Nyt narrasin, tämä on n.s. klikkiotsikko.
Täällä usein toivotaan, ettei olisi Pride-juhlia eikä sateenkaarimessuja. Minäkin toivon, ettei niitä tarvittaisi. Mutta tapaus Akaa kyllä osoittaa, että tarvetta on edelleen.
Kuka toivoisi, että tarvitaan vartijat, jotta ihmiset voisivat turvallisin mielin mennä kirkkoon omina itsenään? Tai että saisivat viettää häitänsä rauhassa? Mistä kumpuaa viha toisia kristittyjä kohtaan?
Niin kauan kun joissakin kristityissä on noin voimakasta vihaa tarvitaan sateenkaarimessuja. Tässä linkki Akaan tapahtumiin: https://yle.fi/a/74-20235944. Onneksi ei ollut väkivaltaista yhteenottoa.
Sateenkaari-väelle ovat kirkkojen ovet avoinna joka sunnuntai. Kirkkoon voi mennä ilman lippuja ja muita tunnuksia niin, että ei julista seksuaalista aatetta eikä erotu muusta kirkkokansasta. Kristus kutsuu sanansa ääreen kaikkia, vaikka tarroja paitaan tai lippalakkiin ei olisi liimattu. En ole koskaan ollut messussa, johon olisi pitänyt saada vartijat paikalle.
Minulla ei ole mitään syytä vihata ketään LGBTQIA+ ihmistä eikä muitakaan ilman johonkin tiettyyn seksuaaliseen genreen kuuluvaa ihmistä. Minuakaan ei ole koskaan tietääkseni vihattu. Kiitos siitä rakkaalle Taivaan Isälle! Kirkkoon ovat tervetulleita kaikki!
”24:14 Ja tämä valtakunnan evankeliumi pitää saarnattaman kaikessa maailmassa, todistukseksi kaikille kansoille; ja sitten tulee loppu.” (Herramme sanat Matt.)
Heterot ovat tervetulleita myös sateenkaarimessuihin.
Entä jos joku homo tai lesbo alkaa lähentelemään siellä myös heteroja?
Mika: Toivon asiallista kommentointia.
”Minulla ei ole mitään syytä vihata ketään johonkin tiettyyn seksuaaliseen genreen kuuluvaa ihmistä.” Joillakin muilla näyttää olevan. Eikö kristityn tulisi silloin puolustaa vihan kohteeksi joutunutta? Sanotaan, että vaiti syrjään jäävät hyvät ihmiset ovat syypäitä pahojen ihmisten rikoksiin.
Olen antanut anteeksi miesten lähentelyt.
Aina kun eritymistä tapahtuu, niin samalla seurakunnan toimitamahdollisuudet kapenee. Näin kävi jo aikaanan siinä kun nuoristyö erotettiin omaksi työmudokseen. Jolloin yhteydet katkesi muuhun seurakuntatyöhön. Näin rippikoulu kadotti yhteyden muuhun seurakunnan toimintaan. Jollei nuorille ole aivan omaa toimintaa johon he voivat sitotua, niin he kokevat ettei heille ole mitään tarjolla.
”Seurakunnan nuoret” on kuitenkin melko uusi käsite. Sehän syntyi vasta -50 luvulla nuoriskulttuurin aikaasaamana.
Nyt taas uusi ryhmä seurakuntalaisia haluaa erottua muusta seurakunnasta omaksi yhteisökseen. Näin katoaa heidän yhteytensä seurakunnan muuhun toimintaan. Tätä eritymistä kirkossa pidetään aivan oikeana ja luonnollisena toimintamallina. Seurakunnan perusidea on kuitenkin yhdessä toimiminen ja elämäminen aivan saman taivaan alla.
Kirkossa on hyvin vähän toimintaa joka olisi suunnattu koko perheelle vauvasta vaariin. Sellaista, joka ei olisi eritynyt ja vain jollekkin erityisryhmälle tarkoitettua. Näin kirkon toiminta on muototunut sellaiseksi, että uusien tulijoiden on hyvin vaikea löytää mitään toimintaa johon voisi mennä mukaan.
Työmutojen erityminen estää tehokkaasti perhetapahtumien järjestämisen. Keskeinen tarve niissä on hyvän lastenhoidon järjestäminen. Työmuotojen eritymisen tähden lastenhoitajia ei voi aikuistyössä hyödyntään. Lastenhoidon amattilaisten työtunnit on tarkkaan laskettu. Heidän työaikansa kuluu lapsille suunnatussa toiminnassa.
Kirkko toimiin juuri sen periaateen vastaisesti, jota sen tulisi toteuttaa. Joten ei kannata ihmetellä sitä, miksi kiinnostus kirkkoa kohtaan vähenee.