittenbergissä
– Ei vain siksi, että saatoimme opiskella ja puhua toisillemme Martti Lutherin äidinkieltä: saatoimme myös laulaa yhdessä hartauksissamme virsiä ja lauluja, jotka tunsimme jo omilla kielillämme.
Unkarin kirkon seurakunnat vaalivat Némethyn mukaan ystävyyssuhteita paitsi ulkomailla eläviin unkarilaisseurakuntiin, myös ulkomaisten kirkkojen seurakuntiin. Hänen seurakunnallaan on ystävyyssuhde esimerkiksi Mikkelin tuomiokirkkoseurakunnan ja erään saksalaisen seurakunnan kanssa.
– Luonnollisesti Unkarin luterilainen kirkko kuuluu myös Luterilaiseen maailmanliittoon. Kirkkomme ottaa osaa aktiivisesti myös kansainvälisten protestanttisten kirkkojen järjestöjen työhön.
”Yksin uskosta, yksin armosta, yksin Kristuksen tähden” tiivistävät jotakin sellaista, joka erottaa luterilaiset kirkot muista
LUTERILAISUUDELLA ON myös ominaispiirteensä. Keski-Euroopan vähemmistökirkoissa samoin kuin Saksankin evankelisissa kirkoissa luterilaisuuden tietty peili on kenties Suomea voimakkaammin edelleen katolinen kirkko.
Márta Némethy muistuttaa, että reformaatiossa sekä vaalittiin katolisia perinteitä että toteutettiin radikaaleja teologisia uudistuksia.
– Lutherin opetuksen mukaan rakentaen luterilaisuus on ollut ”kestitie” katolilaisuuden ja radikaaliprotestantismin — esimerkiksi reformoitujen kirkkojen — välissä.
Némethyn mielestä Lutherin iskulauseet ”Yksin uskosta, yksin armosta, yksin Kristuksen tähden” tiivistävät jotakin sellaista, joka erottaa luterilaiset kirkot teologisesti muista.
– Lisäksi muistuttaisin rikkaasta liturgiastamme ja musikaalisista perinteistämme. Luther sävelsi paljon musiikkia ja olipa ”viides evankelista” Johann Sebastian Bach myös luterilainen.
Viesturs Rikveilis tiivistää luterilaisuuden erityispiirteitä kirkon perustehtäviin.
– Mielestäni luterilaisuus on ekumenista valmiutta yhteistyöhön, sekä mahdollisuutta kuulla Jumalan sanaa kirkkaasti ja selvästi. Menkäämme perusteisiin, ad fontes! Rikveilis sanoo.
Marta Židková kertoo arvostavansa luterilaisissa kirkoissa erityisesti niiden rikasta liturgista perinnettä.
– Jumalanpalvelus on usein hyvin laulupainotteinen, juhlallinen ja yhteisöllinen – ihminen ei ole vain kuuntelija, vaan osallistuu siihen aktiivisesti. Minulle juuri liturgian, musiikin, yhteisen laulun ja rukouksen yhdistelmä luo vahvan yhteisöllisyyden kokemuksen. Se on minulle yksi luterilaisen perinteen tärkeistä asioista, Marta Židková sanoo.

LUTERILAISUUS MUODOSTUI ensin Saksassa ja levisi sieltä pohjoiseen ja itäiseen Eurooppaan, sittemmin eurooppalaisen emigraation ja lähetystyön myötä kaikkialle maailmaan. Saksan reformaatiolla, saksalaisuudella, saksan kielellä ja saksalaisten tekemällä teologialla on ollut varsinkin Euroopassa vuosisatojen ajan suuri merkitys luterilaisen yhteyden ”valtatienä”.
Viesturs Rikveilis palvelee kotimaassaan seurakunnissa, joiden kolme menneiden aikojen pappia 1600-luvulta sattuivat opiskelemaan juuri Wittenbergissä. Nämä pappismiehet olivat Christoph Wendebaum, Zacharias Piel ja Christian Gottlieb Hentsch.
— Omissa kieliopinnoissani Saksassa näen yhteyttä seurakuntani muinaisiin perustajiin. Se vahvistaa minua. Ja toki Saksan luterilaisuudella on ollut tärkeä ja siunauksellinen vaikutus myös latvialaisen kulttuurin rakentumisessa. Saksalaistaustaiset papit esimerkiksi laativat latvian kirjakielenperusteet: aakkoston, kieliopin ja paljon muuta.
Tšekissä – menneinä aikoina puhuttiin Böömistä ja Määristä — Saksan reformaatiolla ja saksan kielellä on ollut suuri vaikutus.
— Ne ovat oman perinteemme ohessa vaikuttaneet voimakkaasti teologiaamme, jumalanpalvelusperinteeseemme ja koulutukseemme. Saksan kieli oli vuosisatojen ajan luonnollinen osa elämää Böömin maissa Marta Židková arvioi.
Maassa asui vuoteen 1945 saakka myös parimiljoonainen saksankielinen vähemmistö — ns. sudeettisaksalaiset. 1900-luku katkaisi Židkován mukaan Tšekissä tämän yhteisen tilan hyvin tuskallisella tavalla. Tunnetulla tavalla Tšekkoslovakia joutui natsi-Saksan miehittämäksi.
– Toisen maailmansodan jälkeen myös saksalaisia kristittyjä karkotettiin Tšekkoslovakiasta, ja joidenkin saksalaisten evankelisten seurakuntien kirkot siirtyivät meidän kirkkomme käyttöön. Esimerkiksi Brnon Punainen kirkko kuuluu nykyään Tšekin veljien evankeliselle kirkolle. Siellä vietän nykyään jumalanpalveluksia opiskelijoideni kanssa, Židková sanoo.
1800-luvulta alkaen Unkarin luterilainen kirkko otti Saksasta diakonisen työn mallin ja muokkasi siitä unkarilaista.
Kun kirkkorakennuksen historian tuntee, on se hänelle vahva muutoksen kuva: paikka, joka oli aikoinaan saksalaisen evankelisen seurakunnan koti, on hänen mukaansa tänään uusien kohtaamisten paikka.
– Myös meidän kirkkomme korostaa nykyään, että sovinnon tie kulkee molempien osapuolten kärsimyksen ja syyllisyyden rehellisen tunnustamisen kautta, mutta myös anteeksiannon ja uusien suhteiden etsimisen kautta. Juuri siinä näen toivoa, Marta Židková sanoo.
Myös Unkarin reformaatio sai 1500-luvulla voimakkaita impulsseja Saksasta. Myöhemmin 1700-luvulle asti Saksassa opiskelleet unkarilaiset teologit toivat Márta Némethyn mukaan kotimaahansa luterilaista hengellisyyttä ja seurakunnallisia käytäntöjä.
– Esimerkiksi kotiseurakuntaani Kőszegiin saapuivat luterilaiset opit jo hyvin varhain.
Unkarissa asui jo keskiajalta lähtien suurehkoja saksalaisia vähemmistöjä.
– Näiden Unkarin rakentamiseen osallistuneiden saksalaisten yhteisöjen myötä saksan kielestä tuli vuosisatojen ajaksi kotimaisen luterilaisen uskonelämän, liturgian ja kirjajulkaisutoiminnann keskeinen kieli. Myöhemmin 1800-luvulta alkaen Unkarin luterilainen kirkko otti Saksasta diakonisen työn mallin ja muokkasi siitä unkarilaista.
Myös nykyisin Némethyn mukaan Unkarissa on eläviä saksankielisiä seurakuntia.
– Unkarin luterilaisella kirkolla on nykyisin läheinen ja tiivis suhde Saksan protestanttisen kirkon (EKD) kanssa, Márta Martonné Némethy sanoo.

Lue myös:
Saksalaispiispa: Itä-Saksa on immuuni lähetystyölle – vuosikymmenten kommunismi jätti syvän jäljen
Ilmoita asiavirheestä
