Varsinaissuomalaisessa Pyhärannan seurakunnassa on ajauduttu seurakuntalaisia jakavaan keskusteluun, joka koskee oman seurakunnan tulevaisuutta.
Seurakunnan kirkkovaltuusto teki viime vuoden lokakuussa aloitteen seurakunnan liittämisestä Rauman seurakuntaan. Aloitteesta on jätetty yhdeksän kannanottoa, joissa osa haluaa seurakunnan jatkavan itsenäisenä, osa kannattaa liitosta Uuteenkaupunkiin tai Laitilaan ja osa kannattaa Rauman suuntaa.
Jyrkimmässä kannanotossa ilmoitetaan suorasanaisesti, että ”en ole valmis maksamaan kirkollisveroa Rauman seurakuntaan. Jos liitos toteutetaan, eroan seurakunnasta.”
Mielipiteiden kirjoa kuvaa hyvin se, että kannanottoihin on liitetty kaksi nimilistaa, joissa toisessa toivotaan seurakunnan liittämistä Uuteenkaupunkiin ja toisessa vaaditaan seurakunnan säilymistä ensisijaisesti itsenäisenä.
Useassa kannanotossa vastustetaan seurakunnan liittämistä Rauman seurakuntaan muun muassa sen takia, että alueet sijaitsevat eri maakunnissa. Pyhäranta kuuluu Varsinais-Suomeen ja Rauma kuuluu Satakuntaan.
SEURAKUNTAJAON MUUTTAMISESTA on alueella keskusteltu jo pitkään.
Helmikuussa 2024 Turun arkkihiippakunnan tuomiokapituli teki aloitteen, jossa esitettiin Kustavin, Pyhärannan, Taivassalon ja Vehmaan seurakuntien liittämistä Uudenkaupungin seurakuntaan.
Aloite herätti voimakasta vastustusta alueen seurakunnissa, joten tuomiokapituli otti kesällä 2024 esille vaihtoehdon, jossa olisi muodostettu Vakka-Suomen seurakunta. Siihen olisi liitetty kaikki alueen seurakunnat, myös Laitilan seurakunta.
Laitilan seurakunta vastusti tätä ehdotusta, joten tuomiokapituli palasi malliin, jossa seurakunnat olisi liitetty Uudenkaupungin seurakuntaan. Tätä liitoshanketta varten perustettiin ohjausryhmä, joka ei saanut aikaiseksi mitään esitystä. Erään kirjauksen mukaan seurakuntien kritiikki liitoshanketta kohtaan pikemminkin vahvistui kuin lieventyi ohjausryhmätyöskentelyn aikana.
Tämän jälkeen esillä on ollut Vakka-Suomen seurakunta, johon liitettäisiin Kustavin, Taivassalon ja Vehmaan seurakunnat. Pyhärannan seurakuntaa tuomiokapituli kehotti selvittämään liitosmahdollisuutta Laitilan seurakunnan kanssa.
Laitilan seurakunta ei ollut halukas aloittamaan liitosneuvotteluja. Myös Uudenkaupungin seurakunta on suhtautunut torjuvasti liitokseen Pyhärannan kanssa.
Rauman seurakunta sen sijaan on ilmoittanut, että se suhtautuu liitoshankkeeseen myönteisesti. Tämä johti kirkkovaltuuston aloitteeseen, joka on nyt jakanut mielipiteitä voimakkaasti.
Tuomiokapituli on pitänyt Pyhärannan liittämistä Raumaan luontevana. Pöytäkirjan mukaan ”Rauman seurakunnalla olisi riittävät resurssit turvata hyvän seurakuntatyön jatkuminen Pyhärannan kunnan alueella. Aloitetta ei voi pitää epätarkoituksenmukaisena, vaan sen valmistelua on syytä jatkaa.”
Viimeisin käänne on, että tuomiokapituli lähetti asiasta annetut kannanotot lausunnolle Pyhärannan seurakuntaan. Päätöksen mukaan asiassa voidaan kuitenkin edetä, vaikkei seurakunta asiasta mitään lausuisikaan.
Pyhärannan seurakunnassa oli viime vuonna vajaa 1400 jäsentä.
Lue myös:
Syntyykö Uskelan seurakunta? Salon alueen seurakuntaliitos onkin nyt etenemässä
Ilmoita asiavirheestä

