Liityn seuraavassa laajemmin uskontunnustuksesta käytävävään keskusteluun ja väljästi siihen, mitä Kari Latvus aiheesta kirjoitti.
Väitteeni ovat seuraavat. Sanat vaihtuvat, mutta niillä ei ole totuusarvoa. Lauseilla on. Uskontunnustuksen lauseisiin voi liittyä kriittinenkin mieli, kun oivaltaa, että kyse on symbolista. Symboli on vastaavanlainen kuin kuva. Se välittää merkityksiä, mutta merkitykset ovat ehtymättömiä, aivan kuten vaikkapa evankelista Johanneksen symbolissa, joka on kotka.
Ajatus antiikin vanhentuneesta ajattelusta ja maailmankuvasta on jonkin verran holtiton. Antiikin maailmankuvaksi väitetään jotakin, joka ei vastaa sitä. On kyseenalaista, missä merkityksessä Uusi testamentti sisältää antiikin maailmankuvan, saati sitten uskontunnustusten syntyyn asti kehkeytynyt keskustelu. On myös teemoja, kuten neitseestäsyntyminen, joiden osalta ainakin teologien kannattaisi olla pidättyväisempiä.
Uskontunnus on oman aikansa vastaus kolmeen elämän peruskysymykseen, jotka koskevat elämän mieltä, merkitystä ja tarkoitusta. Sen rajaaminen vain yhteen näistä supistaisi sen symbolista merkitystä.
Sanat ja lauseet
Usein viitataan ns. sanoittamisen tarpeeseen. Aivan oikein todetaan, että sanojen merkitys vaihtuu. Sanat ovat sopimuksia, ei-välttämättömiä merkkejä jollekin asialle.
Jänis on sen viittaaman eläimen merkki. Voidaan sopia, että tämän eläimen nimi on pupu. Tämä ei kuitenkaan kerro mitään totuudesta. Sanoilla ei ole totuusarvoa. Vain lauseilla on totuusarvo. Lause ”tämä on jänis” on tosi tai epätosi.
Toivoisinkin, että keskityttäisiin pikemminkin lauseisiin kuin sanoihin. Toki on sanataidetta. Mutta uskon kannalta olennaista lienee se, pitävätkö siihen liittyvät lauseet paikkansa vaiko eivät.
Ja mikä on totuus? Uskonnollinen totuus tuskin on tieteellisesti testattava. Sillä on kyllä kosketuksensa historiassa ja koettavassa, testattavassa todellisuudessa, mutta tarkoitushan on viitata toisenlaiseen maailmaan.
Uskonnolliset lauseet ovat symboleita, kuvia. Ne ovat inhimillisiä ilmaisuja, mutta ne tavoittelevat todellisuutta, jota inhimillinen testauskalusto ei tavoita.
Parhaimmillaan ne jäävät vertauskuvallisiksi. Esimerkiksi lause ”minä olen viinipuu” on vertauskuva. Eihän kukaan ole puu, joskin hän voi olla kuin puu. Mutta lauseesta uskotaan, että se tavoittaa jotakin tuonpuoleisesta todellisuudesta.
Esimerkiksi Luther ajattelikin, että edellisen kaltaiset lauseet ovat vertauskuvia inhimillisessä kielessä. Mutta ne ovat hänen mukaansa kirjaimellisia totuuksia niin sanotussa Kaanaan kielessä. Lutherin mukaan uskonnollinen kieli on uusia sanoja ja uutta kielioppia. Sitä tunnetaan, mutta sen merkitysoppi ei ole tunnettu.
Uskontunnustusten muotoutuminen ja sisältö
Uskontunnustukset muotoutuivat ensimmäisillä kristillisillä vuosisadoilla tarpeesta ilmaista, mikä on kristinuskon sisältö. Tarvetta synnyttivät erilaiset tulkinnat.
Esimerkiksi Nikean uskontunnustuksen taustalla on keskustelu siitä, mikä on Jeesuksen suhde Isä Jumalaan. Areios-niminen piispa oli aristoteelista ykseyden ja moneuden käsitteistöä hyödyntäen ilmaissut, että Jeesuksen pitäminen yhtenä Isän kanssa synnyttää moneutta, jota ei voi hyväksyä, Kirkko, tosin vain vaivoin, päätyi käsitykseen, ettei tämä ole kohtalokasta. Isä ja Poika ovat yhtä. Ratkaisu oli paradoksaalinen.
Ajatuksena ei ollut ilmaista erityistä maailmankuvaa, vaan kyse oli ykseyden ja moneuden väliseen filosofiseen kysymykseen liittyvä muotoilu.
Uskontunnustukset, Uusi testamentti ja maailmankuva
Uskontunnustusten muotoilun taustalla ei ollut tarve ilmaista maailmankuvaa, seikkaperäistä käsitystä todellisuuden rakenteesta ja rakennetekijöistä ja näiden välisistä suhteista.
Nikean tunnustus sisältää varsin vähän maailmankuvallisia aineksia. Viittaukset tuonpuoleiseen, sinne astumiseen ja sieltä tulemiseen ovat viitteenomaisia.
Sama näyttää pätevän Uuteen testamenttiin. Se sisältää varsin vähän maailmankuvallisia ja kosmologisia teorioita. Kun viitataan siihen, että kirjeessä Filemonille puhutaan niistä, jotka ovat taivaassa, maan päällä ja maan alla, miten tämä olisi erityinen vanha maailmankuva? Kyllähän ns. sanottu nykyihminenkin ajattelee olevansa maan päällä, hautaa vainajansa maan alle ja miettii ikuisuutta taivaalle tähyillen.
Väite maailmankuvasta ja sen suhteesta varhaiseen kristinuskoon on ongelmallinen antiikin tutkimuksen näkökulmasta.
Antiikin maailmankuvaksi on joskus kuvattu viritelmä, jossa maa on litteä ja kolmikerroksinen. Se ei vastaa antiikin maailmankuvaa. Tällainen käsitys oli laajalti hylätty jo muutama vuosisata ennen Jeesuksen syntymää. Yksikään kirkkoisä ei kannattanut sitä.
Onkin kiinnostavaa joidenkin teologisten puheenvuorojen osalta kysyä, oletetaanko niissä, että Uuden testamentin kirjoittajat ja varhaiset teologit olivat omasta ympäristöstään tietämätön yhteisö.
Ajatus, että maa on pallo, esiintyy ensimmäisen kerran Alkmeionin kirjoituksissa n. 500 eKr. Ptolemaios hieman jälkeen Jeesuksen aikaa kokosi antiikin tutkimuksen keskeiset teemat teoksessaan Almagest.
Ptolemaioksen teoksessa esitettiin erityisesti Hipparkoksen laskelmiin perustuen 1022 tähden ja 5 sumuisen paikan sijainnit. Kirjan lopussa esitellään tuolloin tunnettujen viiden planeetan (Jupiter, Merkurius, Venus, Mars ja Saturnus) radat. Tämä tulkinta kesti eurooppalaisen maailmankuvan hahmotuksessa noin 1500 vuotta.
Keskeinen murros oli Kopernikuksen ja Galileo Galilein uusi tulkinta, joka liittyi liikeoppiin ja myös maan suhteeseen muihin avaruuden olioihin.
Nykyisin myös Kopernikuksen ja Galilein näkemykset ovat sikäli vanhentuneita, että maailmankaikkeudessa ei ajatella olevan keskipistettä, ja lisäksi vanha ajatusta maasta pallona on virheellinen esimerkiksi Nasan ottamien kuvien perusteella. Tellus on pikemminkin säkkimäinen geoidi kuin pallo.
On kaksi muutakin asiaa, joihin toivoisin teologeilta pidättyväisyyttä. Kun lukee lääketieteen johtavaa lehteä The Lancet tai suomalaista Duodecimia, ihmisen neitseestäsyntyminen ei ole sellainen luonnontieteellinen ihme kuin osa teologeista sen väittää olevan. Lisäksi samaa sukupuolta olevien fyysis-henkinen pitkäkestoinen syvällinen suhde ei ole Aristoteleen ja Platonin kirjoituksissa niin tuntematonta antiikin maailmalle kuin lukee teologien kirjoituksissa väitettävän.
Mieli, merkitys ja tarkoitus
Tulkintani mukaisesti uskontunnustukset ovat varhaisen kristillisen yhteisön muotoiluja vastauksena kolmeen aina pysyvään kysymykseen, jotka liittyvät totuusarvoisiin lauseisiin, mutta eivät niinkään vaihtuviin sanoihin.
Onko elämällä mitään mieltä? Onko elämällä merkitystä? Onko elämällä tarkoitus?
Uskontunnustuksen vastaavat ensimmäiseen kysymykseen Isän persoonalla eli hypostaasilla, toiseen Pojan ja kolmanteen Pyhän Hengen.
Mikäli jokin näistä kysymyksistä jää käsittelemättä, voi kysyä, vastaako kristinusko ihmiselämän kannalta olennaisiin kysymyksiin.
Voidaan jättää jäljelle vain Poika ja palauttaa kristinusko elähdyttäväksi moraaliopiksi. Mutta onko sillä tällöin erityistä annettavaa suhteessa muihin etiikan teorioihin ja moraalioppeihin? Tai voidaan pitäytyä elämän tarkoituksen kysymykseen, Pyhään Henkeen, ja rakentaa erilaisia elähdyttäviä elämäntapanäkemyksiä. Ilman kolmiyhteistä kokonaisuutta keskeisten elämänkysymysten kokonaisuus kuitenkin typistyy.
Uudet sanat ja sanoitukset
On ymmärrettävää, että luova henki ja ajatus etsii uusia ilmaisumuotoja. Se on minusta ihan kannatettavaa. Mutta samalla tavoin kuin voimme sanoa, ettei enää Bach vaan Schönberg tai ei enää Lucas Cranach vaan Picasso, puhuttele niin sanottua nykyihmistä, ajaudumme ansaan. Kummatkin voivat puhutella eikä toinen korvaa toista. Lisäksi teologian ja uskonnon ”sanoittamisen” alalla näyttää olevan vielä pitkä matka sellaiseen lauseiden puhuttelevuuteen, jonka vaikkapa Schönberg ja Picasso onnistuivat omissa töissään saavuttamaan. Pelkkä into ei riitä.
Sanoille pyh. Lauseille hurraa.
Petri Järveläinen
Kaikella mitä kirjoitan on perustelunsa eksegeettisessä tutkimuksessa. En minä näitä asioita ole keksinyt. En minä ole kilpailemassa täällä kenenkään kanssa. On hienoa, jos muut osaavat kirjoittaa minua paremmin.
Juutalaiset eivät hyväksy Paavalin ajatusta sovituksesta. Juutalaiset kieltävät erityisesti ihmisuhrit syntien sovituksena eikä juutalaisuudessa yksi ihminen voi koskaan sovittaa muiden syntejä. Minulla on pätevä juutalaisten ja islamilaisten teologien verkosto apuna eikä minulla ole mitään syytä valehdella uskon asioista. Minua ei ohjaa etukäteen sokea usko kirkon opetuksiin, vaan avoin ja utelias asenne historian tutkimukseen ja historialliseen Jeesukseen.
Olen vakuuttunut siitä, että kirkko teki Jeesuksesta Jumalan ja Messiaan vastoin juutalaisuutta ja kannatan tässä Wille Riekkistä. Athanasiosta saa syyttää paljosta, Kaverilta puuttui täysin logiikan taju muotoillessaan Kolminaisuutta.
Ei totuus synny siitä, että vedotaan joihinkin tutkijoihin. Pitää paneutua sisältöön ja sen perusteluihin ja selitysvoimaan. Kirkko on liian monta kertaa jo jäänyt kiinni historian ja Jeesuksen sanojen muokkauksesta niin, että sen uskottavuus on pohjalukemisssa Raamatun sisällön selittämisessä. Lars Aejmelaeus todisti, että joulun evanekeliumi on joulun satua ja historiallisesti valhetta, mutta niinpä vaan joka kirkossa papit toistavat satua edelleen täysin totena. Mikään perustelu ei riitä ääriuskoville kirkossa.
Minä olen jo todistanut, että Koraani on Raamatun tavoin historiallinen ja inhimillinen dokumentti. Koraanin sisältö ja epäkohdat todistavat sen yksiselitteisesti. On myös käytettävä tässäkin asiassa tervettä järkeä. Koraani ja Raamattu eivät todellakaan ole mitään Jumalan sanelua. Äly hoi, älä jätä, sanon ääriuskoville.
Juutalaisuus ei ole koskaan tunnustanut Kolminaisuutta eikä tunnusta. Juutalalaisuus on aina ollut monoteistinen uskonto , myös Jeesuksen aikaan.
On löydettävissä yhteinen sanoma juutalaisuudelle, kristinuskolle ja islamille. Kaikki tällaiset inhimilliset historialliset tavat ovat toissijaisia kysymyksiä kuten pukeutuminen, ruoka tai rukouskäytännöt. Ne saavat poiketa paikallisesti.
Yksimielisyyteeen riittää yhteinen usko yhteen ja samaan Jumalaan sekä kehotus tehdä hyvää elämässä ja se, että Jumala antaa synnit katuvalle anteeksi ja lahjoittaa uskovalle ikuisen elämän ja kehottaa rakastamaan kaikkia. Siinä se yhteinen sanoma on ja siksi me mahdumme samaan Taivaaseen ja olemme samaa perhettä. Jeesus on Jumalan lähettiläs ja merkittävä Jumalan armon opettaja. Sen oikea Jumala paljastaa kaikille kuoleman jälkeen. Tämä riittää ja kaikki muu on teoreettista teologista spekulointia ja vatulointia.
Ihmisiä kyselevät jatkuvasti eri foorumeilla, miten päästä Taivaaseen kuoleman jälkeen. Kaikki on armoa eli kaikki on Jumalan lahjaa ihmiselle. Oikea Jumala on ohjannut ihmistä elämään tässä maailmassa ja antanut omia ohjeitaan noudatettavaksi. Ihmisen on tarkoitus tehdä elämässä hyvää ja pyrkiä hyvyyteen, koska se on Jumalan tahto ja Jumalan laki. Tärkein eettisistä käskyistä on rakkauden kaksoiskäsky: Rakasta Jumalaa yli kaiken ja lähimmäistäsi niin kuin itseäsi.
Ihminen ei itseään pelasta kuolemanjälkeiseen elämään, vaikka tekisi kuinka hyvää. Jumala hyväksyy ihmisen takaisin yhteyteensä puhtaasta armosta eli Rakkaudesta. Tärkeintä ei ole olla oikeassa elämässä eikä täydellinen. Oikea Jumala katsoo ihmisen sisimpään ja tuntee meistä jokaisen. Tärkeintä on usko eli luottamus Jumalaan ja ihmisen halu ja tavoite pysyä Jumalan puolella ja turvata yksin Jumalaan. Jokainen, joka huutaa avuksi Jumalaa ja pyrkii elämässään hyvyyteen, päääsee ikuiseen elämään. Kun ihminen uskoo oikeasti Jumalaan, hän haluaa toteuttaa myös Jumalan tahtoa elämässään ja haluaa toimia oikein ja tehdä hyvää. Usko ja hyvät teot eivät ole vastakohtia, vaan kuuluvat yhteen. Usko näkyy rakkautena ulospäin. Siksi on mieletöntä ja turhaa kysyä, pelastuuko ihminen armosta vai hyvistä teoista.
Oikea Jumala odottaa jokaiselta ihmiseltä uskoa yhteen Jumalaan eli Jahveen = Isään = Allahiin ja hyvän tekemistä ja pyrkimystä hyvyyteen. Anteeksiantamus ei edellytä ihmisen ansioita tai omia tekoja. Jumala antaa yksin armosta anteeksi katuvalle kaikki synnit ja lahjoittaa uskovalle kuolemanjälkeisen elämän. Matka Taivaaseen on kaikille avoin ja helppo tie. On vain valittava puolensa tässä maailmassa.
Juutalaisuudella, kristinuskolla ja islamilla voisi olla yhteinen, kaunis ja yksinkertainen sama sanoma, jos vain annamme tällaiselle tulkinnalle mahdollisuuden. Näiden uskontojen kannattajat uskovat jo samaan Vanhan Testamentin Jumalaan. Tanak, Raamattu ja Koraani kuvaavat kaikki tämän Jumalan yhdeksi ja Rakastavaksi.
Meillä olisi mahdollisuus tehdä historiaa löytämällä aivan uudenlainen yhteys juutalaisten, kristittyjen ja muslimien välillä ja olisimme yhtä suurta perhettä. Kaikki on ollut valmiina jo pitkään. Vain johtajat ovat estäneet tämän yhteyden. Sama sanoma yhdistää ja on aina yhdistänyt meitä, mutta kirkon valtataistelut ja Rooman väliintulo Nikeassa ja muualla ovat vaikeuttaneet asioita. Aina on ollut ihmisiä, jotka ovat nähneet tämän yhteyden. Minä en asiaa ole suinkaan keksinyt.
On sääli, että pelkän länsimaiden itsepäisyyden ja kirkon valtataisteluiden takia hylätään suurten uskontojen yhteys ja nauretaan uskovien yhteydelle ympäri maailmaa. Meillä olisi mahdollisuus globaaliin uskoon, toivoon ja rakkauteen yhdessä, mutta mieluummin kuljetaan omissa porukoissa ja kuljetaan lähimmäisten ohi. Tässä uudessa yhteydessä Jeesus ei katoa mihinkään eikä Jumala lakkaa olemasta. Jeesus on edelleen tie, totuus ja elämä ja merkittävä opettaja. Osasin arvata, että kirkko panee juuri eniten hanttiin. Olenpahan ainakin yrittänyt tarjota samaa sanomaa. Tällainen kirjoittelu eri foorumeilla, kirkon sivuilla ja piispoille taitaa olla ajanhukkaa. Minulla oli unelma eikä se kantanut edes Suomessa mihinkään.
Minun mielestäni Armo = Jumalan rakkaus. Mihin Jumalaa tarvitaan? Hän on Kaiken Luoja ja Ylläpitäjä. Jumala ohjaa ihmiskuntaa elämään oikein ja tahtonsa mukaan. Jumala antaa Taivaan tavarat: syntien anteeksiannon ja kuolemanjälkeisen elämän sekä rakkauden. Ihminen ei näitä asioita voi itselleen antaa eikä tehdä.
Minä uskon Jumalaan siksi, että tarvitsen häntä ja siksi että Hän on olemassa meitä varten. En usko siksi, että on olemassa paavi, Kolminaisuus oppi tai kuoleman pelko tms. Ajaton Jumalan sanoma sopii meille ja tuo turvaa ja lohtua. Tämän kaiken saa Jokainen joka huutaa avuksi Jumalaa.
Huomasin, että luterilainen kirkko pyrkii sensuroimaan mielipiteeni netistä estämällä pääsyn Kirkko Suomessa sivulle Facebookissa. Olen kirjoittanut paljon kirkosta aivan asiallisesti ja pääviestini on ollut, että juutalaisuudella, kirkolla ja islamilla on yhteinen ja sama Jumala sekä yhteinen ja sama sanoma. Nyt en pääse enää julkaisemaan luterilaisen kirkon Facebook-sivuille enkä Kotimaa lehden blogheihin. Totuus ei muutu estämällä asiallinen keskustelu. Mtä tämä kertoo kirkosta? Samalla tavalla Kotimaa estää uusien blogieni julkaisemisen. Eläköön sensuuri! Kuka voitti? Kuka hävisi?
Pasi,
On yhdentekevää kirjoitatko oikein vai väärin, koska kommenttiesi määrä uuvuttaa kaiken ja kaikki, eikä ole tietoakaan tiedottamisesta sydämeltä sydämelle.