Fransiscus Assisilaisen jäänteet ovat ensimmäistä kertaa esillä Assisissa

Franciscus Assisilaisen luut ovat esillä kuukauden ajan. Kuva: Alessia Giulani / All Over Press

Pyhän Franciscus Assisilaisen kuolemasta tulee tänä vuonna täyteen 800 vuotta. Juhlavuoden kunniaksi pyhimyksen luut on nostettu Assisin Pyhän Franciscuksen basilikan hautaholvista läpinäkyvään vitriiniin kaikkien nähtäväksi.

Fransiskaanimunkkien mukaan tämä on mahdollisesti ensimmäinen kerta historiassa, kun Franciscuksen jäänteet ovat julkisesti esillä.

Jo 370 000 ihmistä on varannut vierailuajan jäänteiden äärelle etukäteen. Heistä noin 80 prosenttia tulee Italian alueelta, mutta munkit odottavat paikalle väkeä muualtakin maailmasta ja ainakin 5000 kävijää Yhdysvalloista. Jäänteet ovat esillä 22. maaliskuuta saakka.

Aikataulutettu järjestelmä päästää aina 750 ihmistä kerrallaan QR-koodilla vitriinin luo puolen tunnin välein. Järjestelyihin osallistuu Assisissa asuvia fransiskaanimunkkeja ja yli 400 maallikkovapaaehtoista.

– Emme odottaneet näkevämme hänet niin läheltä, muuan italialainen pyhiinvaeltaja kommentoi katolilaiselle uutistoimistolle EWTN Newsille ja totesi kokeneensa täydellistä rauhaa kosketettuaan pleksilasia.

Franciscus Assisilainen eli vuosina 1181/82–1226. Hän oli vauraan perheen jälkeläinen, joka luopui asemastaan ja ryhtyi kerjäläismunkiksi. Hänet muistetaan myös lämpimästä suhteestaan luontoon ja eläimiin. Siksi hän onkin katolisessa kirkossa luonnonsuojelun pyhimys.

Lue myös:

Piispa Jari Jolkkoselta dokumentti Franciscus Assisilaisesta – omistamattomuus on tie onneen

Ilmoita asiavirheestä
Edellinen artikkeliOoppera-arvio: Kun jäljelle jää vain yö

Ei näytettäviä viestejä