Jumalan Hengen työ on kristillisessä teologiassa keskeistä, mutta siitä on vaikea puhua.
Apostolien tekojen mukaan Pyhä Henki vuodatettiin seurakunnan ylle helluntaina. Kirjan kuvaus tapahtumista on dramaattinen. Sekin tuodaan esille, että Hengen saaneet ja kielillä puhuneet Jeesuksen oppilaat eivät kaikkia oikein vakuuttaneet. Jotkut silminnäkijät epäilivät heidän vain juopuneen viinistä.
Pyhä Kolminaisuus, Isä, Poika ja Pyhä Henki, on kristillisen jumalakuvan ydin. Silti voi olla niin, että Isä Jumala Luojana sekä Poika Jeesus Kristus Vapahtajanamme ovat uskovan ihmismielen rukouksen ja luottamuksen kohteina konkreettisempia, kuin Pyhä Henki. Voikin olla, että jotkut papit eivät erityisesti odota helluntain saarnavuoroa.
Uskovan sydämen täyttävä Henki on Herra ja eläväksi tekijä, kirkon voiman ja totuuden lähde, uskon synnyttäjä ja ylläpitäjä, anteeksiantaja ja paras lohduttaja. Henki toimii luterilaisen ymmärryksen mukaan vain kirkossa, ulkoisten merkkien, sanan ja sakramenttien välityksellä. Tätä painottaa myös Martti Luther Katekismuksissaan.
TEOLOGISESTI OPPI Pyhästä Hengestä eli pneumatologia on myös vaativa kysymys, johon luterilaisessa traditiossakin olisi syytä paneutua nykyistä enemmän.
Tätä mieltä on Helsingin yliopiston dogmatiikan emeritusprofessori, nykyisin systemaattisen teologian professorina Kiinan kirkon Nanjingin teologisessa seminaarissa toimiva Miikka Ruokanen. Cambridgen yliopistossa tehdyssä väitöskirjassaan hän on tutkinut Lutherin trinitaarista teologiaa.
Ruokasen mukaan meillä on kolme syytä korostaa Pyhää Henkeä.
– Pyhä Henki on Lutherin Kristus-keskeisen vanhurskauttamisopin ytimessä. ”Yksin uskosta” ei tarkoita ihmisen valintaa, oivallusta tai kokemusta eli ihmisen suoritusta, vaan usko on Pyhän Hengen antama lahja. Tätä ei ole korostettu riittävästi luterilaisuudessa.
Ruokanen lisää tähän, että uskossa läsnä oleva Kristus on reaalisesti läsnä meissä Pyhässä Hengessään, ei vain ajatuksena tai kokemuksena.
– Yhtymys Kristukseen Pyhässä Hengessä on yhtymys hänen persoonaansa, ristiinsä, ylösnousemukseensa, vanhurskauteensa, rakkauteensa ja ikuiseen elämäänsä. Luther nojaa tässä vahvasti Paavaliin.
Toiseksi kirkkojen ekumeeninen kehitys perustuu Ruokasen mukaan pitkälti siihen, että tunnemme entistä paremmin varhaisen jakamattoman kirkon teologiaa.
– Tästä yhteisestä, kolminaisuuden työtä korostavasta opillisesta ja hengellisestä perustasta on tullut ekumeenisen raamatuntulkinnan avain ja hengellisen uudistumisen lähde.
Kolmanneksi Ruokanen muistuttaa, että nykyisin jo kolmasosa maailman kristityistä kuuluu globaalin etelän kirkkoihin ja heidän osuutensa kasvaa kaiken aikaa.
– Siellä Pyhän Hengen vaikutus on olennainen osa hengellistä elämää. Lännen kuihtuvat kirkot tarvitsevat tätä samaa uudistavaa Jumalan Hengen läsnäoloa ja voimaa, Ruokanen sanoo.
OPETUS PYHÄSTÄ Hengestä on ollut myös kristittyjä jakava asia. Reformaatiossa ei ongelmia tässä tullut, sillä luterilaisuus ei halunnut luoda uusia oppeja. 1500-luku näki kuitenkin myös kolminaisuusopin kieltävien unitaarien synnyn Euroopassa.
Erikseen on huomattava vuonna 1906 Kaliforniassa syntynyt, nykyisin globaalisti satojen miljoonien helluntailainen liike tai kirkkoperhe. Sen pneumatologiassa korostuu kokemuksellisuus.
Joka tapauksessa ilman Pyhää Henkeä kirkko ei voisi pysyä. Olennainen tiivistyy myös helluntain kirkkorukouksessa: ”Tule, Pyhä Henki tänne, laskeudu taivaasta alas meidän sydämissämme Kristusta kirkastamaan.”
Ilmoita asiavirheestä