Kotimaa on syksyllä 2025 nostanut esiin aktiivisen keskustelun Jumalasta. Lehden omien julkaisujen lisäksi ovat Lars Aejmelaeus (27.11.2025) ja Markku Saarelma (9.12.2025) osallistuneet pohdintaan. Aejmelaeus kaipaa Uuden testamentin lauseita Jeesuksesta ja Saarelma on havahtunut ajankohtaisiin jumalapuheen kysymyksiin. Kummallakin näkökulmalla on perusteensa.
Emilia Karhun tekemässä haastattelussa (5.11.2025) oli toimituksen pyrkimyksenä tarkastella erityisesti elämänmittaisen muutoksen näkymistä jumalakäsityksissä, mikä on iso, henkilökohtainen ja haastava teema. Artikkelin taustalla on myös kahden kirjan julkaisu tänä vuonna (Ville Mäkipelto ja muut, Jumalan synty. Otava 2025 ja Kari Latvus, Jumala kuvien muutoksessa. Kellarimedia 2025). Kirjassani kuvaan laajasti kysymystä Jeesuksen merkityksestä, ja suosittelen lukemaan sen haastattelun taustaksi tai ohessa.
Miten kiteyttää yhteen lauseeseen käsitys Jumalasta – unohtamatta Jeesusta? Oma kiteytykseni kuului: ”Jumalan ydin liittyy lähimmäisenrakkauteen, globaaliin oikeudenmukaisuuteen ja armoon eli yksilön kannattelevaan hyväksyntään sellaisena kuin hän on”.
En siis mainitse erityisesti Jeesusta, mutta juuri evankeliumien Jeesus julisti armollista Jumalaa ja toi esille myös lähimmäisten huomioimisen, siis lähimmäisen rakkauden. Jeesus toimi vain juutalaisten parissa, mutta jo varhaisessa kristillisyydessä kuljettiin juutalaisuuden rajojen yli.
Tuon kirjassani esiin jumalakuvien muutoksen vuosisatojen aikana sekä myös tarpeen ajankohtaiseen keskusteluun. Jos kristillisyys tyytyy vain toistamaan uskonlauseita parin vuosituhannen takaa, niin silloin päädytään museoimaan usko.
KÄSITYS JUMALAN tuonpuoleisuudesta on osa käsitysten muutosta. Ajatus ei putkahda hetkessä vaan kehittyy monen seikan vaikutuksesta.
Varhaisimmassa Israelin uskonnossa Jumala ei ole ensisijaisesti tuonpuoleinen, vaan toimii historian kuvauksissa ja tulkinnoissa, Jumala kommunikoi ja tekee liittoja, on sidoksissa paikkaan kuten Siinai tai temppeli. Jumala on siis voimakas toimija maailmassa, ei sen ulkopuolinen oleminen.
Edelleen luomiskertomusten ydinfunktiona on polemisoida muita jumaluuksia vastaan ja riisua maailma ja tähdet jumalallisista voimista: siis julistaa maailma hyväksi, järjestyneeksi ja lahjaksi.
Tuonpuoleisuus on siis rajallista Raamatussa. Siellä Jumala on enemmän pyhä ja mysteeri.
RATKAISEVA MUUTOS tapahtui hellenistinen filosofian vaikutuksesta, erityisesti platonismin ja uusplatonilaisuuden vaikutuksesta. Jumalasta tuli tällöin yksi, jakamaton, muuttumaton, ajaton, ei-ruumiillinen ja siten väistämättä tuonpuoleinen suhteessa aikaan, aineeseen ja muutokseen.
Kristillinen teologia omaksui tämän käsitteistön, koska se tarjosi hyödyllisen ja saatavilla olevan ajattelun työkalun, ei niinkään Raamatun perusteella.
Tuonpuoleisuus ei siis ole välttämätön kristinuskolle, ei edes sen ominta ydintään. Enemminkin väliaikainen tukirakennelma, jonka sijaan voisi pysyä reilusti Jumalasta, joka on Pyhä ja mysteeri. Emme voi täysin selittää Jumalaa tai saada käsitteellistä otetta kuten Elizabeth A. Johnson muistuttaa. Tämä ei silti edellytä ajatusta tuonpuoleisuudesta (mitä käsitteellä milloinkin tarkoitetaankaan) tai interventio-Jumalasta.
Onko meillä valmius lähteä liikkeelle nykyajan tavasta kuvata maailmaa: siis aloittaa antiikin rakennelmien sijaan evoluution tutkimuksesta?
Juuri nyt tarvitaan avointa keskustelua, miten ymmärrämme Jumalan. Keskeinen kysymys on evoluution merkitys ja Jumalan läsnäolo maailmassa. Perinteinen käsitys Jumalasta, joka tuonpuoleisuudesta tekee satunnaisia väliintuloja maailmaan, on muuttunut yhä vieraammaksi monille nykyajan ihmisille. Tämä ei vie panteismiin kuten Markku Saarelma otaksuu, mutta uudenlaiseen Jumalan etsintään pyhän mysteerin äärellä.
Kari Latvus
dosentti
Lue myös:
”Jumala karkaa käsistä kuin märkä saippua” – Raamatuntutkijat kertovat, miten he käsittävät Jumalan
Ilmoita asiavirheestä