Tapiolan seurakunnan seurakuntaneuvosto päätti vuoden 2025 lopussa, että seurakunnan kirkkoherran vaali toteutetaan välillisenä vaalina. Vaalikokous on 16.6.
Seurakuntaneuvosto päätti kokouksessaan 5.5. ketkä ehdokkaista lähetetään soveltuvuusarvioihin. Kirkkoherra toimi esittelijänä ja hänen laatimansa pohjaesityksen mukaan testeihin ehdotettiin lähetettäväksi kaksi kandidaattia. Pohjaesitykseen vaikutti myös valmisteluryhmä. Tein kokouksessa vastaesityksen ja esitin, että soveltuvuusarvioon olisi lähetetty myös kolmas pätevä ehdokas. Esitys sai kannatusta ja siitä äänestettiin. Äänestyksessä pohjaesitys voitti niukasti äänin 8–9. Kirkkoherran ääni ratkaisi.
Jäin miettimään, onko eettisesti ja moraalisesti oikein, että kirkkoherra on valitsemassa seuraajaansa. Seurakuntaneuvoston kokouksissa kirkkoherra toimii esittelijänä, päätöksentekijänä ja toimeenpanijana. Kirkkoherran vaali on sujunut täysin voimassa olevan hallintosäännön mukaan, mutta mielestäni olisi ollut korrektia ja suoraselkäistä, että kirkkoherra olisi jäävännyt itsensä valintaprosessista.
Jatkossa pitää pyrkiä muuttamaan hallintosääntöä siten, että kirkkoherra ei voi toimia seuraajansa valinnassa päätöksentekijänä. Kirkkoherran valtaoikeudet ovat nykyisellään liian suuret.
Sari Savela
Seurakuntaneuvoston jäsen, Tapiola
Yhteisen kirkkovaltuuston jäsen, Espoo

