Tunnetun brittiläisen The Economist -lehden demokratiaindeksin mukaan maailman demokratian tila näyttää viimeksi kuluneiden parinkymmenen vuoden aikana globaalisti tarkastellen hieman heikentyneen. Lehti seuraa eri muuttujien avulla rakennettua demokratiaindeksiä, jonka taustalla mitataan esimerkiksi monipuoluejärjestelmää, vaalien vapautta, kansalaisten yhteiskunnallista osallistumista, demokraattista kulttuuria ja hallinnon tehokkuutta.

Muitakin demokraattisen yhteiskunnan toimivuutta mittaavia organisaatioita ja ilmiön mittareita on olemassa. Niiden viesti on melko yhdensuuntainen: mitään demokratian yleistä romahdusta ei demokraattisina pidetyissä maissa ole tapahtunut. Kuitenkin erilaisia huolestuttavia kehityskulkuja voidaan siellä täällä, myös Euroopassa, osoittaa. Demokratia ei valitettavasti ole missään täysin varmasti kiveen hakattu asia.

Jälleen kerran on merkille pantavaa, että viisi Pohjoismaata loistaa myös demokratiaa mitattaessa aivan maailman kärkitiloilla. Niiden vertaista maailman kärkikastia ovat yleensä olleet myös Alankomaat, Australia, Irlanti, Luxemburg, Sveitsi ja Uusi-Seelanti. Globaalisti hyvin demokraattisia ovat myös muut Länsi-Euroopan maat, Kanada, Yhdysvallat ja Japani. Todettakoon, että Israel menestyy demokratiaindeksissä paremmin kuin Belgia tai Italia, ja Palestiina kuuluu globaalissa vertailussa vähiten demokraattisten alueiden ja maiden joukkoon.

Vaikka selkeitä poikkeuksiakin on, näyttäisi edelleen siltä, että vahvasti demokraattisten yhteiskuntien pohjalla on kovin usein vuosisatainen protestanttinen kulttuuri.

JOIDENKIN YHTEISEN maailmamme osien demokratian tila näyttää pysyvän muuttumattomasti huonona. On olemassa valtioita, joihin demokratia ei yrityksistä ja ajan kulumisesta huolimatta näytä juurtuvan, tai sellainen hallinto ei tilapäisestä menestyksestä huolimatta vaikuta kestävän. Erilaisten mittareiden mukaan esimerkiksi Venäjän, Kiinan, laajan islamilaisen maailman valtaosan sekä eräiden Afrikan alueiden tilanne vaikuttaa pysyvästi vaikealta. Sen sijaan takavuosikymmeninä demokratian autiomaalta näyttänyt Latinalainen Amerikka on 2000-luvulle tultaessa Kuubaa ja eräitä muita poikkeuksia lukuun ottamatta sittenkin kehittynyt myös demokraattisesti.

Miksi demokratia ei juurru kaikkialle? Yksipuoluediktatuurit ovat oma kysymyksensä, ne torjuvat kaikki mahdollisuudet monipuoluejärjestelmään. Mutta monissa muissa maissa näyttäisi olevan ulkoiset edellytykset demokratialle. Se ei kuitenkaan nouse siivilleen. Tällaisessa tilanteessa voidaan joutua kysymään periaatteellisesti vaikeita kysymyksiä ja koskemaan myös joihinkin tabuihin. Mitä olisi ajateltava, jos ryhdyttäisiin uskomaan, että demokratia ei sittenkään voi menestyä kaikkialla? Kysymys on vakava, eikä tällaista fatalismia pitäisi hyväksyä: ihmisoikeudet kuuluvat kaikille ja kaikkialle.

Vaikka huolestumisen syitä on olemassa, on aina silti myös muistettava, mihin kutakin aikaa ja ilmiötä verrataan. Esimerkiksi siirtomaavallan jälkeisessä Afrikassa vallitsivat 1970- ja 1980-luvuilla lähinnä diktatuurit tai autoritaariset hallinnot. Nykyisin maanosan tilanne on monista ongelmista huolimatta parempi kuin silloin.

EUROOPASSA SUURI merkitys on ollut Itä-Euroopan kommunististen diktatuurien romahtamisella vuosien 1989—1990 aikana. Vaikka kommunistisen hallinnon ja taloudenpidon raskas varjo on pitkä, ovat esimerkiksi Baltian maiden, Tšekin ja Puolankin kehityskulut ongelmista huolimatta vuosien aikana kertoneet demokratian juurtumisesta. Sen sijaan Unkarin kehitys on jo pitkään ollut huolestuttava.

On kuitenkin hyvä muistaa, että Euroopassakaan demokratialla ei ole ikivanhoja juuria: vielä maailmansotien välillä maanosassamme oli useita autoritaarisesti tai diktatorisesti hallittuja maita. Muutos noista ajoista on ollut suuri.

Nykyisin demokratian uhkiin liittyvät esimerkiksi talouden mullistuksista seuraavat yhteiskunnalliset ja poliittiset levottomuudet sekä yhteiskuntien polarisoituminen. Tähän liittyy helposti erilaisten populististen puolueiden nousua, koska epävarmuuden aikana huudetaan esiin johtajia ja kokoonnutaan mielellään lippujen alle. Uusinta uutta on eri maissa monenlaisten hämärien toimijoiden ja ulkovaltojen sosiaalisen median ja tekoälyn avulla mediaan, äänestäjiin ja vaaleihin vaikuttaminen.

Demokratian uhkiin kuuluu lopulta myös se, jos esimerkiksi turvallisuuden varjolla ryhdytään kaventamaan kansalaisoikeuksia ja yksityisyyden suojaa. Tämä on uhkatekijä, jonka kanssa maailman demokraattisimmissakin yhteiskunnissa on oltava jatkuvasti valppaana. Vapauden pohjana oleva demokratia on hauras kukka, jota demokraattisissa yhteiskunnissa on yhteisenä tehtävänä tietoisesti varjeltava yhä uusia uhkia vastaan.

Lue myös:

Pääkirjoitus: Ei Eurooppa uhkaa amerikkalaisten sananvapautta — he tekevät sen ihan itse

Pääkirjoitus: Kriisien ja uhkien keskellä elävä ihmiskunta on palaamassa Kuun pinnalle

Pääkirjoitus: Trumpiin verrattuna Kiina on aikuinen mutta puhtoinen se ei ole

Pääkirjoitus: Herääminen ruususen unesta uuteen maailmaan on kovaa eikä valittaminen auta