Katolisen kirkon kouluhanke siirtyy jälleen

Kyniä paperilla
Kuva: Olli Seppälä

Suomen katolisen kirkon kouluhanke on siirtynyt jälleen. Katolinen kirkko Suomessa vahvistaa julkisuudessa olleet tiedot, jonka mukaan koulua ei avata tänä vuonna vaan tavoite on nyt ensi vuoden elokuussa.

– Kouluprojekti on toistaiseksi suunnitteluvaiheessa, sillä emme ole vielä saaneet rahoituspäätöstä koulua tukevalta espanjalaiselta Parentes-säätiöltä. Koulu pyritään avaamaan elokuussa 2027, projektikoordinaattori Anna-Mária Lahdelma vastasi sähköpostilla Kotimaan tiedusteluun.

EWTN News -sivuston haastattelussa piispa Raimo Goyarrola sanoo, että koulun avaamista ovat vaikeuttaneet hallinnolliset ongelmat, logistiset kysymykset ja talouden järjestäminen. Goyarrolan mukaan valmistelua on vaikeuttanut se, että kyse on yksityisestä katolisesta koulusta.

Toiminnan aloittaminen on siirtynyt jo pariin otteeseen. Vuoden 2025 alkupuolella Kotimaa uutisoi katolisen kirkon tiedotteen perusteella, että toiminta alkaa elokuussa 2025.

Katolisen kirkon oma Fides-lehti kirjoitti marraskuussa 2025, että toiminta alkaa vuoden 2026 elokuussa. Tuolloin koulua suunniteltiin Helsingin Lauttasaareen Pyhän apostoli Jaakobin kirkon yhteyteen. Katolinen kirkko Suomessa on vuokrannut Lauttasaaren kirkon Helsingin seurakuntayhtymältä.

Tavoitteena on ollut koulu, joka kattaa kolme ensimmäistä luokkaa. Alkuvaiheessa opetukseen osallistuisi 5–10 koululaista.

Opetus perustuu voimassa oleviin opetussuunnitelmiin, mutta koulun toiminnassa katolisuus näkyy arvoissa ja yhteisöllisyydessä. Sosiaalinen vastuu ja muista huolehtiminen korostuvat. Opettajien ja koululaisten hyvää vuorovaikutusta korostetaan.

Fides-lehden mukaan tavoitteena on koulu, joka on ”kyläkoulu keskellä kaupunkia”. Koulu on avoin kaikille ja tunnustuksellisiin osioihin osallistuminen on vapaaehtoista.

Suunnitteilla oleva koulu ei ole ensimmäinen katolinen koulu Suomessa. Helsingissä toimiva Englantilainen koulu aloitti toimintansa jo vuonna 1945. Koulu oli alun perin katolinen, ja nykyisin sitä hallinnoi säätiö, jonka johtokunnassa on myös piispan edustaja.

Lue myös:

Kun Jumala kuuluu koulupäivään – kristillisten koulujen suosio kasvaa vauhdilla

Klassista kristillistä lukiota puuhataan nyt Espooseen

Ilmoita asiavirheestä
Edellinen artikkeliPääkirjoitus: Eivät asiat mene minnekään, joten älä pui keskellä kesää

Ei näytettäviä viestejä