Luterilainen maailmanliitto ja katolinen kirkko järjestivät lokakuussa 2016 yhteisen rukoushetken Lundissa, Ruotsissa. Kirkot halusivat aloittaa yhdessä reformaation merkkivuoden. Oli kulunut 500 vuotta siitä, kun lännen kirkko oli jakaantunut. Rukoushetki ilmensi sitä, että kirkot olivat viimeisten vuosikymmenten aikana yhdessä kulkeneet tietä ”Vastakkainasettelusta yhteyteen”.

Rukoushetki pidettiin Lundin tuomiokirkossa. Kirkon ovella Ruotsin arkkipiispa Antje Jackelén toivotti paavi Franciscuksen tervetulleeksi. Sovinnon merkiksi he halasivat toisiaan. Kirkossa he rukoilivat yhdessä valmisteltuja rukouksia.

Kirkossa läsnäollut kansa tiesi kyllä, että luterilaisille paavi on Rooman piispa, ei muiden kirkkojen johtaja. Siitäkin oltiin tietoisia, että katolinen kirkko ei pidä luterilaisten pappeutta ja piispuutta pätevänä. Silti nämä kaksi kristittyä, katolinen paavi ja luterilainen naispuolinen arkkipiispa, saattoivat kokoontua samaan kirkkoon. Yhteistä ehtoollista he eivät voineet vielä viettää, mutta he saattoivat kohdata toisensa kunnioittavasti ja rukoilla yhdessä.

Olisiko meillä Suomessa mahdollista, että naisten pappeuden hyväksyneet ja siihen torjuvasti suhtautuvat voisivat kokoontua samaan kirkkoon rukoilemaan yhdessä, erimielisyyksistä huolimatta?

Erimielisyyksien aiheista voitaisiin sitten puhua kahveilla, kasvotusten. Toisiin voi suhtautua kohteliaasti, vaikka ei oltaisikaan samaa mieltä. Kaikkea ei voi saavuttaa, mutta pieniä askeleita voi ottaa. Millaisia ne voisivat olla? Vähemmän voi olla enemmän.

Kirkkojen yhteistyön vanha iskulause lienee vieläkin kelvollinen. ”Ne asiat, jotka yhdistävät meitä, ovat suurempia kuin ne, jotka erottavat meitä.”

Eero Huovinen