Kun valokuvataiteilija Nelli Palomäki saapui ensimmäistä kertaa Valamoon, hän pohti, miten yhteisö ottaa vastaan hänet, nauravan ja puheliaan naistaiteilijan? Löytyykö luostarista kuvattavia? Suostuvatko ihmiset kameran eteen?
Turun taidemuseossa nähtävillä oleva Portaat-teossarja todistaa Palomäen epäilykset vääriksi. Puolentoista vuoden aikana Palomäki on kuvannut luostarin väkeä, munkkeja, talkoolaisia, työntekijöitä ja vierailijoita.
Onnistuneen muotokuvan tavoin teokset tuntuvat kätkevän sisäänsä jotain olennaista kohteestaan: niissä on tavoitettu jotain sielullista, ytimellistä.
Useassa kuvassa henkilö kantaa sylissään tai kädessään jotain itselleen tärkeää. Nainen pitelee sylissään ikonia, missä Jumalanäiti pitelee sylissään Kristusta. Nuori mies pitelee kirkkotekstiiliä, ja kuvan vangitsevassa asetelmassa näyttää, kuin hän kantaisi käsivarsillaan Kristusta. Viitankantajamunkki Lavrenti nojaa tikapuihin, ja siitä päästäänkin teossarjan nimeen, Portaat.
Nimi kumpusi pyhittäjä Johannes Siinailaisen samannimisestä teoksesta, kertoo Palomäki.
– Kävin teosta läpi erään munkin kanssa sitaatein, jonkinlaisena vuoropuheluna.
Teos avautui Palomäelle uudella tavalla. Vaikka vanhat kilvoitteluohjeet, jotka kannustavat esimerkiksi vihattomuuteen ja panettelun lopettamiseen, tuntuisivat kaukaisilta ideaaleilta, kokee Palomäki, että teoksella on silti paljon annettavaa nykyihmiselle.
– Monet neuvot ovat yleispäteviä ja helposti allekirjoitettavia. Vaikka osittain teos onkin itselleni kivuliasta luettavaa.
Kristillisessä mystiikassa ja sittemmin myös länsimaisen esoterian kontekstissa portaat tai tikapuut ovat usein kuvastaneet ihmisen kilvoittelevaa taivalta kohti Jumalaa, kohti pyhää. Sitä kohti käyvät Palomäen kuvienkin kilvoittelijat, kukin tavallaan.
YKSI NÄYTTELYN erikoisuuksista piilee siinä, että valokuvia ei selitellä sen pidemmin tekstein. Näyttelyä selittävän tekstin asemasta Turussa nähdään munkki Gabrielin näyttelyä varten maalaama Hyveiden portaat -ikoni.
– En halunnut näyttelyyn mitään pintapuolista Valamo-aiheista tietoiskua. Myöskään kuvasarja ei ole ensisijaisesti dokumentaarinen.
Siksi siis Hyveiden portaat. Omalla tavallaan ikoni myös kiteyttää kaiken kilvoituselämään liittyvän: hengelliset askelmat, mahdolliset lankeemukset ja armon.
Valamossa vietettynä aikana Palomäki on tutkinut omaa hengellisyyttään ja suhdettaan uskoon, uskontoon. Nuorena kirkosta ja kristinuskosta vieraantunut Palomäki aisti ilmapiirissä vahvasti armon.
– Kukaan ei tuputtanut mitään. Se tuntui vapauttavalta.
Erityisesti ortodoksisuudessa keskeinen Jumalanäidin käsite ja teema viehätti häntä. Palomäestä tuntui, että kun Jeesusta lähestyy Marian kautta, voi kohdata Jeesuksen kuin äidinrakkauden välityksellä.
– Se avasi minulle uuden näkökulman Jeesukseen.
Forssassa kasvanut Palomäki on omien sanojensa mukaan keskittynyt muotokuvaan ”uppiniskaisesti”. Myös hänen rakkaimmat esikuvansa August Sander (1876–1964) ja Diane Arbus (1923–1971) löytyvät nimenomaan muotokuvatraditiosta. Arbusin estetiikassa Palomäki huomaa silti nykyään vierastavansa eksentrisyyden itsetarkoituksellisuutta. Välillä tuntuu, että Arbus on hakemalla hakenut outoutta.
Palomäen ei todellakaan voi väittää syyllistyvän samaan. Vaikka esimerkiksi Portaat-sarjassa monet hänen kuviensa kohteista edustavat Suomen mittapuulla melko eksoottistakin vähemmistöä eli nuoria munkkimiehiä, ei Palomäen kamera eksotisoi tai toiseuta.
Merkillisen riisuvasti kuvista katsoo ensin persoona, vasta sitten viiteryhmänsä tai yhteisönsä edustaja. Se luo Palomäen valokuviin kiehtovan jännitteen. Ne ovat sekä ajattomalla tavalla mystisiä että teeskentelemättömällä tavalla totta. Sieltä löytyy ihminen.
Nelli Palomäen Otteita Turun taidemuseossa 18.1. saakka. Kokonaisuus pitää sisällään teossarjat Portaat, Shared ja Speed of Dark.
Lue myös:
Levyarvio: Olli Halosen joululevyllä seimen nihme on joulun nilo
Nuremberg on poukkoileva ja paikoin rautalangasta vääntävä oppitunti
Ilmoita asiavirheestä