Raahen seurakunnan junnuryhmä tekee tilaa lasten äänelle

Kolme henkilöä toimistomaisessa sisätilassa. Kaksi nuorta istuu punaisella sohvalla ja heidän takanaan seisoo aikuinen henkilö. Taustalla näkyy käytävä, toimistohuoneita lasiseinineen, valaisimia sekä seinällä kehystetty taulu.
Raahen seurakunnan nuorisotyönohjaaja Nina Oksanen näkee junnujen vaikuttajaryhmän seurakunnan voimavarana ja mahdollisuutena uudistaa toimintaa entistä lapsilähtöisemmäksi. Kuvassa myös ryhmän jäsenet Kaarlo Järvelä ja Elviira Mäkinen. Kuva: Kati Kangas

Latauspistokkeet sänkyjen viereen, minijääkaapit ja kokovartalopeilit. Ehdotukset uuteen Kultalan leirikeskukseen ovat Raahen seurakunnan junnujen vaikuttajaryhmän ideoimia.

Juuri vaikuttaminen on innostanut ryhmän 3–7. luokkalaisia. Yksi heistä on Harakkamäen koulun neljäsluokkalainen Elviira Mäkinen.

– Ensin mietin, että siellä voi olla vähän tylsää. Äiti innosti minua osallistumaan, niin saan vaikuttaa kaikkeen, Mäkinen kertoo.

Taitoluistelua ja salibandya harrastava Mäkinen on ollut pienestä pitäen Raahen seurakunnan kerhoissa, leireillä ja tapahtumissa. Juuri niihin hän haluaa olla vaikuttamassa. Parasta Mäkisen mielestä on lisäksi ollut toisiin tutustuminen. Hän uskoo voivansa vaikuttaa aika paljon, ja hän haluaa kannustaa muitakin tulemaan mukaan.

– Meillä kukaan ei kiusaa, kaikki tuntee toisensa ja olemme mukavia toisillemme.

Syksyllä toteutunut ryhmäläisten palkintokeilaus vahvisti Mäkisen mukaan hyvää ilmapiiriä. Tulevaisuudessa häntä kiinnostaa myös nuorten vaikuttajaryhmä.

Kun Honganpalon koulun neljäsluokkalainen Kaarlo Järvelä sai kuulla junnujen vaikuttajaryhmästä, hän ajatteli heti, että olisi kiva mennä mukaan. Entuudestaan hän tunsi heistä kaksi.

– Kuulosti mukavalta saada olla itse päättämässä asioista esimerkiksi uuteen Kultalan leirikeskukseen ja mitä siellä tehdään.

Järvelä harrastaa myös partiota. Hän on ollut mukana Raahen seurakunnan leireillä, kerhoissa ja Messy Church -jumalanpalveluksissa.

– Junnujen vaikuttajaryhmässä olen pitänyt eniten tehtävistä ja retkistä. Toisiin tutustuminen on ollut kivaa.

VUONNA 2023 voimaan tullut uusi kirkkojärjestys velvoittaa seurakuntia perustamaan nuorten vaikuttajaryhmän, mutta junnuryhmästä vastaavaa velvoitetta ei ole. Tuusulan seurakunnassa junnuryhmätoiminta alkoi myös vuonna 2023.

Raahen seurakunnan nuorisotyönohjaajalle Nina Oksaselle junnujen vaikuttajaryhmän vetäminen on ollut yksi innostavimmista toimintamuodoista. Hän kuuli siitä lapsiasiahenkilöiden koulutuspäivässä ja sai vinkkejä Tuusulan seurakunnasta.

– Olin tosi innoissani siitä, miten junnuryhmän kautta kouluikäisen lapsen ääni tulee kuuluviin ja saamme tehdä tilaa sille. Ryhmä on täynnä energiaa ja intoa.

Kerran kuussa kokoontuva ryhmä aloitti toimintansa viime syksynä. Lapset ovat mukana yleensä kaksi vuotta.

– Tämä on uutta, vielä muotoutumisvaiheessa, eikä valmista rakennetta ole. Osallisuuden ja osallistamisen ajatus toteutuu ryhmässämme hyvin.

Kullekin kokoontumiselle on oma teema, jota työstetään toiminnan kautta. Kokouskäytännöt puuttuvat. Ensin syödään välipalaa ja vaihdetaan kuulumisia. Lopussa voi olla vaikkapa hartaustarina tai liikuttava uskontunnustus. Jos jää aikaa, pelataan lautapelejä ja leikitään.

– Se nostaa lapsen arvoa, että hänen mielipidettään pidetään tärkeänä. Lasten sitoutuminen on ollut tosi puhuttelevaa ja heidän innostuksensa välittyy myös kotiin.

Syksyllä junnut vaikuttivat esimerkiksi kymppisynttäreihin ja nyt keväällä he suunnittelivat yön kirkossa.

– Voimme ryhmänä vielä äänekkäämmin tuoda esille, miten kouluikäinen seurakuntalainen ajattelee. Tavoitteena on lasten kokemus seurakunnasta kotoisena paikkana, jossa voi olla oma itsensä.

Lue myös:

Nuoret kaipaavat kirkolta uskottavaa kumppanuutta ja valmiutta kohtaamisiin

Nuorten elämää varjostaa epävarmuus, kaverisuhteet kannattelevat

Ilmoita asiavirheestä
Edellinen artikkeliPiispainkokous saa uuden työjärjestyksen – Anna-Kaisa Inkala pääsihteeriksi
Seuraava artikkeliLukijoilta: Kirkossa pitäisi olla 40–50 hiippakuntaa

Ei näytettäviä viestejä