Jeesuksen lähetyskäskyä pidetään evankeliumin levittämiskäskynä. Siinä Jeesus käskee opettaa sitä, mitä hän on käskenyt pitää. Jeesus ei käske opettaa sitä, mitä apostolit, kirkkoisät tai muut uskonnolliset gurut määräävät.
Tosiuskovaiset näyttävät uskovan vahvasti Paavalia varsinkin näissä kiistanalaisissa avioliitto- ja naispappeuskysymyksissä. Jeesus on ottanut kirjanoppineiden kysyessä kantaa vain avioeroon ja siihen mihin aviopuolisot päätyvät ylösnousemuksessa. Naispappeuteen Jeesus ei ole ottanut mitään kantaa, mutta viihtyi naisten seurassa ja hänellä oli myös naispuolisia opetuslapsia.
Paavali oli äkkikäännynnäinen, aikansa patriarkaalisessa kulttuurissa kiinni oleva fariseus, jota Jeesus ei nimennyt apostoliksi. Paavali ei raamatun mukaan myönnä edes sitä, että Jeesus ilmestyi ylösnoustuaan ensimmäiseksi naisille.
Vaikuttaa siis vahvasti siltä, että tosiuskovaiset luottavat enemmän Paavaliin kuin Jeesuksen. Tekopyhintä on, että nämä yleensä kehuvat puhuvansa ja noudattavansa Kristus-keskeistä teologiaa. Jos inhimillisen perisynnin ryvettämä Paavali on yhtä tärkeä tai jopa tärkeämpi kuin Jeesus, on kyseenalaista, ovatko tosiuskovaiset kristittyjä, vaan pikemmin paavalilaisia.
Suomen evankelis-luterilaisen kirkon olisi syytä selventää, miten Raamattua tulisi tulkita, vai voiko sieltä ottaa sopivat osat oman mielen mukaiseen tulkintaan uskontunnustuksesta ja Jeesuksen asemasta, elämästä ja opetuksesta riippumatta. Uskontunnustuksessahan ei kerrota uskottavan Raamattuun erehtymättömänä Jumalan sanana.
Maarit Nermes
hämmentynyt raamatunlukija
Turku
Lue myös:
Lukijoilta: Mistä puhumme, kun puhumme eutanasiasta?
Ilmoita asiavirheestä
