Oletteko ikinä miettineet mitä tapahtuisi, jos tulevaisuudessa aikamatkustus olisi mahdollista ja joku päättäisi tehdä retken aikojen halki suoraan Golgatalle? Voisiko pitkän perjantain tapahtumia muuttaa? Ja kuinka sitten kävisikään?

Itse en ollut tällaisella aatoksella aiemmin leikitellyt, mutta kriitikko, kirjallisuudentutkija ja kirjailija Markku Soikkeli on novellissaan Nollakohdassa. Nimellä M.G. Soikkeli julkaistu kertomuskokoelma Mies joka ampui Joshua Nasaretilaisen ja muita tarinoita (Kustantamo Helmivyö, 2026) on kerrassaan merkillinen ilmestys. Runsaasti fantasia- ja tieteisnovelleja julkaissut Soikkeli on koonnut yksiin kansiin kaikki raamatullisista aineksista intoutuneet ja messiaanisiin asetelmiin luottavat novellinsa.

Rohkenen väittää, että tällainen tyylilaji on Suomessa jokseenkin harvinainen. Oudoista kulteista, hengellisyyden yöpuolesta ja tuntemattomista kauhuista ovat ammentaneet useat suomalaisetkin kauhu- ja genrekirjailijat, mutta silti Soikkelin kokoelma on koko lailla omassa kinkeripiirissään. Joskus jokin välähdys tuo mieleen Boris Hurtan tai Harry Etelän, jokin Johanna Sinisalon. Tyylilajeilla leikittely kuuluu asiaan.

Jo ensimmäinen, kummastuttava nimikkokertomus virittää taajuuden. Soikkeli roiskii raamatullista kieltä ja monisäikeisiä viittauksia. Lähdemateriaali fraaseineen on tarkoin hallussa. Sivuilla vilisevät verollepanot, sijat majatalossa ja vaikkapa lausahdukset ”älkää peljätkö” ja ”sinäpä sen sanoit”. Viittauksista kasvaa merkillinen maisema, missä Joshua Nasaretilainen on kalifin valtakunnassa kuudestilaukeavaansa heilutteleva selootti.

VIIMEISTÄÄN ENSIMMÄISEN novellin lopulla on selvää, että Soikkeli kulkee omia polkujaan. Lauri Pohjanpään Ylös Jerusalemiin on kirjoitettu kaukana toisessa ulottuvuudessa. Soikkeli käyttää raamatullista kieltä, asetelmia ja messias-allegoriaa taustakankaana, jonka päälle hän maalaa aivan omat asetelmansa.

Jälkisanoissaan Soikkeli painottaa, että raamatulliset tarinat ovat ”liian hienoja satuja jätettäväksi vain uskonnolliseen kierrätykseen”. Novelleillaan Soikkeli haluaa todistaa, että niitä voi soveltaa ”aivan uusiin näkökulmiin ja tyylilajeihin”. Vaikka satu-sanan käytöstä tekisi mieli hieman kuittailla, on asenne innostava.

Ja tyylilajien kirjoa tosiaan piisaa. Novellikokoelman sivuilta löytyy niin Golgatalle kohdistuvaa aikamatkustusseikkailua, lähetystyötä vääntelevä ja kääntelevä Kilimanjaron joulu, mielenkiintoinen Armohurma, missä nähdään armon jakamisesta huumaantuva Pilatus ja niin edelleen.

Välillä rakennellaan sci-fin hengessä omaa kosmologiaa, kuten tarinassa Hissimusiikki ei kuole koskaan, missä esitellään omalakiset tulkinnat helvetistä ja taivaasta ja niihin kuljettavista hisseistää sekä enkeleistä, jotka ovat ”aika-avaruuden kätkemiseen käytettyjä koodiavaimia”.

Novellikokoelma sopii erinomaisesti kaikille genrekirjallisuuteen hurahtaneille lukijoille, messias-allegorioita metsästäville teologeille sekä kaikille kummallisen kirjallisuuden ystäville.

Arvostelun kirjoittaja on julkaissut kirjan saman Kustantamo Helmivyön kautta.