Tällä hetkellä uutisissa päivittäin esiintyvä maailman suurin saari Grönlanti (grönlanniksi Kalaallit Nunaat) kuuluu Tanskalle, mutta muodostaa oman autonomisen alueensa.
Tanskan valta ja vaikutus Grönlannissa ulottuu monien kaukaisten vuosisatojen taakse ja siihen kuuluu myös harvoin mainittu kirkollinen vaikutus: vanhan tanskalaissiteen vuoksi Grönlanti on tänään todennäköisesti maailman luterilaisin maa ja kansa, sillä yli 90 prosenttia jättiläiskokoisen saaren vajaasta 60 000 asukkaasta on Tanskan kirkon jäseniä.
Grönlannin asukkaista inuitteihin kuuluvia grönlantilaisia on noin 90 prosenttia.
Kirkkohistorioitsija, emeritusprofessori Jouko Talonen on perehtynyt Grönlannin lähetystyön historiaan.
– Kristinusko saapui Grönlantiin jo keskiajalla. Katoliseen uskoon kääntyneet viikingit aloittivat maan kristillistämisen jo 900- ja 1000-luvuilla. Suhde Pohjolaan lujittui, kun Grönlanti päätyi Norjan osaksi vuonna 1150 ja sittemmin Norjan valtakuntaansa unionissa liittäneen Tanskan alaisuuteen 1387, Talonen listaa keskiajan tapahtumia.
Grönlanti sai Talosen mukaan jo oman piispankin, Arnaldur-nimisen miehen vuonna 1124. Hänet vihki piispaksi tuolloin Tanskaan kuuluneen Lundin arkkipiispa. Kristinusko eteni saarella, mutta hiipui 1300-luvun lopulla. Viimeinen nimeltä tunnettu katolinen piispa oli Álfurin, joka kuoli 1377.
– 1400-luvulla skandinaavien siirtokunnat hävisivät ja pakanuus palasi, Talonen kertoo.
Ensimmäinen grönlantilainen mies vihittiin luterilaiseksi papiksi vuonna 1815.
KRISTINUSKO PALASI Grönlantiin vasta 1700-luvulla, nyt luterilaisessa muodossaan.
– 1700-luvulla alkoi luterilainen lähetystyö. 1773 herrnhutilaisveljet saapuivat työhön. Kaikkiaan 22 Tanskan veljesseurakunnan jäsentä ehti työskennellä Grönlannissa.
Grönlannin uudelleen kristillistämisessä oli Talosen mukaan kolme merkittävää pistettä.
– Lähetystyön aloitti norjalaistaustainen pappi Hans Egede, joka saapui Grönlantiin vuonna 1721. Hän alkoi menestyksekkäästi levittää kristinuskoa paikallisten inuitien keskuuteen.
Egede perusti myös Grönlannin länsirannikolle Godthåbin, josta tuli Grönlannin pääkaupunki. Nykyisen sen nimi on Nuuk.
– Toinen ”piste” tämän lähetystyön historiassa on Hans Egeden poika Paul Egede (k. 1789), josta tuli Pohjois-Grönlannin apostoli. Hän julkaisi evankeliumin paikallisella inuittien kielellä vuonna 1744.
Uudet kauppa-asemat edistivät luterilaisuuden leviämistä. Ensimmäinen grönlantilainen mies vihittiin Talosen mukaan luterilaiseksi papiksi vuonna 1815, vajaa vuosisata lähetystyön alkamisen jälkeen.
Sitä ennen on huomattava Grönlannin lähetystyön historian kolmas ”piste”: lähetystyöhön alueelle tulivat 1733 herrnhutilaisen herätysliikkeen jäsenet. Herrnhutilainen lähetystyö Grönlannissa oli varsin menestyksekästä. Sen aikaansaannoksena esimerkiksi pystytettiin vuonna 1747 ensimmäinen varsinainen luterilainen kirkkorakennus Grönlantiin.
– Hernnhutilaisuus vaikutti saarella vajaat 170 vuotta, vuoteen 1900 saakka. Herätysliikkeen työn tuloksena julkaistiin paikallisella kielellä esimerkiksi virsiä ja katekismuksia. Saksalais-tanskalainen lähetystyöntekijä ja kielitieteilijä Samuel Petrus Kleinschmidt julkaisi ensimmäisen grönlanninkielisen (kalaallisut) raamatunkäännöksen 1886. Häntä pidetään grönlannin kirjakielen isänä.
Talonen huomauttaa Kleinschmidtin tieteellisestä monipuolisuudesta: hän oli myös eläin- ja kasvitieteilijä sekä ilmastontutkija.
Viimeinen pakana kastettiin Talosen mukaan Grönlannissa vuonna 1921. Sittemmin Grönlannista tuli Kööpenhaminan rovastikunnan osa. Oma kirkkolaki säädettiin vuonna 1905.
”Herätyskristillisyys on ollut Grönlannin kristillisyydessä suhteellisen pieni ilmiö.”
VUONNA 1980 Grönlannissa työskenteli Talosen mukaan 20 luterilaista pappia, joista 18 oli paikallisia ja kaksi tanskalaisia. Vuonna 1993 Grönlanti korotettiin Tanskan kirkon sisällä omaksi hiippakunnakseen. Piispanistuin on Nuukissa, jonka yliopistossa on myös pieni teologinen osasto.
Talonen pitää mielenkiintoisena, että vaikka herrnhutilaisuus aikoinaan kynti syvän jäljen Grönlannin kirkkoon, herätysliike sinänsä ei jäänyt elämään saaren luterilaisuuteen.
– Herrnhutilaisuus keskittyi vain lähetystyöhön. Herätyskristillisyys on ollut Grönlannin kristillisyydessä suhteellisen pieni ilmiö. Herrnhutilainen mentaliteetti grönlantilaisessa hengellisyydessä on kyllä säilynyt jollakin tavalla. Mikään teologisesti konservatiivinen alue Grönlanti ei kuitenkaan ole, toisin kuin niin ikään Tanskan yhteydessä pitkään olleet Färsaaret.
Luterilainen kirkko on Talosen mukaan grönlantilaisten kansalliskirkko. Kristinuskolla on maassa yli tuhatvuotinen historia, vaikka välillä vallitsikin 300 vuoden ”tyhjyys”. Mielenkiintoisella tavalla reformaatio ei Talosen mukaan jättänyt paikalliseen kirkkoon mitään erityisiä jälkiä, koska kristinusko palasi saarelle vasta sen jälkeen.
— Luterilaiseen kirkkoon kuuluu Grönlannin väestöstä suhteellisesti eniten ihmisiä kaikista Pohjoismaiden kansankirkoista, tällä hetkellä noin 94 prosenttia. Kirkko on kansalliseen inuit-identiteettiin liittyvä asia. Se liittyy grönlantilaisten ”itsepuolustukseen”, Talonen arvioi.
Hän vertaa Grönlannin kirkollista tilannetta ilmiönä Ahvenanmaahan.
— Sekään ei teologisesti ole mitään raamattuvyöhykettä, mutta se on ”meidän kirkkomme”, kansankirkko, Jouko Talonen sanoo.
Lue myös:
Pääkirjoitus: Herääminen ruususen unesta uuteen maailmaan on kovaa eikä valittaminen auta
Ilmoita asiavirheestä