Pyhäjoen kirkkoon on valmistunut lahjoituksena saatu lasitaiteilija Heikki Ulvin iso lasitaidetyö. Taideteoksen on lahjoittanut Yppärin rukoushuoneyhdistys.
Rukoushuoneyhdistyksen päärakennus tuhoutui tulipalossa 2020. Tämän jälkeen yhdistys päätettiin lopettaa, koska yhdistyksellä ei ollut enää varsinaista toimintaa. Yhdistyksen varat ja omaisuus käytettiin Pyhäjoen kirkkoon suunnitellun lasitaideteoksen tilaamiseen sen jälkeen, kun Pyhäjoen seurakunta päätti ottaa lahjoituksen vastaan.

Heikki Ulvi on kalajokinen lasitaiteilija. Nyt valmistunut lasitaideteos kuvaa Pyhäjoen luontoa, johon kuuluvat joki, meri, pellot, metsät ja taivas. Lasityön keskellä on aurinko ja risti. Teos on lähes neljä metriä korkea.
Lasitaideteoksen hankinta oli esillä jo Pyhäjoen kirkon suunnitteluvaiheessa 50 vuotta sitten, mutta silloin asia ei toteutunut. Seurakunnan tiedotteen mukaan nyt valmistunut teos tuo valoa ja kirkkautta jylhään ja kauniiseen kirkkoon.
Pyhäjoen kirkko täyttää ensi vuonna 50 vuotta, ja lasitaidetyö juhlistaa tätä. Paikoillaan nähtävänä se on kuitenkin jo kuluvan vuoden heinäkuussa Pyhäjoen kotiseutupäivänä 5.7.
Ilmoita asiavirheestä

