Salon seudun seurakunnat hylkäsivät liitosaloitteen

Kartta: OpenStreetMap

Salon seudun kuuden seurakunnan yhdistämistä koskeva liitoshanke ei saanut hyväksyntää alueen seurakunnissa. Seurakuntien kirkkovaltuustot kokoontuivat eilen, ja ainoastaan Someron kirkkovaltuustossa liitosaloite hyväksyttiin yksimielisesti. Liitosaloitteen mukaan Salon, Someron, Liedon, Paimion, Loimaan ja Pöytyän seurakunnat liitetään yhteen yhdeksi seurakunnaksi.

Paimiossa liitosaloite hylättiin äänin 19–7. Pieni myönnytys prosessin mahdolliselle jatkolle kuitenkin tehtiin, sillä kirkkovaltuusto poisti esityksestsä lauseen ”…kirkkovaltuusto toteaa myös, että seurakuntien yhdistäminen (ROVA30) on Paimion seurakunnan osalta kokonaisuudessaan loppuun käsitelty”.

Salon kirkkovaltuusto hylkäsi liitosaloitteen äänin 24–8. Kirkkovaltuusto päätti näin eri tavalla kuin mitä kirkkoneuvosto oli esittänyt.

Liedon kirkkovaltuusto päätti äänin 19–5 esittää seurakuntayhtymän perustamista kaikkien kuuden seurakunnan kesken.

Pöytyällä ja Loimaalla hyväksyttiin liitosaloite siten muutettuna, että se koskisi neljää seurakuntaa, Lietoa, Loimaata, Pöytyää ja Paimiota. Pöytyän kirkkovaltuusto hyväksyi muutetun liitosaloitteen äänin 14–8. Loimaalla äänestyslukemat olivat 18–9.

Lue myös:

Salon suurseurakunta syntymässä − nimeksi Härkätien seurakunta

Syntyykö Uskelan seurakunta? Salon alueen seurakuntaliitos onkin nyt etenemässä

Ilmoita asiavirheestä
Edellinen artikkeliLukijoilta: Kovempia keinoja käyttöön tyttöjen ja naisten sukuelinten silpomisen lopettamiseksi
Seuraava artikkeliPitääkö kisajoukkueeseen saada kisapappi mukaan? − Vastaa kyselyyn

Ei näytettäviä viestejä