
Kirkkojen maailmanneuvoston (KMN), eräiden kirkkojen ja kansalaisjärjestöjen kansainvälinen ja ekumeeninen yhteistyöohjelma EAPPI on Lähi-idän kiihtyneiden sotatoimien ja lisääntyvien turvallisuusongelmien johdosta evakuoinut tarkkailijansa Länsirannalta. Asiasta kertoo KMN:n tiedotteessa EAPPI:n ohjelmakoordinaattori Iskandar Majlaton.
Evakuoimisesta uutisoitiin tuoreeltaan maaliskuussa.
EAPPI jatkaa tällä hetkellä tarkkailutehtäväänsä virtuaalisesti, mutta ei fyysisen läsnäolon kautta. KMN:n tiedote ei tarkemmin määrittele, mitä ”virtuaalinen läsnäolo” merkitsee. Tiedote mainitsee kuitenkin, että ne ongelmat, joita Israelin miehittämillä palestiinalaisalueilla on ollut, eivät ole hävinneet minnekään. Lisäksi viitataan pyrittävän edelleen siihen, että alueen yhteisöt eivät jäisi maailman katseen katveeseen eikä niiden ääntä kuultaisi. KMN:n tiedotteessa haastateltu ohjelmakoordinaattori Majlaton pyytää kirkkoja myös muistamaan rukouksessa alueella tehtävää työtä.
EAPPI (Ecumenical Accompaniment Programme in Palestine and Israel) luotiin vuonna 2002. Ohjelman tarkoituksena on alusta lähtien ollut toimia Israelin miehittämän Länsirannan ja Itä-Jerusalemin alueilla silminä ja korvina. Käytännössä tämä on tapahtunut alueella liikkuvien tarkkailijoiden kouluttamisena ja lähettämisenä paikalle. Suomessa tarkkailijoiden valinnasta ja valmennuksesta on vastannut Kirkon Ulkomaanapu.
EAPPI Finlandin mukaan EAPPI-tarkkailija on puolueeton. Tarkkailijat eivät milloinkaan sekaannu poliittisiin, aatteellisiin, uskonnollisiin tai kansallisiin ristiriitoihin. He eivät asetu konfliktin osapuolten puolelle, vaan heidän tehtävänään on raportoida ihmisoikeuksien ja kansainvälisen humanitaarisen oikeuden rikkomuksista tasapuolisesti riippumatta siitä, kuka niistä on vastuussa.
Ohjelma tuottaa EAPPI Finlandin mukaan ajantasaista, puolueetonta ja luotettavaa tietoa miehityksen seurauksista.
EAPPI ON EAPPI Finlandin mukaan mukana palestiinalaisten ja israelilaisten väkivallattomissa rauhanpyrkimyksissä. Ohjelma edistää ihmisoikeuksien toteutumista, vähentää väkivallan käyttöä alueella ja antaa paikallisille ihmisille toivoa rauhasta. Ensisijainen tavoite on tuoda esiin ja lopettaa alueella tapahtuvat siviileihin kohdistuvat ihmisoikeusrikkomukset ja nöyryyttäminen.
Ohjelma tuottaa EAPPI Finlandin mukaan ajantasaista, puolueetonta ja luotettavaa tietoa miehityksen seurauksista. Ihmisoikeuksien ja kansainvälisen humanitaarisen oikeuden kunnioittaminen lisääntyy, kun tapahtumilla on silminnäkijöitä. Suojeleva läsnäolo minimoi väkivallan käyttöä ja vähentää siten pelkoa.
EAPPI tukee Eappi Finlandin mukaan miehitystä vastustavaa rauhanomaista kansalaisyhteiskuntaa työskentelemällä yhdessä israelilaisten ja palestiinalaisten ihmisoikeus- ja rauhanjärjestöjen kanssa. EAPPI vaikuttaa yleiseen mielipiteeseen ja Lähi-itää koskevaan ulkopolitiikkaan sekä Suomessa että EU-tasolla.
Suomalaisia ei ole ollut mukana EAPPI-tarkkailijoina Gazan sodan alkamisen (2023) jälkeen, jolloin heidät evakuoitiin aleelta. Muihin kansallisuuksiin kuuluvia tarkkailijoita on sittemmin palannut Länsirannalle, mutta nyt heidät on jälleen evakuoitu.
EAPPI-tarkkailua on vuosien myötä myös arvosteltu siitä, että sen itse puolueettomaksi luonnehtima toiminta sisältäisi käytännössä myös poliittista vaikuttamistoimintaa ja ”demonisoisi” Israelia. Asiasta on keskusteltu julkisuudessa myös Suomessa.
Lue myös:
”Täällä käydään arkista taistelua” – EAPPIn tarkkailija kertoo Länsirannan kiristyneestä tilanteesta
Ilmoita asiavirheestä
