Lukijoilta: Kovempia keinoja käyttöön tyttöjen ja naisten sukuelinten silpomisen lopettamiseksi

Tyttöjen sukuelinten silpominen on brutaalia väkivaltaa, jota ei voi millään verukkeella hyväksyä. Silpominen tehdään kulttuurisista tai muista ei-hoidollisista syistä. Kuusi tyttöä joka minuutti joutuu edelleen tämän julman väkivallan uhriksi.

Suomessa sukuelinten silpominen on rikoslaissa määritelty rangaistavaksi teoksi, suoritetaan se sitten Suomessa tai rajojemme ulkopuolella, kun teko kohdistuu Suomen kansalaiseen tai täällä pysyvästi asuvaan. Oikeudenkäyntejä ei ole asiasta kuitenkaan näkynyt.

Miljoonat naiset ovat joutuneet ja edelleen vaarassa joutua tämän rikoksen uhriksi. Silpomisen kohteeksi voi joutua minkä ikäisenä tahansa alkaen alle vuoden ikäisistä. Pahimmillaan tytöltä poistetaan kaikki ulkoiset sukuelimet ja ulkoiset häpyhuulet ommellaan yhteen.

Tällaisen perinteen leviäminen Suomessa on pysäytettävä.

Se, että teko on rikoslaissa määrätty rangaistavaksi teoksi ei ole muuttanut tilannetta paremmaksi. Pitäisikö siis kokeilla kovempia keinoja tyttöjen ja naisten suojelemiseksi? Olisiko syytä ottaa käyttöön pakolliset vuosittaiset terveystarkastukset niille tyttövauvoille, tytöille ja naisille, jotka tulevat tämän ”kulttuurin” maista? Jos tarkastuksessa havaitaan, että henkilö on joutunut uhriksi niin koko perhe palautetaan lähtömaahansa. Perhe on kuitenkin se taho, joka toimenpiteen järjestää. Tarkastuksen tekijä on tietenkin naispuolinen lääkäri tai hoitaja, joka itse ei ole kyseistä ”kulttuuria” tukeva.

Lähettäisikö karkotuspäätös viestin maailmalle ettei tällaista tyttöihin ja naisiin kohdistuvaa väkivaltaa hyväksytä Suomessa eikä meillä tueta taloudellisesti ihmisiä, jotka tätä tekevät? Suomessa suoritetut korjausleikkaukset eivät ole ilmaisia mutta tärkeitä uhreille. Tämä rikollisuus on saatava loppumaan. Jos se ei ole loppunut hyvällä, eli valistuksella ja tiedon jakamisella, niin millä se sitten loppuisi?

Tänään 6.2. vietetään YK:n tyttöjen sukuelinten silpomisen vastaista päivää.

Tiina Arlin
(kesk.)
Lasten ja nuorten kummivaltuutettu

Vantaa

Lue myös:

Lukijoilta: Entä jos ajattelen uskoani katsomuksena?

Lukijoilta: Kirkolla ei pitäisi olla avioliittokäsitystä

Ilmoita asiavirheestä

Tutustumistarjous uusille asiakkaille!

Määräaikainen tilaus
3 kk LEHTI + DIGI vain 28 €
Norm. 40,50 €, säästä 31 %

Tarjoukseen sisältyy kerran kuukaudessa ilmestyvä laadukas painettu aikakauslehti sekä täydet oikeudet Kotimaa.fi päivittäin vaihtuvaan digisisältöön.

Tilaus päättyy automaattisesti kolmen kuukauden kuluttua.


Edellinen artikkeliElokuva-arvio: Rental Family hapuilee kiinnostavia teemoja mutta sortuu sentimentaalisuuteen
Seuraava artikkeliSalon seudun seurakunnat hylkäsivät liitosaloitteen

Ei näytettäviä viestejä