Kirkon kristillinen oppi —- Pääsiäinen.

Pääsiäinen on kristillisen kirkon juhlatapahtuma sillä silloin aikoinaan kirkon opin jumala antoi kuolemallaan ja ylösnousemuksellaan ikuisen pelastuksen koko maailmalle. Tosin vain uskosta tähän kirkon opin valitseman jumalan kautta.

Jeesus jumalan toimintakausi kesti tutkijoiden mukaan noin vuoden verran. Sinä aikana hänen piti vastustaa meidän ihmisten yhteiskuntaa niin voimakkaasti, että hän sai kuolemantuomion. Ja sitä kautta ylösnousemuksen. Siis meidän ihmisten elämän ja olemassaolon vastustamisella. Myös elämän kumppaninsa Marian täydellisellä hylkäämisellä taivaaseen astuessaan. Tästö voisi ajatella, että hän kirkon opin jumala käytti täysin hyvkseen ihmiskunnassamme elänyttä naista. Kirkon uskontunnustus vielä.

Jeesus ihminen toteutti saamaansa kutsua Korkeimman tahdon korostamisella. Lähimmäisen rakkauden merkityksen ymmärtämisellä josta erinomainen esimerkki hänen suhteestaan elämänkumppaniinsa Mariaan. Filippuksen evankeliumi. Saadessaan kutsun Korkeimmalta hän keskusteli tilanteesta ymmärtäen mahdolliset seuraukset. Markuksen kirjoittama evankeliumi antaa tästä hyvän ajatuksen.

Suni Reino
Suni Reino
Uskon rehelliseen ja realistiseen Jeesuksen sanomaan. Kirjoitin kirjan " Kristinuskon kirja " 2010, josta käsitykseni ovat huomattavasti tarkentuneet perustan ollessa sama. Minusta saatietoa Googlesta haulla " Reino Suni ", josta osoite muuttunut ja yritykseni lopetettu. Koulutukseltani Ekonomi ja minua voi lähestyä e-mailin kymp.net kautta. Elämäni hallinnassani aktiivisen liikuntaharrastuksen myötä mutta yksinelo ei sovi minun mentaliteettiin etenkään kun lapset perheineen asuvat muualla.