Pääkirjoitus: BBC vääristi Trumpin puheen − Voiko mediaan enää luottaa?

Kuva: Jani Laukkanen

Luottamus tai oikeastaan sen puute on nykyajan ongelmista syvimpiä. Luottamus yhteiskunnan päättäjiin, kirkon päättäjiin, instituutioihin ja asiantuntijoihin murenee polarisoituneessa ajassa melkoista vauhtia. Nyt myös luottamus mediaan on saanut todella kovan kolauksen.

Median kruununjalokivi, suurta luottamusta kansainvälisestikin nauttinut Britannian yleisradioyhtiö BBC on joutunut myrskyn silmään, ja viime sunnuntaina sen pääjohtaja Tim Davie ja uutisjohtaja Deborah Turness ilmoittivat jättävänsä tehtävänsä. Syynä ovat brittilehti The Telegraphin esiin nostamat otteet BBC:n entisen neuvonantajan Michael Prescottin muistioista. Niiden mukaan BBC on syyllistynyt tahalliseen vääristelyyn ja puolueellisuuteen.

Muistioista ilmenee, että BBC:n Panorama-ohjelmassa Donald Trumpin tammikuussa 2021 pitämää puhetta tarkoituksellisesti leikattiin niin, että hän vaikutti yllyttävän kannattajiaan väkivaltaan. Lisäksi ohjelman esittämisen ajankohta osui Yhdysvaltain viimesyksyisten vaalien aikaan, mikä voidaan tulkita pyrkimykseksi vaikuttaa vaaleihin. Nyt on paljastunut, että vääristelevästi leikattua puhetta on esitetty BBC:n Newsnight-ohjelmassa jo pari vuotta aiemminkin.

Lisäksi Prescottin muistiot nostavat esiin BBC:n arabiankielisessä palvelussa piilevän ongelman. Gazan sotaa käsitellessään BBC Arabic on antanut valikoivasti liikaa tilaa Hamasin viesteille ja Israelia yksipuolisesti syyttäville tulkinnoille.

BBC:hin kohdistuva kohu on erityisen kipeä myös siksi, että YouGov2025 -kyselyn mukaan brittiläinen BBC on amerikkalaisten mielestä ollut toiseksi luotetuin media säästä kertovan The Weather Channelin jälkeen ja siis luotetumpi kuin amerikkalaisten omat mediat.

BBC:n epäonnistumiselle on haettu syytä inhimillisestä virheestä, valvonnan pettämisestä ja myös muistion laatineen Prescottin pahantahtoisuudesta. Niin tai näin, luottamusta on kuitenkin rikottu hyvin merkittävissä kohdin, missä yleisön tarve saada puolueetonta tietoa on ollut olennaista. Polarisoituneessa ajassa se heittää epäilyksen varjon myös muun median ylle: Kun kerran BBC, niin vääristelevätkö toimittajat enemmänkin totuutta? Mihin voi enää luottaa?

Toimituksissa tarvitaan, ei vain tehokasta työtä, vaan myös paljon sisäistä keskustelua, jotta mieli olisi vapaa rasitteista ja työn päämäärä kirkas.

TOSIASIA ON, että maailman kuohuessa tai Kotimaan näkökulmasta kirkon kuohuessa, on toimittajankin rankkaa pitää tunteensa kurissa uutisia ja mielipiteellisiä näkökulmia tehdessään. Ihmisiä toimittajatkin ovat. Siksi toimituksissa tarvitaan, ei vain tehokasta työtä, vaan myös paljon sisäistä keskustelua, jotta mieli olisi vapaa rasitteista ja työn päämäärä kirkas. Yleisöllä on oikeus saada tietää, mitä yhteiskunnassa tapahtuu. Eikä journalisti saa käyttää asemaansa väärin. Näin muistuttavat Journalistin ohjeet.

Luottamus ansaitaan päivittäin, viikoittain ja kuukausittain tinkimättömällä työllä. Luottamus mediaan on toisaalta myös suhde. Se edellyttää, ettei toimittaja tahallisesti petä lukijaansa vaan pyrkii rehellisyyteen. Mutta se edellyttää myös, että lukijalla on valmiutta kuulla ja lukea sellaisia uutisia ja näkemyksiä, jotka eivät aina häntä miellytä.

Ilmoita asiavirheestä

Tutustumistarjous uusille asiakkaille!

Pääsy kaikkiin Kotimaa.fi artikkeleihin vain 1€ kuukausi. Kuukauden jälkeen tilaus jatkuu automaattisesti 9.90€/kk. Voit lopettaa tilauksen milloin tahansa, ennen seuraavan laskutuskauden alkua.


Edellinen artikkeliSeurakuntien joulukalenterin tekstit kirjoitti tänä vuonna Hilkka Olkinuora

Ei näytettäviä viestejä