Suomen evankelis-luterilaisen kirkon jumalanpalveluksiin osallistuttiin vuonna 2025 noin 3,3 miljoonaa kertaa. Jumalanpalveluskäyntien kokonaismäärä määrä kasvoi edellisvuodesta 2024 noin kolme prosenttia. Jumalanpalveluksiin osallistuminen lisääntyi myös vuosien 2023 ja 2024 välillä.
– Meillä on ollut viime vuosina loivaa tasaista kasvua, jumalanpalveluselämän asiantuntija Arto Vallivirta Kirkkohallituksesta sanoo.
Myös ehtoolliselle osallistui vuonna 2025 enemmän ihmisiä kuin edellisvuonna. Osallistujien määrä kasvoi noin kuusi prosenttia. Messukävijöistä ehtoolliselle osallistui 73,9 prosenttia.
Kasvu jumalanpalveluksiin osallistumisessa ja ehtoolliskäynneissä painottui kasvukeskuksiin, mutta kasvua oli myös monilla pienemmillä paikkakunnilla eri puolilla Suomea.
Luvut koskevat vain paikan päällä osallistumista. Esimerkiksi striimin välityksellä osallistumisia ei ole laskettu niihin mukaan.
Arto Vallivirta näkee lisääntyneiden jumalanpalveluskäyntien taustalla kahtalaisia syitä. Toisaalta taustalla vaikuttaa ihmisten huoli maailmantilanteesta, toisaalta seurakuntien pitkäjänteinen työ jumalanpalveluselämän eteen.
– Monin paikoin on tehty todella paljon jumalanpalveluselämän, sen saavutettavuuden ja viestinnän eteen. Siinä työssä ei pikavoittoja tule, mutta vähän kerrassaan se vie asioita eteenpäin.
Myös paljon esillä ollut nuorten kasvanut kiinnostus kristinuskoa kohtaa näkyy Vallivirran mukaan messuissa. Ainakin pääkaupunkiseudulla näkyvissä on lisäksi merkkejä jumalanpalveluselämän monikulttuuristumisesta.
Vallivirran mukaan seurakuntiin on alettu viime vuosina rakentaa kansainvälisiä messuyhteisöjä entistä laajemmin. Monikulttuurinen väestö on löytänyt tiensä myös sunnuntain pääjumalanpalvelukseen aiempaa paremmin.
– Päämessu on paikoin monikulttuuristunut aika voimakkaasti. Vielä ei puhuta välttämättä kovin isoista luvuista, mutta se on mielenkiintoinen tulevaisuuden signaali.
Lue myös:
Tutkimusraportti: Seurakuntalaisten mahdollisuudet kantaa vastuuta seurakunnastaan ovat vahvistuneet
Ilmoita asiavirheestä

