Pitkällä rauhankaudella lämpöiseen alamais-narkoosiin ”oloutettu” läntinen ihminen on äkkiä herätetty. Ympäröivässä maailmanpolitiikan todellisuudessa onkin ikkunoita ravisteleva ja metsää kaatava kylmä rajuilma.

Aiemman sääntöpohjaisen maailman sanotaan kadonneen. Se maailma merkitsi sitä, että suurvallat ja muut toimijat eivät seuraamuksitta voineet tehdä ihan mitä tahansa. Sopimuksia kunnioitettiin ja pienilläkin oli oikeutensa. Mutta entäpä jos sitä ei koskaan todellisuudessa ollutkaan?

Sääntöpohjaisuuden taustalla oli oikeasti se, että lännen johtajavaltiolla Yhdysvalloilla oli niin paljon sotilaallista ja taloudellista (yli)voimaa, että laajenemisen haaveita mielessään jatkuvasti elätelleen kommunistisen Neuvostoliiton ja sittemmin Venäjän ja Kiinan ei kannattanut ruveta haastamaan länttä.

Kun Kiina on noussut ja Venäjä vajoamassa koomaan, kun Yhdysvallat on sekasorrossa ja Eurooppa hölmöyttään hajalla ja aseeton, on globaalin vallan vaaka keinahtanut.

MYÖS SÄÄNTÖPOHJAISUUDEN aikana käytiin maailmassa jatkuvasti sekä kylmää että kuumaa sotaa. Läntiselle itsekeskeisyydelle riitti, jos juuri Euroopassa oli rauhallista.

Viime kädessä sääntöpohjaisuuden kuplan puhkaisi 2010-luvulla uudentyyppisiä, julistamattomia ja päättämättömiä sotia aloitellut arvaamaton ja putinistinen Venäjä. Kiina on röyhkeästi vallannut kaakkoisaasialaisia riuttoja ja uhkailee Taiwania. Nyt myös Yhdysvaltojen nykyhallinnon liki surrealistinen puheenparsi täyttää otsikot.

Missä lienee tällä hetkellä YK, tuo toisen maailmansodan juoksuhaudoista nousseen maailman suurin toivein vuonna 1945 perustama organisaatio? Kuinka moni huomasi, että se täytti viime vuonna 80 vuotta?

Entä EU? Se on ongelmistaan huolimatta jalo idea ja monin tavoin hyödyllinen liitto. Mutta sen sisäinen hauraus on myös toistuvasti paljastunut. Sodan uhan alla sen kansakunnat valitettavasti ajattelevat lopulta eniten itseään ja vilkuilevat huolissaan Washingtoniin. Ja silloin eivät Ursula von der Leyenin puheet paljon paina.

Ja Nato ilman Yhdysvaltoja on toistaiseksi kuin aitanpolulla eksyneenä asteleva emäntä.

OMAN PIENEN osansa vanhaan sääntöpohjaiseen maailmaan ovat antaneet myös erilaiset ekumeeniset maailmanjärjestöt. Kirkot ovat rauhan asialla. Mutta kovin arkoja ja merkityksettömiä ovat Kirkkojen maailman neuvoston, Luterilaisen maailmanliiton tai Euroopan kirkkojen konferenssin viime vuosina antamat julkilausumat olleet.

Vatikaani puhuu rauhasta, mutta ei yleensä halua osoitella syyllisiä. Ortodoksisen maailman sääntöpohjaton jakautuminen on 2000-luvulla eri syistä vain lisääntynyt.

Myrskyn jälkeen koittaa poutasää. Silloin näemme ja arvioimme tämän maailman todellisuutta paljon realistisemmin. Siksi Suomessakin on pidettävä käsi aurassa ja sydän taivaassa. Ja ruuti kuivana.

Lue myös:

Näkökulma: Ihmisyyden rienaus ja synnintunto

Kolumni: Kärsimys ei ole ongelma, vaan uskon vahvistaja