Suomen Ekumeeninen Neuvosto kannattaa nykyisenkaltaisen katsomusopetuksen kehittämistä yhteiseen katsomusaineeseen siirtymisen sijaan. Se julkaisi perjantaina 10.4. katsomusopetusta käsittelevän kannanoton.
Kannanoton taustalla on opetusministeriön työryhmän ehdotus yhteiseen katsomusaineeseen siirtymisestä. Peruteluina ehdotukselle olivat nykymalliin liittyvät ongelmat yhdenvertaisuudessa ja sen kustannukset.
Suomen Ekumeenisen Neuvoston (SEN) mukaan yhteinen katsomusaine palvelisi ennemmin enemmistöä kuin vähemmistöjä.
Neuvosto muistuttaa, että YK:n lasten oikeuksien sopimus turvaa lapsille oikeuden omaan kulttuuriin, kieleen ja uskontoon. ”Esimerkiksi säästöt, pätevien opettajien puute tai lukujärjestyksen laatimisen vaikeus eivät ole kestäviä perusteita tinkiä lapsen oikeuksista”, kannanotossa todetaan.
Neuvosto kertoo toisaalta olevansa tietoinen nykymallia kohtaan esitetystä kritiikistä ja suhtautuvansa kritiikkiin avoimesta. Kaikkia esille nousseita kysymyksiä on SEN:n mukaan syytä selvittää. Neuvoston mukaan tulisikin perustaa työryhmä, joka hahmottelisi katsomusaineiden opettamisen kehittämiseksi ratkaisuja sekä mahdollisia katsomusaineiden opettamisen yhteisiä malleja, muotoja ja sisältöjä.
Suomen Ekumeeninen Neuvosto edustaa 11 kirkkokuntaa. Sen jäseniä ovat muun muassa Suomen evankelis-luterilainen kirkko, Suomen ortodoksinen kirkko ja Katolinen kirkko Suomessa.
Lue myös:
Ilmoita asiavirheestä

