Rovasti Vuokko Rönkkö (o.s. Matikainen) kuoli Ylivieskassa lyhyen sairauden uuvuttamana 7.5.2026. Hän syntyi talvisodan jälkeen evakossa Hankasalmella 2.5.1941 kolmelapsisen maanviljelijäperheen nuorimpana. Takaisin Soanlahdelle päästiin Vuokon ollessa puolivuotias, mutta kesällä 1944 koti oli jälleen jätettävä. Evakkous Vähäkyrössä päättyi asutustilan saamiseen Ylivieskasta. Kotiseutumatkalla Soanlahdella Vuokko tunnisti kodin paikan pihakiven avulla mielessään omat hatarat muistot ja vanhempien kertomukset.

Jo pikkutyttönä Vuokko päätti lähteä isona opettamaan Afrikan lapsia. Kirjoitettuaan ylioppilaaksi Ylivieskan yhteiskoulussa hän opiskeli Helsingin yliopistossa teologiaa. Valmistuttuaan hän työskenteli uskonnon ja pskologian opettajana Pyhäjärvellä ja Raumalla, suoritti pedagogiset opinnot ja siirtyi Suomen Lähetysseuran palvelukseen. Kielikoulu Brightonissa edelsi työskentelyä Hongkongin luterilaisen kirkon koulussa 1970–luvun opetuskielenä englanti. Kiinaa Vuokko opiskeli työnsä ohella. Hongkongissa päiväkotityötä johtanut Leena Karvinen muistaa Vuokon selkeänä, perusteellisena ja pidettynä opettajana sekä auttavaisena, kaikille hyvää toivovana ihmisenä.
Palattuaan Suomeen Vuokko rikastutti töitään kokemuksillaan Hongkongista. Hän toimi Oulun Karjasillan seurakunnassa lehtorina ja vuodesta 1988 alkaen kappalaisena. Työnsä ohella hän suoritti sielunhoidon, työnohjauksen ja työyhteisön kehittämisen koulutukset. Sairaalapappina Kajaanissa hän toimi 1992–1993 ja palasi Karjasiltaan kappalaiseksi. Viimeiset työvuotensa 1997–2002 Vuokko opetti Raudaskylän kristillisessä opistossa. Vuonna 1999 Lähetysseura kutsui hänet Thaimaan työntekijöiden työyhteisökonsultiksi.
Suuren rakkautensa Vuokko kohtasi leskirovasti Pentti Rönkössä. Thaimaan konsulttimatkan aikana Jyrki Markkanen vihki heidät avioliittoon. Ystävä, Karjasillan ajan työtoveri totesi, että Vuokko yllättää aina. Koti oli Iisalmessa, hengellinen koti herännäisyydessä ja lähetyspiirissä.
Jäätyään leskeksi vuonna 2012 Vuokko palasi Ylivieskaan. Hän osallistui Soanlahti-seuran ja korttelikahvilan toimintaan. Käsityöharrastus toi iloa läheisillekin. Sisarusten lapset perheineen olivat rakkaita. Ystävänä Vuokko oli lojaali ja huumorintajuinen. Hän oli tasapainoinen ja ehyt, kiitollinen elämänsä rikkaudesta. Kaipaus on iso.
Vielä maaliskuun lopulla Vuokko matkusti elinvoimaisena ja tyylikkäänä rollaattorin kera Ouluun tapamaan lukioajan luokkakavereita, mielessään monia suunnitelmia. Ajasta ikuisuuteen hän siirtyi sairaalassa läheisimpien laulaessa kiitosvirsiä. Siunaustilaisuudessa Ylivieskan Pyhän Kolminaisuuden kirkossa arkku kannettiin katafalkille urkurin soittaessa Vuokon toivomaa Karjalan kunnailla.
Kristinuskon ydin ja ihmisen perimmäinen turva olivat Vuokolle Jeesuksen viisi haavaa. Niiden symbolina hänen seppeleessään Pentin arkulle Iisalmessa oli viisi ruusua. Jo silloin oli Pentin viereen varattu hauta Vuokolle.
Annikki Niku
Kirjoittaja on Vuokon ystävä vuodesta 1952 alkaen.


