Näkökulma: Hoidetaanko ensin koulukiusaaminen ja riidellään sitten Suvivirrestä?

Virsikirjan avatulla aukeamalla lepää keltainen ruusu.
Kuva: Freija Özcan

Aluksi on sanottava se pakollinen: minä rakastan Suvivirttä ja soisin sen kaikuvan kaikissa oppilaitoksissa lukukauden viimeisenä päivänä. Minulle on sinänsä yhdentekevää, ilmoitetaanko siitä etukäteen vaiko ei, mutta jos näin linjataan, niin sillä mennään.

Nyt asiaan. THL:n vuonna 2023 teettämän kyselyn mukaan joka kolmas nuori tai lapsi koki tulevansa kiusatuksi. Kaikkiaan vähintään viikoittain kiusattuja lapsia ja nuoria arvioitiin olevan noin 16 000. Opetushallituksen vuonna 2021 tekemän selvityksen mukaan joka viides 8- ja 9-luokkalainen kokee opettajan kiusaavan häntä. Samaan aikaan oppilaiden opettajiin kohdistama väkivalta on karkaamassa käsistä. Esimerkiksi Helsingin Sanomat uutisoi espoolaisopettajien kohtaavan työssään ”potkimista, lyöntejä, puremista ja muuta väkivaltaa”.

Opettajien ammattiliitto OAJ kertoi nyt toukokuussa, että koulussa sattuneista tapauksista tehtyjen rikosilmoitusten määrä on kasvanut 60 prosenttia vuodessa viimeisen viiden vuoden ajan. Oppimistulokset huononevat ja oppilasaines eriytyy entisestään. Osalla nuorista menee paremmin kuin ikinä ja osalla huonommin kuin koskaan.

Silti vain ja ainoastaan suvivirsikeskustelu tuntuu todella kääntävän päät. Tänä vuonna suvivirsivääntö tuntuu käyvän erityisen kuumana espoolaisen Lauri Ojalan annettua kasvot suvivirsikäytännöistä valittavalle vanhemmalle. Ojala koki erityisen ongelmalliseksi sen, että Suvivirren laulamisesta ei tullut ennakkovaroitusta. Se olisi Ojalan mukaan mahdollistanut juhlasta poistumisen.

Pelkään pahoin, että juna meni jo eikä Suvivirren kuuleminen enää pysäytä TikTokin ja hömppäkulttuurin raiteilla kiitävää luotijunaa.

NYT YHDENVERTAISUUSLAUTAKUNTA on asettanut Espoolle uhkasakon ”toistuvasta saman oppilaan syrjinnästä ala- ja yläkoulujen kevät- ja joulujuhlissa”. En nyt ota kantaa siihen, millaiset arvet Suvivirren kuuleminen tuottaa tai millaista ahdistusta Varpunen jouluaamuna aiheuttaa, mutta pohdin, onko ongelma jokseenkin aikuislähtöinen ja toissijainen.

Kouluissa, missä opettajia purraan, oppiminen heikkenee ja turpaan tulee, ei luulisi yhden virren hetkauttavan vanhempia, lautakuntia tai päättäjiä mihinkään suuntaan. Sen ei nyt tulisi olla ylipäätäänkään asia, mitä vastustetaan tai näin voimallisesti puolustetaan. Nyt puolustusta tarvitsee oppiminen ja lasten turvallisuus.

Voisiko kyvyttömyydestä puuttua kiusaamiseen saada yhtä lailla uhkasakon? Voisiko oppimistulosten heikkeneminen synnyttää yhteisen kansanliikkeen, siinä missä Suvivirren vastustaminen ja puolustaminen? Voitaisiinko kaikki suvivirsiväittelyyn käytetyt voimavarat kanavoida kouluväkivallan ehkäisyyn? Ja tarkoitan molempia ”puolia”.

Ymmärrän ihmisiä, jotka ovat harmissaan Suvivirren laulamatta jättämisestä. Huoli liittynee todennäköisesti siihen, että lapset ja nuoret eivät enää tuntisi perinnettä. Pelkään pahoin, että juna meni jo eikä Suvivirren kuuleminen enää pysäytä TikTokin ja hömppäkulttuurin raiteilla kiitävää luotijunaa.

Kaiken lisäksi on ikävää, kun tulevaisuususkonsa kanssa kamppailevien nuorten ja uutterien opettajien lomallejäämistä säestää aina tällainen huutokuoro. Riideltäisiinkö Suvivirrestä kaikin palkein sitten, kun kouluissa on hieman turvallisempi olla ja oppimistulokset on saatu nousuun? Nyt toivon, että koulujen oppilaat ja työntekijät pääsevät nauttimaan ansaitusta lomasta ja lämmöstä, joka luonnon uudeks luopi, sen kutsuu elohon.

Lue myös:

Mikä kesälaulu sopisi kaikille — nyt saat äänestää

Arkkipiispa: Suvivirrestä on keskusteltava rauhallisesti tietoon nojaten




Ilmoita asiavirheestä
Edellinen artikkeliMikä kesälaulu sopisi kaikille — nyt saat äänestää

Ei näytettäviä viestejä